Sosiaalinen kanssakäyminen entuudestaan vieraiden henkilöiden välillä?

Voiko tietää toisen itselle entuudestaan vieraan ihmisen kohdatessa jotenkin, että hän haluaa keskustella juuri sinun kanssasi? Ainakin sen tietää, jos toinen ei halua keskustella kanssani. Keskusteluvalmis henkilö katsoo usein silmiin tai ainakin kohti pienoisen hymyilyn kanssa.

Toisaalla jos henkilö ei halua keskustella kanssani, niin hän poistuu tilanteesta eikä katso juuri ollenkaan kohti itseäni. Nuoruudessani tapahtui useitakin tilanteita, että joku oli lähelläni, mutta olin itse niin estynyt nuorena, että en osannut avata keskustelua. Viime vuosilta itselläni on kokemuksia, että joku viehättävä nainen on istunut samaan pöytään kanssani, jolloin pienoisen harkinnan jälkeen kehuin naista viehättäväksi vailla sen kummempia taka-ajatuksia.

Ujous voi olla merkittävä sosiaalinen este, jonka seurauksena ei kykene luomaan uusia sosiaalisia kontakteja, vaikka se voisikin olla mahdollista. Itse olen näin keski-ikäisenä miehenä sitä mieltä, että turha valittaa yksinäisyyttä, jos ei halua asettaa itseään ollenkaan sosiaalisesti alttiiksi uusille ihmissuhteiden aluille.

Olen kokeillut joinain kertoina baari-illoissa sitäkin taktiikkaa takavuosina, että haen aktiivisesti juttuseuraa, mutta kyseinen taktiikka ei toimi tällä aikakaudella, koska usein etenkin naiset ajattelevat miehellä olevan taka-ajatuksia. Enää en aio lähestyä vieraita naisia, ellen sitten koe naisen haluavan tutustua itseeni.

Kohtaan ihmisiä kuitenkin keskimäärin viikon aikana joitakin ennalta tuntemattomia henkilöitä, joista hyvin harva jos juuri kukaan osoittaa kiinnostusta sosiaalista kanssakäymistä kohtaan. Vuoden mittaan sosiaalisesti suhteellisen aktiivisena henkilönä voi kyllä kohtaamisia tulla esimerkiksi vanhusten kanssa, jolloin aistin vanhuksen olevan yksinäinen ja voin siinä sitten muutaman lauseen heittää esimerkiksi bussimatkalla.

Läheissuhteiden ja satunnaiskohtaamisten välinen ero sosiaalisessa kanssakäymisessä on tietty olemassa, vaikka joskus jokin tietty satunaiskohtaaminen voikin jäädä vuosikymmeniksi mieleen, vaikka sanaa ei olisi välttämättä edes vaihdettu keskenään.

Läheissuhteiden sosiaalisuuteen kuuluu kaikenlaiset tunteet ja ne kielteisetkin tunteet, mutta satunnaiskohtaamiset ovat puolestaan sosiaalisesti mannaa, koska harva alkaa siinä kiukutella kun kohtaa toisen ensimmäistä kertaa. Sattuvasti voisikin sanoa, että satunnaiskohtaamiset ovat sosiaalisessa mielessä eräänlaisia hyvän päivän tuttuja.