Perikunta-asioissa vanhat tilisiirrot voivat olla tulenarka aihe

Perikunnissa saattaa olla turha hakea sympatiaa taloudellisin uhrauksin, vaikka siitä olisikin dokumentit. Muiden perikunnan jäsenten ajatuksissa tuhannet markat saattavat helposti muuttua tunnetason myötä tuhansiksi euroiksi.

Sitä ihmettelen, kun markkinataloutta pidetään oikeudenmukaisuuteen pyrkivänä järjestelmänä, niin silloin on kuitenkin tulenarkaa mainita mitään omista taloudellisista uhrauksista, vaikka niistä löytyy tiliotetiedot. Odotin saavani äidin perikunnasta tunnustuksen tilisiirroistani, mutta sellaista ei tullut mistään suunnasta.

Toisaalta lopullinen johtopäätelmäni taitaakin olla se, että välit menivät muihin perikunnan jäseniin nähden jossain määrin etäisen koleiksi, eikä tämä asiani liene mitenkään poikkeava tämän ajan Suomessa. Syytän jo itseäkin, että otin yli 20 vuoden takaisia asioita esille, kun yritin puhdistaa loiseläjän rooliani lähisukuni piirissä.

Itselleni melko samantekevää, jos tällaisten juttujen jälkeen välit menevät poikki, niin kyllä ne saakin mennä.

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen 46-vuotias kahden pojan isä. Itseäni kiehtoo monet elämään ja yhteiskuntaan liittyvät asiat. Tykkään käydä yhteiskunnallista keskustelua ja se on itselleni myös ajanvietettä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu