Suomessa noin puolet tulonsaajista on köyhiä!

Tulonjakotilasto Suomessa 2019.

Marginaalijengin verokapinaa eli Suomessa on liian vähän hyvin tienaavia kansalaisia!

Olemme kuulleet mediassa viime päivinä vahvasti esitetyn Veronmaksajien Keskusliiton tiedotteen, jonka mukaan yli 46000 euroa ansaitsevien suomalaisten progressio verotuksessa on vertailumaihin kuten Ruotsiin verrattuna prosenttiyksikköjä suurempaa. Toisin sanoen parhaiten tienaavien suomalaisten veroprosentti on jopa prosenttiyksikköjä korkeampi kuin Ruotsissa vastaavalla tulotasolla. Mitä meidän ns. huonomman puoliskon suomalaisia ansiotulonsaajia pitäisi sitten miettiä koskien marginaaliväestön murheita veroprogressiosta? Meitä on Suomessa yli 2,3 miljoonaa ansiontulonsaajaa, joiden verotettava vuositulo jää alle 20000 euron!

Mikä on syynä sitten korkeaan tuloverotukseen Suomessa?

Eiköhän pääsyy korkeaan tuloverotukseen ole tehoton julkinen sektori, koska julkisten menojen suhde Suomen BKT-lukuun on 53,2 prosenttia. Moni unohtaa senkin tosiasian suomalaisesta työelämästä ja palkoista, että korkeimmat palkat ovat valtion virkamiehillä eikä yksityisellä sektorilla. Suomalaisen yhteiskunnan vääristymä on juuri siinä työelämässä, että helpoimmissa töissä ja pitkissä virkasuhteissa maksetaan parhaat palkat, eikä epävarmoissa todellista osaamista vaativissa yksityisen sektorin eli lähinnä vientiteollisuuden töissä!

Liikaa tuijotamme veroprogressiota!

Muistan hyvin, kun joskus 2010-luvun vaihteessa puhuttiin paljon poliitikkojen suulla Suomessa, että verotuksen painpistettä pitäisi siirtää enemmän kulutusveroihin. Miten nyt sitten on käynyt reilussa 10 vuodessa verotuksellemme? Kokonaisveroaste on alentunut Suomessa ja se oli vuonna 2020 41,9 prosenttia, joka on mielestäni ihan kohtalaisen hyvä lukema, mutta kyseinen lukema ei lohduttane parhaiten palkattuja Helsingin virkamiehiä, joiden palkasta noin puolet menee veromaksuihin. Ehkä kulutuksen verotusta on täysin mahdotonta enää esimerkiksi ruuan osalta nostaa tai edes alkoholin. Ruuan alv on Suomessa nyt 14 % ja monet pitävät sitäkin liian korkeana verona. Olen suomalaiseen verotukseen melko tyytyväinen itse, enkä usko radikaaleihin verouudistuksiin edes palkka tai eläkeverotuksen suhteen lähitulevaisuudessa.

Linkkejä:

Palkka 46 000 €/v – Suomessa jää käteen 2 500 euroa vähemmän kuin Ruotsissa | Uusi Suomi

Julkisen sektorin suhde BKT (Tilastokeskus)

https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tilastot/Verotuotot/Veroaste/#3134bd7e

+1
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt mies Pirkkalassa. Sain oppivelvollisuuteni suoritettua silloisessa Kuttulan koulukodissa Mäntyharjulla vuonna -94. Ylioppilaaksi kirjoitin vuoden -98 keväällä Tammerkosken lukion aikuislinjalta (iltalukio). Olen saanut ilmavoimien sääaliupseerin koulutuksen Tikkakoskella varusmiehenä saapumiserässä 2/98. Työhistoriani alkoi lehdenjakajana kesällä -97 vuosiloman sijaisena ja jakopiirini alueella sijaitsi myös silloinen kotini. Syksyllä -97 aloitin Galvanoimis Oy:n palveluksessa kuumasinkityslaitoksen työntekijänä Pirkkalassa ja olin palveluksessa vuoden 2002 loppuun. Olen opiskellut silloisella Tampereen teknillisellä korkeakoululla vuosina 1999-2002 konetekniikkaa. Sairastuin vähitellen psykoottistasoiseen masennukseen vuoteen 2004 mennessä. Kävin työkokeilussa vuonna 2008 vanhan työnantajani eli nykyisen Aurajoki Oy:n palveluksessa kolmivuorotyössä Pirkkalassa. Olen tehnyt etenkin vuosina 2013-2014 kokemusasiantuntijaluentoja mielenterveydellisestä kuntoutumisesta. Vuonna 2017 minut valittiin Suomen skitsofreniayhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Vuonna 2010 julkaisemani omaelämäkerran nimi on Kuntoutujan tie ja se kirjoitettu salanimellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu