Onko meidän suomalaisten luottamus toisiamme kohtaan osittain kadonnut kokonaan?

Olisi tärkeää muistaa, että aitoja pahantekijöitä on yhteiskunnassamme pieni vähemmistö, eikä edes vanhat pahantekijät ole useinkaan niin vaarallisia kansalaisia kuin ns. kunnon kansalaisina kuvittelemme.

Voi olla, että aikakautemme mediakulttuuri väkivaltatapausten ja muun rikosuutisoinnin kautta luo yhteiskuntaamme jossain määrin pelon ilmapiiriä. Myös sosiaalisen median luoma mustavalkoinen rajapinta erilaisten suomalaisten välillä lienee haitallinen asia kansalaisten keskinäistä luottamusta kohtaan.

Jaamme mielellämme muita kansalaisia joko kunnon suomalaisiin tai epämääräisiin suomalaisiin usein täysin vailla päteviä perusteluja kyseiselle luokittelulle. Miksi jopa kaltaisiani vailla rikosrekisteriä omaavia suomalaisia halutaan sitten leimata vaarallisiksi kansalaisiksi?

Toki esimerkiksi lähisuhdeväkivalta jää usein pimentoon rikosseuraamuksiltaan, mutta silti yhteiskunnallinen ilmapiiri ei voi olla mitenkään kunnossa, jos omaa kunnollisuutta suomalaisena pitää vielä todistaa muille! On täysin järkyttävä ja mieletön ajatus, että näyttövastuu omasta kunnon kansalaisuudesta on itse kyseisellä kansalaisella!

Entä jos kohtaisimme kaikki suomalaiset toisiamme hieman aidommin, emmekä eläisi niin vahvasti omissa some-kuplissa lähinnä tekstiviestipohjaisen kommunikaation varassa? Ihminen on luotu aitoon sosiaaliseen ympäristöön, eikä meidän edellytykset ymmärtää toista pelkän kirjoitetun sanoman perusteella voi milloinkaan luoda samaa tunnelmaa kuin luonnollinen sosiaalinen kohtaaminen.

Olen julkaissut jo vuonna 2010 omaelämäkertani nimeltään Kuntoutujan tie, jota psykiatri Hannu Lauerma piti kyseisen kirjan esipuheen mukaan konkreettisuudessaan vaikuttavana. Siitä huolimatta, vaikka osaan konkreettisen viestinnän melko hyvin omastakin mielestä tekstipohjaisena, niin en voi väittää, että tulisin aina täysin ymmärretyksi kirjoitettujen viestien perusteella.

Lukijan oma asenteellisuus ja tulkinta voivat vääristää hyvinkin konkreettisen kirjoituksen aivan toisenlaiseksi, jolloin voi olla kyseessä turha saivartelu, riidanhaastaminen tai tahallinen väärinymmärtäminen.

Väitän, että yhteiskuntamme olisi paljon parempi paikka, jos uskaltaisimme kohdata aidommin toisiamme, emmekä ottaisi heti turhan ennakkoasenteellista kantaa toisia suomalaisia kohtaan. Eikö meidän pitäisi omalla tavalla lievittää kanssaihmistemme elämäntuskaa, eikä tietoisesti ainakaan lisätä sitä, vaikka oletettavasti meillä kaikilla tulee välillä huonompia päiviä elämässä.

Kaiken a ja o olisikin sisäistää ajattelumalliksi hyvän mielen jakaminen muille kansalaisille, jos siihen kykenee, eikä ottaa missään nimessä liian putkinäköistä asennetta elämää kohtaan. Huonon päivän tullessa voimme sitten vuorostamme nojata kiitollisin mielin siinä hetkessä toisiin suomalaisiin, jotka kykenevät kyseisenä huonona päivänämme antamaan meille toivoa ja hyvää mieltä joko elein tai konkreettisin sanoin.

Yhteiskuntamme menee kokonaisuudessaan aivan kaaokseen puolestaan silloin, jos emme voi kohdata itsellemme entuudestaan vieraita kanssaihmisiä ilman kolmatta osapuolta ollenkaan, jolloin soitamme vartijat tai viranomaiset paikalle avuttomina kohtaamiskyvyttöminä ja muihin suomalaisiin vahvaa epäluottamusta osoittavina hyypiöinä!

Voimme valittaa rahattomuutta tai muuten huonoa oloa, vaikka yksi ratkaisumalli voisikin olla aito sosiaalisuus ja toistemme kohtaaminen aidosti ainakin oman ajatteluni perusteella, koska olen usein tuntenut aidolta vaikuttavan sosiaalisen vuorovaikutuksen kirjaimellisesti ravitsevan mieltä myös siinä mielessä, että olemisen tuska lievittyy hetkellisesti hyvinkin paljon.

Tsemppiä kaikille keskitalven aikaan aitojen sosiaalisten kohtaamisten muodossa ja toiveikkuutta paremmasta haluan toivottaa, jos sitä koet sitä tarvitsevan. 🙂

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt kahden koulupojan isä Oulusta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu