Oulussa julkisella ääriajattelulla saa marginaalista kansansuosiota

Toisaalta myönnän oululaisena, että täällä on ehkä suhteellisesti enemmän ääriajattelua kuin muissa Suomen kasvukeskuksissa tällä hetkellä. Oulussa kohtaa myös toisensa vanhoillislestadiolaisuus ja hyvin liberaali ajattelu.

Jossain määrin vahva polarisaatioilmiö pätee minun mielestäni hyvin ainakin oululaiseen kaupunkikulttuuriin. Sosiaalisen median rooli voi olla yksi tekijä, joka lietsoo väkivaltaisia kansalaisia jopa rasistisin motiivein väkivaltatekoihin.

Toivon mukaan tilanne Oulussa alkaa kuitenkin vähitellen taas rauhoittua. Itse olen kokenut Oulun keskusta-alueen pääasiassa rauhalliseksi alueeksi, vaikka arvioni voi ollakin epäpätevä, koska en päivittäin siellä vieraile.

Viime kuntavaalituloksestakin voinee tehdä vielä jotain päätelmiä oululaisten poliittisista ajatuksista. Suurimmat puolueet ovat keskusta ja kokoomus, jotka yltävät molemmat yli 20 % kannatusosuuteen. Vasemmistoliitto, Vihreät, Perussuomalaiset ja SDP ovat Oulussa keskisuuria puolueita 11-14 % kannatusosuudella. Lisäksi kristillisdemokraatit ja Liike nyt ovat saaneet kumpikin yhden valtuustopaikan Oulussa.

Oulun kuntavaalitulos vuonna 2021:

https://tulospalvelu.vaalit.fi/KV-2021/fi/kutulos_564.html

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen 46-vuotias kahden pojan isä. Itseäni kiehtoo monet elämään ja yhteiskuntaan liittyvät asiat. Tykkään käydä yhteiskunnallista keskustelua ja se on itselleni myös ajanvietettä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu