Oman egon pönkkäystä suomettumishistorialla?

Jako ei tosiaan mennyt puhtaasti maaseutu vs. kaupunki, mutta yritin korostaa edellä sitä, että suomettuminen valui paljolti valtaa lähellä olevista piireistä (poliitikot, toimittajat, usein henkisesti tai fyysisesti lähellä pääkaupunkia) kansan suuntaan. Kansassakin tietenkin osa meni enemmän innolla mukaan tuohon virtaukseen kuin toiset.

Jos tarkastellaan sitä, missä koko suomettumisen liturgialla ei ollut mitään menestymisen mahdollisuuksia, voi kai sanoa, että mitä kauemmas valtaa pitävistä piireistä mentiin, sitä helpompaa oli pilkata tuota turhalta nöyristelyltä näyttävää kuviota. Esson baarissa ja yksityisissä piireissä pilkka saattoi olla vahvaakin, eikä kukaan siihen voinut puuttua. Ehkä voi ajatella, että nimenomaan jossain maaseudun valistuneissa perusporvarillisissa piireissä (ja kai vähän kaupunkienkin) suomettumisen vastustus oli kaikkein kovimmillaan. Voi ajatella, että maaseudulla nekin jotka tuota suomettumisen liturgiaa halusivat toistaa, ymmärsivät että merkittävä osa porukasta vain pilkkasi koko ajatusta.

Maaseudulla tosiaan puolustettiin Kekkosta jo siksi, että hän oli ”oikean” puolueen mies. Suomettumisen (vähän eri asia kuin Kekkosen tukeminen) näen olleen selvimmillään ja vahvimmillaan jossain Kekkosen poliittisten hännystelijöiden ja muiden valtaa tavoittelevien, johtavan lehdistön, ja ehkä myös aatteellisen lehdistön ja poliitikkojen suunnalla. Kekkonen itse oli vain ”kuningas kekkonen”, jonka ei tarvinnut liturgiaa jatkuvasti toistella. Hän varmasti tiesi, että muut tekivät sitä hänenkin puolestaan. En osaa sanoa, pitikö Kekkonen laajentuvaa suomettumista hyvänä vai haitallisena ilmiönä. Se on selvä, että hän ei halunnut Neuvostoliittoa loukattavan jne., mutta vaikea siis sanoa, millaiseen kohteliaisuuden tai nöyristelyn asteeseen hän tähtäsi.