Oulun kehittämiseen harkitusti vauhtia!

Oulun radan rakentajien muistomonumentin takana näkyy Oulun rautatieasemarakennus. Kuva otettu kesäkuussa 2019.

Onko Oulun rautatieasemarakennus aikansa elänyt? Toki Oulun asemarakennus on varmaa suojeltu ja hyvä niin.

Oululaisena ehdotan uuden matkakeskuksen rakentamista jollakin tavoin nykyiselle asema-alueelle. Tuleehan Ouluun moni juuri junalla tai bussilla, jolloin ensivaikutelma syntyy matkailijalle juuri asemaseudusta, koska myös linja-autoasema sijaitsee lähellä rautatieasemaa radan toisella eli Raksilan puolella.

Jyväskylässä rakennettiin jo aikoja sitten matkakeskus vanhan rautatieaseman viereen ja jotain samanlaista pitäisi tehdä myös Oulussa. Muutenkin Oulun rakennushankkeet ovat monilta osin pysähdyksissä koska rakennuslupia ei saada myönnetty valittajien ja hitaan poliittisen päätöksenteon seurauksena.

Oulun keskeneräinen torihotelli kauppahallin vieressä. Kuva otettu 1. helmikuuta 2023.
Oulun keskeneräinen torihotelli kauppahallin vieressä. Kuva otettu 1. helmikuuta 2023.

Poikkeuksena on ollut tietty konkurssiin menneen Uros-yhtiön johtaja Jyrki Hallikainen, jonka keskeneräinen hotellihanke sijaitsee eräällä Oulun keskeisimmällä paikalla torin äärellä.

Itse olisin tyytyväinen, jos Ouluun saataisiin vihdoin kansainvälisten mittojen mukainen monitoimihalli, kuten Nokia-areena Tampereella, kun sille on jo varattu tonttikin Oulun aseman ratapihan Raksilan puolelle entisen poliisitalon paikalle.

Lisäksi Raksilaan nykyisten markettien paikalle pitäisi saada monipuolinen kauppakeskus ja ilmaisparkit kauppakeskuksen alle, koska Oulu on kiistatta edelleen paljon autoilukaupunki, jonka takia Raksila pitää olla jatkossakin helposti tavoitettavissa henkilöautoilla tai muuten kaupan eurot karkaavat Oulun seudun peltomarketteihin kuten Ideaparkkiin.

Raksilan marketit Oulussa 7. tammikuuta 2023.
Raksilan marketit Oulussa 7. tammikuuta 2023.
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen 46-vuotias kahden pojan isä. Itseäni kiehtoo monet elämään ja yhteiskuntaan liittyvät asiat. Tykkään käydä yhteiskunnallista keskustelua ja se on itselleni myös ajanvietettä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu