Onko Uusi Suomi Puheenvuoro blogipalsta osittain somen tarkkisluokka?
Ihmettelen, kun kirjoitan joskus Hesarin kommentointiin mielestäni hyvän kommentin ja se sensuroidaan pois tai sitä ei näytetä ollenkaan. Hesari kuitenkin haluaa pitää itseään esikuvallisen sananvapaustaistelijana, mutta tuskin realiteetti on niinkään.
Kirjoitin just taannoin Hesarin Googlea arvostelevan kolumnin alle hieman Googlea puolustavan mielipiteeni, eikä sitä julkaistu ollenkaan. Harmillista, kun näin sentään hieman vaivaa kommentin kirjoittamisessa ja sitä ei näytetty ollenkaan. Google on nähdäkseni hakupalveluineen paljon merkittävämpi sananvapauden vaalija jopa Suomessa kuin Helsingin Sanomat, joka haluaa jättää ns. somen tarkkailuluokalla profiloituneen kirjoittajan kommentit julkaisematta!
Puheenvuoro voi tosiaan olla jossain määrin tarkkailuluokan maineessa muissa suomalaisissa mediataloissa ja tavallaan asetelma on ehkä jopa hyvä meidän Puheenvuoroaktiivien kannalta, koska Uusi Suomi on oikeasti suomalaisessa mediakentässä ehkä ainoa aidon sananvapauden kannattaja. Toisaalta meidän Puheenvuorossa kirjoittavien maine voi ryvettyä, mutta esimerkiksi oman blogini lukijamäärät ovat usein yli 1000 lukijaa ja kommentaattoreitakin on vielä riittänyt, joten kyllä Uusi Suomi on kiitoksen ansainnut meiltä ehkä tarkkisluokkalaisiksi arvioiduilta somen julkiviestijöiltä.
Liityin tällä viikolla kommentoijien joukkoon. Yleisellä tasolla näkyy hyvin eri operaattoreiden blogipalstoilla ohjeistus miten toimia, kirjoittaa ja käyttäytyä mutta välillä näkyy että rapatessa roiskuu ja blogisti voi saada bannit tai kommentointi on poistettu.
Olen huomannut että täällä mietitään miksi on bannattu tai hengentuote poistettu mutta kirjoittaja katsoo että todellinen syy jäi peittoon tai salattiin jostain syystä ja johtopäätös on automaattisesti silloin että hänen sananvapauttaan on rikottu.
Ansiokkaasti ovat kirjoittajat keskuudestaan muistuttaneet että kun täällä vierailee näppiksen kautta on syytä katsoa että ”korkki on kiinni” ettei työn alla olevan hengentuotteen hurmos vie mennessään. Tämä on minunkin tarkoitus pitää muistissa.
Ilmoita asiaton viesti
Tervetuloa mukaan Kari! Kyllä Puheenvuorossa voi melko vapaasti kirjoittaa ja siitä mun avauksenikin kertoi.
Ilmoita asiaton viesti
Ei, kyllä Uuden Suomen Puheenvuoro on laadukkaimmasta päästä blogi- ja kommentointialustoja somessa. Tietysti keskimääräinen laatu ei tarkoita sitä, että kaikki bloggaajat siihen keskitasoon yltäisivät täälläkään.
Hesari saa todennäköisesti niin paljon kommentteja ja entisiin ”yleisönosastokirjoituksiin” rinnastettavia tuotoksia, että sen on pakko tai ainakin se on motivoitunut entiseen malliin niitä valikoimaan.
Ilmoita asiaton viesti
Itsekin pidän kommenttien tasoa täällä Puheenvuorossa keskimäärin parempana kuin Hesarissa, mutta myös tarpeettomia kommentteja pääse esille.
Ilmoita asiaton viesti
Itsekin pidän kommenttien tasoa täällä Puheenvuorossa keskimäärin parempana kuin Hesarissa
———————————–
Minä en. Et ole sattunut huomaamaan esimerkiksi solvaamisen osuutta kommenteissa? Sellaisia ei Hesarissa julkaista.
Ilmoita asiaton viesti
Totta se on, että Hesari sensuroi ainakin henkilöihin menevät kommentit mutta myös paljon muunlaisia kommentteja.
Ilmoita asiaton viesti
En usko, että Hesarin tilaamisesta olisi kiinni kommenttien julkaisu. Hesarilla on tietyt motiivit ohjata kansalaiskeskustelua ja se näkyy myös kommenttien julkaisussa.
Ilmoita asiaton viesti
Lakimies soitti juuri tunti sitten ja hän kehotti nostamaan asianomistajakanteen erästä Uusi Suomi Puheenvuoro kommentaattoria vastaan, mikäli Oulun poliisi ei lähde ajamaan asiaa rikosasiana. Vahingonkorvausvaateet ovat tuhansissa euroissa sanojen törkeyden takia.
Ilmoita asiaton viesti
Oulun poliisi on ennenkin ollut työllistetty puheenvuoron poikimista rikosilmoituksista. Mitä helvetin järkeä tossakin taas on?
Lakimies kusettaa sinua, jos puhuu tuhansien eurojen korvauksista ”sanojen törkeyksien takia”.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä minulla on aikaa ja resursseja viedä juttu käräjille, vaikka syyttäjä ei sitä veisikään.
Ilmoita asiaton viesti
Toivottavasti sulla on myös fyrkkaa, koska maksat sitten vastapuolen kulut jos syyte osoittautuu turhaksi. Vai luotatko siihen, että suojaosa suojaa pientä eläkettäsi?
Jos olet jo tehnyt rikosilmoituksen ja poliisi toteaa ettei aihetta enempään, olet aika heikoilla.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä resursseja on ja juttu on liki 100-0 kannaltani.
Ilmoita asiaton viesti
Ehdottomasti kannattaa ainakin pari juristia palkata ajamaan asiaa, koska voitto on varma ja tuhansien eurojen vahingonkorvaukset odottavat!
Ilmoita asiaton viesti
Tässä Harrille ja Jannelle vielä muutaman varoituksen sana ja muuta tietoa:
https://www.youtube.com/watch?v=6VLgEOchxbc
Ilmoita asiaton viesti
Juu, varmasti palkkapäivä häämöttää.
Voimia omaisille.
Ilmoita asiaton viesti
Janne voi mennä muiden palstoilla jakamaan törkyään.
Ilmoita asiaton viesti
Sanoo tyyppi joka euronkuvat silmissään masinoi rikosilmoitusta toisesta kirjoittajasta.
Ilmoita asiaton viesti
Voihan sitä vaatia tonneja, mutta useimmiten käsittääkseni oikeus vähintään puolittaa vaateet. Ja älä viitsi enempää kommentoida aihetta, kun et siitä ilmeisesti mitään edes tiedä.
Ilmoita asiaton viesti
Sinulla ei tunnu olevan hajuakaan siitä, kuinka oikeusjärjestelmä toimii! Jos joku hiukan poikkipuoleisesti kommentoi jonkun kirjoitusta, niin ei siitä kommentoija joudu mitään vahingonkorvausta maksamaan! Ei, vaikka olisi kuinka hyvä juristi apuna!
Mielensäpahoittamisen sijasta suosittelen itsensä sivistämistä vaikkapa opiskelun muodossa!
Ilmoita asiaton viesti
Raportoin aikanaan tähän ketjuun miten käräjillä kävi. Nimike oli lakimiehen mukaan törkeä kunnianloukkaus.
Ilmoita asiaton viesti
Harri ja Janne eivät ole kirjoittaneet mitään, mistä heitä pitäisi varoittaa. Katselin tuon videon, mutta siitä ei saa selvää, minkä tasoisesta loukkauksesta oli kyse. Pidä mielessäsi, että lakimiehillä on aina omat tavoitteensa. Oikeus ei välttämättä ole puolellasi, vaikka olisitkin pahoittanut mielesi.
Ilmoita asiaton viesti