Primitiivinen suomalainen setämies

Olen itse nyt 44-vuotias suomalainen mies ja tavallaan setämiessarjassa olen itsekin. Virallisesti olen ollut setä jo kuusivuotiaasta saakka. Tällä elämänkokemuksella veljessarjan nuorimpana miehenä väitän, että suomalainen setämiesten eli keski-ikäisten tai hyvässä keski-iässä olevien miesten käyttäytyminen on usein melko primitiivistä.

Tyypillinen suomalainen setämies haluaa olla vain itse pärjäävä, jolloin setämiehen kaveripiiri muodostuukin mielistelijöistä tai hyvässä sosiaalisessa asemassa olevista tutuista, joita kyseinen setämies voi käyttää hyödyksi pönkittäessään omaa rooliaan muiden ns. alempiarvoisten miesten seurassa.

Setämies on tottunut pärjäämään, eikä hänelle tuota vaikeuksia suhtautua pilkallisesti huono-osaisia tai kaikkia sellaisia kansalaisia kohtaan, jotka eivät täytä setämiehen arvopohjaa tai muita odotuksia. Hieman paikallisen yhteiskuntakulttuurin perusteella Suomessa lienee erilaisia setämiehiä, vaikka yhdistäviä tekijöitä monista setämiehistä takuulla löytyy, eikä vähiten heidän ehdottomuuden ja kilpailuhenkisyyden pohjalta.

Voisi otaksua Tampereen seudulla kasvaneena, että Tampereen seudun setämiehet ovat hieman hämäläisittäin juroja eli he eivät tee mielellään itsestään numeroa, mutta tekevät silti, koska hämäläisten setämiesten sosiaalinen peli perustuu paljolti juuri suurentuneeseen käsitykseen omasta arvosta muille kanssaihmisille. Hämäläinen setämies nauttii olevansa sosiaalisissa suhteissa tärkeä, mutta hän ei saa sitä tietenkään julkisesti sanoa, koska hän haluaa vaalia sosiaalisen ympäristön vaatimatonta käsitystä omasta minuudestaan.

Ilmeisesti Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla yhteiskunnallinen kulttuuri on hieman erilaista kuin Tampereen seudulla, koska Satakunnassa ollaan suorasukaisempia sosiaalisissa suhteissa kuten on asian laita myös Seinäjoen seudulla. Kauhavalla saattaa ehkä edelleen perinteet velvoittaa vetämään turpaan oman morsiamen kilpakosijaa. Savossa sanotaan puolestaan vastuun jäävän kuulijalle, joka voi tavallaan kiteyttää savolaisen velmuilukulttuurin luonteen edelleen.

Paikallisilla sosiaalisilla tekijöillä on takuulla yhteiskunnassamme vaikutusta etenkin setämiesten käyttäytymisessä. Olemme silti ehkä kulkemassa kohti yhtenäisempää sosiaalista kulttuuria, jolloin voimamme ei perustukaan enää setämiesmäisesti muiden miesten syrjintään ja alaspainamiseen. Voi olla, että aidosti osaavat, suvaitsevaisemmat ja sosiaalisesti pärjäävät miehet valtaavat lopulta tilaa myös itselleen nykyistä tilannetta enemmän yhteiskunnassamme.

Elämä ei saisi olla suomalaisessa mieskulttuurissa niin paljon vakavamielisen kilpailun tai liki sodanomaisen käyttäytymismoodin vallassa. Eiköhän meillä kaikilla setämiehillä ole oikeus elää vapaasti omaa elämäämme, mutta turha odottaa enää sosiaaliselle aallonharjalle nousua Suomessa muita pilkkaamalla ja vähättelemällä, varsinkin jos itsekään ei osaa oikeasti juuri mitään.

Kannustavampi yhteiskunnallinen ilmapiiri tarvitaan ja aitojen talenttien haaskuun vähentyminen, vaikka hämäläiset setämiehet sanovatkin julkisesti, että ”en mää nyt mitään niin erikoista tehnyt” odottaen samalla sosiaalisesti pärjäävien tuttujen setämiesten noteeraavan itsensä vähintään heidän arvoisekseen. Suomalaisten setämiesten koko ajattelu on individualismia, eikä siinä ole sijaa heikkoudelle, koska eihän hekään olisi heikkoina saaneet korkeata elintasoaan. Pahinta setämiehelle on tajuta, että olikin itse heikompi tai epäsuositumpi kuin koko suvun mustalammas, vaikka setämiehen ajatukset ovatkin usein niin pinttyneitä, että hän tuskin sitä enää voikaan tajuta.

Nimimerkki ’en halua olla suosittu suomalaisten setämiesten keskuudessa’