Onko meillä varaa irtautua kokonaan Venäjän tuonnista?

Suomen poliittisilla päättäjillä lienee vielä paljon mietittävää meidän Venäjä-suhteessa, koska elintasomme on osittain perustunut kustannustehokkaaseen venäläiseen tuontienergiaan.

Pitäisikö meidän irtaantua kokonaan Venäjä-riippuvuudesta kuten olen käsittänyt pääministeri Sanna Marinin kannan asiaan olevan. Irtautuminen kokonaan Venäjän tuonnista tietäisi Suomessa elintasonlaskua ja aika näyttää olemmeko siihen valmiita.

Ensi talvella kovimpien pakkasten aikaan sähkön saavuttaessa huippukulutuksen tason Suomessa eli mahdollisesti sähkötehossa noin 13000-15000 MW, joutunee asioista vastaavat suomalaiset visaisen paikan eteen. Onko Suomen sähköverkossa edes potentiaalia ilman Venäjän tuontisähköä tuottaa korkeapaineisen säätilan aikaan paukkupakkasilla sähköä kulutushuippua vastaava määrä?

Eikä pidä unohtaa, että eduskuntavaalitkin ovat tuloillaan juuri sopivasti talven jälkeen huhtikuun alussa 2023. Poliittisten päättäjien pitää pakosti Suomen huoltovarmuuden vuoksi olla ajoissa miettimässä ensi talven energiankysynnän kattamista yhteiskunnassamme.

Palataan asiaan ensi vuoden helmikuussa viimeistään vai mitä…

 

Korjattu sähkötehot oikein kello 22:04.

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen 45-vuotias kahden pojan isä. Itseäni kiehtoo monet elämään ja yhteiskuntaan liittyvät asiat. Tykkään käydä yhteiskunnallista keskustelua ja se on itselleni myös ajanvietettä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu