Positiivisen asenteen merkitys yhteiskunnallisesti

Asioihin voi suhtautua lähinnä kahdella tavalla joko negatiivisen tai positiivisen ajattelun kautta. Toki joku voi väittää suhtautuvansa moniin asioihin neutraalisti ilman tunteita, vaikka se saattaa olla ihmisiä koskevissa asioissa melko vaikeaa.

Yhteiskunnallisesti olisi tärkeää, että voisimme kaikki ajoittain tuntea ajatuksissamme positiivista latausta. Negatiivisuuden julkituonti lähinnä muita ihmisiä arvostelemalla ei voi olla pitemmän päälle hedelmällinen asenne ihmisyhteisöissä. Tosiaankin kaikki on kiinni meidän omasta asenteestamme ja myös mielialasta, eikä aina tarvitse olla positiivinen jos siltä ei tunnu, mutta tarvitseeko omaa negatiivisuutta silti kylvää joka paikkaan kuten sosiaaliseen mediaan.

Meidän asennoitumiseen muita ihmisiä kohtaan nähdäkseni vaikuttaa suuresti myös meidän oma asenteemme itseämme kohtaan. Voimme olla tyytymättömiä omaan kehoomme tai olemukseemme, emmekä silloin välttämättä osaa ihailla tai nähdä muissakaan ihmisissä juuri mitään positiivista. Silti asenne on tärkein yksittäinen tekijä, jonka avulla voi joko saada lisää hyviä ihmissuhteita tai pilata loputkin ihmissuhteet.

Itse olen aiemmin suhtautunut positiiviseen ajatteluun kokonaisuudessaan hieman kyseenalaisesti, vaikka se voikin olla merkittävä keino selviytyä elämässä vaikeuksista ylöspäin. Esimerkiksi voisi tuntua hyvin ikävältä, jos ilta venähti baarissa pitkäksi ja rahaa kului paljon, mutta silloin voisi ajatellakin positiivisesti, että rahaa toki kului baari-illan aikana paljon, mutta sitä silti vielä hieman jäi käyttöön.

Terveen itsetunnon omaava ihminen näkee myös muissa ihmisissä paljon enemmän hyvää kuin huonoa, eikä silloin ole tarvetta edes puhua kenestäkään toisesta negatiiviseen sävyyn. En silti väitä, etteikö elämässä satu kommelluksia ja virheellistä käyttäytymistä hyvinkin laaja-alaisesti, mutta silloinkin oma asenteemme ja suhtautumisemme huonoon käyttäytymiseen on avainasia, jolloin emme jää omaan poteroomme osoittelemaan väärintekijöitä kohtaan.

Anteeksianto ja kostomentaliteetti ovat kaksi päinvastaista asiaa. Itse olen kannattanut aina näihin vuosiin saakka jonkinlaista kostomentaliteettia, vaikka se saattaa myrkyttää mielentilaa entisestään ja siksi parempi olisikin hakea ymmärrystä asioihin kuin alkaa asianomaisena tuomitsemaan itseä kohtaan väärintoimineita henkilöitä.

Some-raivoa on esiintynyt käsittääkseni jo reilut 10 vuotta suomalaisten keskuudessa ja siksi aikakautemme on hieman erikoinen, että some-raivoajien myötä voidaan ääripäässä syyttää myös syyttömiä kansalaisia ja syyllisiäkin syyttäessä pitäisi olla melko varovainen sanoissaan. Ehkä omien henkilökohtaisten julkaisumotiivien miettiminen terapeutin kanssa voisi myös olla tarpeen pahanlaatuisille ja jopa kroonisille some-raivoajille.

Ei anneta yhteiskunnan vajota henkiseen pimeyteen enää sen enempää mitä se jo tällä hetkellä on.