Pärjääkö Eurooppa?

Eurooppa ei pärjää teollisten tuotteiden valmistuksessa enää oikeastaan millään sektoreilla. Kiina ja muut Aasian talousmahdit valmistavat tällä hetkellä valtaosan maailman kappaletavaratuotannosta. Yhdysvallat hallitsee puolestaan suvereenisti edelleen informaatioteknologiabisnestä.

Ilkeämielisesti voisi sanoa, että Eurooppaa hallitsee edelleen Brysselin direktiivivirkamiesarmeija. Euroopasta suurelta osin puuttuu oikeanlaiset teolliset tuote- ja bisnesideat, vaikka koulutustaso on Euroopassa korkea. Clean tech -tuoteideoista on odotettu ainakin Suomessa merkittävää bisnestä, vaikka suurimmat odotukset ympäristöteknologiaprojekteilla on vielä nähdäkseni toteennäyttämättä.

Eurooppalaisten kuluttajien ostovoima on keskimäärin melko heikko, jolloin EU:n sisämarkkinavetoinen talouspolitiikkaan tuskin toisin lisää talouskasvua, vaan EU:n on oltava osa avointa maailmantaloutta ja etsiä kaikkialta markkinoita maanosamme tuotteille. Vakaudessa ja hitaassa muutoskyvyssä voi olla tavallaan myös EU:n voima, mutta tosiasia lienee silti että maailmantaloudessa kermankuorijaporukat ovat dynaamisia liikkujia markkinatalouden aallokoissa.

EU varmaan turvaa meidän nykyisen elintasomme jollakin tavoin Suomessakin. Toisaalta EU:n voi nähdä kansalaistasolla eurooppalaisten joukoissa monin paikoin köyhtyvänä valtioliittona. Mitään ihmekeinoja ei taida löytyä EU:n talousalueen vahvistamiseen, ellei tekniset tuoteideat jostain kehityspoluista sitten synnytä uusia mullistavia tuotteita ja tämä saattaa olla hyvin epätodennäköinen skenaario.

Eurooppalainen unelma on aina eronnut amerikkalaisesta unelmasta ja siinäkö on osasyy siihen, että Euroopassa bisnes on pyörinyt huonommalla hyötysuhteella kautta aikojen? Tällä hetkellä eurooppalainen unelma olisi realistisesti juurikin pyrkimys puolustaa eurooppalaisten ostovoiman säilymistä kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja toki toive rauhasta on varmasti liki kaikkien eurooppalaisten mielissä.

Onhan EU:ta pidetty sen syntyhetkestä alkaen ennen kaikkea rauhanliittona, mutta aikakausi on muuttunut Putinin Venäjän myötä, jonka seurauksena Euroopan olisi syytä yhtenäisesti varautua sotatilaan. Vielä vuosikymmen sitten saati 1990-luvun Euroopassa käsittääkseni harva diplomaatti uskoi sotilaallisen pelotteen voimavaikutukseen rauhan mahdollistajana. Eräs poikkeus voimadiplomatian kannattajana oli meidän suomalaisten oma presidentti Martti Ahtisaari. Ahtisaari oli poikkeuksellinen henkilö, koska hän saattoi nähdä Venäjän uhkakuvan jo silloin, kun hän avoimesti puhui Suomen Nato-jäsenyyden puolesta.

Ikävä juttu maailmanpolitiikassa on silti menossa, koska asevarustelukilpa käynee kovempaa kuin koskaan ennen ja tästä on syyttäminen paljolti diktatuurisia valtioita sekä niiden omaa BRICS-yhteisöä. Eurooppa ei saa jäädä sivustaseuraajaksi asevarustelussa, vaan kyllä täälläkin pitää sotilailla olla kovat piipussa. Hyvää Eurooppa-päivää kaikille lukijoille ja sehän on myös kristillinen helatorstai tänään!

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen 46-vuotias kahden pojan isä. Itseäni kiehtoo monet elämään ja yhteiskuntaan liittyvät asiat. Tykkään käydä yhteiskunnallista keskustelua ja se on itselleni myös ajanvietettä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu