Päihteistä bentsoihin?

Päihteiden käytöllä on lähinnä kolme tarkoitusta yksittäisen päihdeongelmaisen ihmisen kannalta.

1. Sosiaalinen tapa, jolloin osa sosiaalisista tapahtumista kytkeytyy tupakkapaikalla tai pubissa muiden henkilöiden kohtaamiseen.

2. Riippuvuussuhde päihdettä kohtaan, jonka takia ilmenee tuskatiloja päihderiippuvaisen elämässä, kunnes saa taas uuden annoksen päihdettä.

3. Päihteiden ja myös huumeiden käyttö itsehoitona erilaisiin mielenterveydellisiin tuskatiloihin.

En voi silti moralisoida päihteidenkäyttäjiä, koska olen viime aikoina itsekin käyttänyt ongelmallisesti alkoholia. Muutenkin saan viettää melko yksinäistä elämää ja jos pubikaverini otettaisiin elämästäni pois, niin silloin ei jäisi enää moniakaan lähikavereita jäljelle täällä Oulussa.

Silti olisi tärkeää jokaisen päihteidenkäyttäjän tiedostaa syy-yhteydet päihteiden käytölle, jos aikoo niistä päästä vielä joskus eroon. Itsehoitolääkityksenä elämästä aiheutuville tuskatiloille käytettynä päihteet voivat viedä nopeasti riippuvuussuhteiseen päihdeongelmaan. Siksi elämässä olisikin ensisijaisen tärkeää löytää myös muita keinoja rentouttaa mieltä kuin vain ainoastaan päihteillä.

Joskus voi olla mahdollista, että psyykkisen tuskatilan aiheuttaakin ahdistushäiriö jonka syitä ei voida määrittää tarkasti ja silloin kyseeseen saattaa tulla myös bentsojen käyttö, vaikka monet lääkärit suhtautuvat käsittääkseni nykyään melko kielteisesti bentsodiatsepiinien käyttöön. Toki bentsojen tiedetään olevan huonoja lääkkeitä päihdeongelmaisille, koska sekakäytön vaara on silloin olemassa ja lisäksi bentsojen pitkäaikaiskäytössä toleranssi voi kasvaa, että vuosi vuodelta tarvitsee suuremman hoitoannoksen kyseistä bentsoa.

Sitä tässä oikeastaan mietinkin, että pitäisikö bentsodiatsepiinien hyvyys ja kunnia lääkeaineena osittain palauttaa mielenterveydellisten häiriötilojen hoitolääkkeenä? Vai onko bentsojen käyttö todellakin niin vaarallista kuin joidenkin psykiatrien kanta asiaan on. Ehkä tässä on kyse yksilöllisistä lääkeratkaisuista kuten monissa muissakin psykofarmakologiaan liittyvissä lääkevalinnoissa. Kyllähän sen lääkekokeilun jälkeen usein huomataan melko pikaisesti, mikäli kyseinen lääke tuo helpotusta potilaan elämään.

+1
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen syntynyt vuonna 1978 Pirkkalaan. Muutin vuonna 2002 Tampereelle saunalliseen poikamiesasuntoon. Olen asunut kauden myös Kuttulan koulukodissa Mäntyharjulla 1993-94, varusmiespalveluksen yhteydessä silloisessa Kuoreveden Hallin ja Tikkakosken Ilmavoimien varuskunnissa, mielisairaalan suljetulla osastolla vuonna 2004 Pitkäniemen sairaalassa Nokialla kolmesti ja Peltolan mielisairaalan suljetulla osastolla Oulussa kahdesti vuonna 2015. Lisäksi asuin jopa opiskelijasoluasunnossa kausia vuoden 2003 aikana Nurmijärven Rajamäellä Työtehoseuran kurssikeskuksessa. Avioiduin vuoden 2008 syksyllä ja avioero koitti vuonna 2015. Asun toistaiseksi Oulun Rajakylässä. Edelleen iloa elämääni tuovat lähisukuni, harvat ystävät ja tietenkin erityisesti kaksi kouluikäistä poikaani. Työkokemusta minulla on lähinnä metalliteollisuudesta ja koulutusta tekniikan ylioppilaana. Internetin keskusteluissa olen ollut mukana vuoden 2004 kesästä alkaen. Esittelyni loppuun miete: Onkohan kateus ja ahneus toisiinsa sidoksissa olevia tunteita, kun sanoohan vanha suomalainen sananparsi, että "kateus vie kalatkin vedestä."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu