Olkaamme rohkeasti eri mieltä, mutta jättäkäämme henkilöihin menevät arviot vähemmälle!

Voimmeko olla kansalaiskeskustelussa eri mieltä? Tosiaan mieleeni juolahti kysymys, että voimmeko olla joskus yleisissä asioissa rakentavasti myös eri mieltä? Raskainta itselleni on ollut julkisena kansalaiskeskustelijana, kun omaa elämäntarinaani tai muistikuviani on haluttu pitää valheellisina.

Herääkin kysymys, että miksi jotkut näkevät niin paljon vaivaa, että luulevat omaavansa paremman käsityksen meidän omasta elämänhistoriasta kuin me muistelijat itse omaamme. Fiksua olisikin uskoa hyvin pitkälle ihan kaikkien kokemukset elämässä sellaisenaan, jos muistelussa ei sitten jossain vaiheessa ilmene epäjohdonmukaisuutta. Eräs pitkäaikainen psykiatrinikin sanoi tai opetti minua, että potilasta on aina uskottava, eikä siitä pitäisikään ehkä silloinkaan olla kenellekään kovin suurta haittaa vaikka potilas eläisikin virheellisten muistikuvien kanssa.

Kannatan julkisessa keskustelussa selvästi eri mielisyyden ilmituloa yleisissä tai poliittisissa asioissa, vaikka itse olen sen verran idealisti edelleen, että olisi kiva jos erimielisetkin joskus löytäisivät hieman samankaltaisuutta mielipiteissään. Toisaalta jos toisen osapuolen rooli on keskustelussa jatkuvasti yrittää ymmärtää toista, niin eipä siitä taida kovin hyvää ystävyyttä syntyä tai edes yhteistyölle perustaa.