Pieneläkeläisellä kaikki ylimääräinen menee ruokaan jne

Kirjoitin muutama päivä sitten keskituloisen työntekijän menoista ja siinä selvisi, että nuukasti elämällä 2500 euron nettotuloista voi saada monta sataa euroa kuukaudessa säästöön.

Tuleeko työntekijä enää toimeen 2500 euron nettopalkalla? | Uusi Suomi Puheenvuoro

Pohdin vertailun vuoksi miten kaltaiseni pieneläkeläinen käyttää ylimääräisen rahan kuukaudessa vai jääkö ylimääräistä ollenkaan? Oman talouden kulurakenne on kiinteiden laskujen osalta jo niin ankara tuloihin nähden, että ruokaostoksista pitää säästää, jos aikoo päästä mitenkään edes nollabudjettiin kuukauden osalta.

Kaikesta huolimatta olen asettanut itselleni tavoitteen, että pyrin säästämään rahaa kuluvan vuoden loppuun mennessä. Hieman olen reissannut liikaa viime vuosina ja se tekee ison loven budjettiin, vaikka reissut ovatkin olleet kokemuksina ihan hyviä. Käytännössä oman talouden perusteella itselläni ei olisi varaa reissata juuri ollenkaan, varsin kun ulosotto pyörii vielä ainakin ensi vuodenvaihteeseen.

Kuten olen aiemmin julkisesti kirjoittanut, niin toisihan se onnistumisen tunnetta, jos saisi pienestä eläkkeestä säästettyä tavoitteellisesti jonkin verran.

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen 46-vuotias kahden pojan isä. Itseäni kiehtoo monet elämään ja yhteiskuntaan liittyvät asiat. Tykkään käydä yhteiskunnallista keskustelua ja se on itselleni myös ajanvietettä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu