Nuorison mielenterveys reistaa, missä syyt?

Aikuiset odottavat teineiltä sellaista käyttäytymistä, johon eivät edes itse kykene.

Olen isänä sitä mieltä, että nuorena saa olla hieman kärsimätön ja syyllistyä jopa ylireagointiin, kunhan siitä ei ota koko loppuelämäksi tapaa itselleen. Mikä on vanhempien ja muiden aikuisten vastuu, jos nuoren elämä vaikuttaa epävakaalta?

Yksi esimerkki jota vanhemmat näyttävät lapsilleen jo pienestä pitäen on jatkuva kännykän vahtaaminen, jolla ei voi olla pitkällä aikavälillä mitään hyvää vaikutusta kasvavien lasten elämään. Saatamme yleisesti ihannoida virheetöntä käyttäytymistä suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta samalla unohdamme oman huonon käyttäytymisemme.

Nuorten kasvattaminen ei voi onnistua, jos nuori kokee, ettei hän tule aidosti kuulluksi aikuisten toimesta. Liian moni suomalainen nuori on jätetty ilmeisesti liiaksi oman onnen varaan, kun tarkastelee mielenterveyshäiriöiden yleistymisen syitä. Toisaalta mielenterveyshäiriöistä puhumisen kynnyksen madaltuminen on voinut lisätä hoitoon hakeutuneiden nuorten määrää vuosien saatossa.

Mediaotsakkeiden mukaan jopa 50 % nuorista kärsii tietyillä alueilla Suomessa mielenterveyden häiriöistä. En ymmärrä, että mitä yhteiskunnassa pitäisi oikeasti tapahtua, että tajuamme oikeasti välittää ja kannustaa nuoria eteenpäin elämässä.

Ehkä olen monien mielestä huono isähahmo, koska en vaadi nuorilta lapsiltani täydellisyyttä, vaan haluan heidän oppivan elämässä tietyt rajat, joiden mukaan pitäisi osata käyttäytyä, mutta nuorena saa mielestäni silti kokeilla rajojaan, kunhan se ei olisi aivan tahallista toimintaa. Aikuisella voi tosiaan mennä hermot melko monissa olosuhteissa, joten miksi nuorella ei saisi koskaan tunnereagointi mennä överiksi?

Vanhempien ja muiden aikuisten vastuuta pitäisi kyllä enemmän peräänkuuluttaa yhteiskunnallisessa keskustelussa nuorten hyvinvoinnin merkittävänä osatekijänä. Aitoja kohtaamisia tarvitaan yhteiskunnassa enemmän, eikä erityisesti koronan jälkeen voimaan tullutta uutta sosiaalisen käyttäytymisen normia, jolloin emme enää halua kohdata toisiamme saati nuoria muuta kuin poliisin ja sosiaalihuollon kautta.