Taantuuko Facebook samalla tavalla kuin anonyymit foorumit aikoinaan?
Facebookin liikevaihto ja liiketulos ovat laskeneet kuluvan vuoden 2/4 osavuosikatsauksen perusteella. Kuitenkin Facebook kehuu käyttäjämäärien olevan edelleen kasvussa.
Hesarin juttu Facebookin osavuosikatsauksesta: Facebookin emoyhtiön Metan liikevaihto laski ensimmäistä kertaa – Talous | HS.fi
Itseäni ihmetyttää, että Facebook pitää edelleen satoja miljoonia ihmisiä joka päivä koukussa juuri Facebookiin, koska Facebookin tuottama arvo sen käyttäjille on usein melko mitätön ellei jopa negatiivinen, jos ajattelee sosiaalisen median käyttöä ajanhaaskuuna. Meta yhtiö eli Facebookin some-palveluiden emoyhtiö on monessa muussakin mukana, kuten Instagram ja WhatsApp kuuluvat myös Meta yhtiöön.
Facebookin yksi heikkous on nähdäkseni se, että sen laajasta käyttäjämäärästä huolimatta some-suosio keskittyy harvoille yleensä muuallakin mediassa julkisuuden valokeilassa oleville henkilöille. Oma käyttökokemukseni Facebookissa tuntui tuuleen huutelulta, enkä ole lähes koskaan pitänyt Facebookia ystäväpiirisivustona. Läheisiin sukulaisiin ja ystäviin voi kätevämmin pitää yhteyttä ilman ryhmäviestintää joko tekstiviestein ja puheluin tai WhatsAppin välityksellä. WhatsAppin vahvuus on siinä, että kyseisen palvelun kautta voi helposti linkittää internetin sisältöjä ja myös jakaa omia kuvia ja videoita yksittäin läheisille tai suuremmallekin ryhmälle.
Moni konkari netinkäyttäjä muistaa vielä pääosin anonyymiteettiin perustuneet foorumipalstat 2000-luvun alusta. Toki joskus 1990-luvulla kansalaiskeskustelu oli käsittääkseni internetissä kaikin puolin liki akateemista vaikkakin melko verkkaista sen ajan sähköpostilistoilla ja myös joillakin foorumeilla kuten sfnet.fi oli Suomessa. Pääasiassa anonyymien käyttäjien foorumit ovat vähentyneet ja niiden keskusteluvilkkaus on liki romahtanut kuvallisen ja nimellisen sosiaalisen median eli käytännössä Facebookin käytön yleistymisen jälkeen jo 2010-luvun vaihteessa.
Sitä aloin miettiä, että käykö Facebookille lopulta samoin kuin anonyymeille foorumeille eli käyttäjät alkavat vähentyä ja myös aktiivipostaajat siirtyvät muihin some-palveluihin. Facebook on palveluna melko tönkkö nykyään, koska se on laajentunut yksittäisen käyttäjän näkökulmasta liian laaja-alaiseksi. Toisin sanoen Facebookia voi käyttää monin eri tavoin, vaikka julkaisijana ongelmaksi voi muotoutua Facebookin kommentaattorien epä-älyllisyys ja puhdas ajanvietekäyttö, jolloin julkaisutkaan eivät ehkä ole kovin järkeviä. Miksi moni suomalainenkin on silti koukussa juuri Facebookiin ja Instagramiin lähes ainoastaan reaktiosymboleilla viestien? Voi olla, että Facebookin käy lopulta niin, että se on paisutettu liian monipuoliseksi some-palveluksi eli vakavamieliset henkilöt väsyvät Facebookin teennäiseen ja epäaitoon uutissyötteeseen.
Media ja lähinnä lehdistö voi ainakin Suomessa vallata takaisin kansalaiskeskustelun kaikin puolin omille palstoilleen Facebookista, koska Facebookin keskustelu on hyvin kirjaavaa ja pääasiassa täyttä sontaa. Lehdistö voi vaalia kansalaiskeskustelua juuri sananvapauden mukaisesti ja edellyttää keskustelijoilta myös jonkin verran tasoa kommenteissaan. Siksi ennustan, että Suomessa lehdistö ottaa takaisin Facebookiin kadonneet fiksut kansalaiskeskustelijat, koska Facebookissa tasoa ei juurikaan ole. Ja vakavamielisen kansalaiskeskustelun suomalainen lehdistö onkin pitänyt koko ajan hallussaan, eikä sitä kannata yrittää enää siirtää missään muodossa Facebookiin. Lehdistön ja Facebookin symbioosivaihe alkanee vähitellen tosiaan erkaantua toisistaan. Lopulta suomalaisia kiinnostaa ajankohtaiset asiat ja vain tasokas kansalaiskeskustelu, eikä sontalaatikkoperiaatteella toimiva hörhömagneettien Facebook.
Kimmo Hoikkala netissä vuodesta 2004-
Ps. Käytössäni Meta-yhtiön palveluista ainoastaan WhatsApp.
Joku suomalainen tietoturva asiantuntija kertoi poistaneensa FB:n sovelluksen puhelimestaan koska huomasi FB:n yrittävän tarjota kuviaan hänen puhelimestaan eikä hänen mielestään softalla pitäisi olla oikeutta päästä ”katsomaan” hänen kuviaan. Olen saanut sen käsityksen, että fb on tarkoituksella tehnyt selainkäytön puhelimella tönkömmäksi.
En tiedä miten raskaaksi fb rekisteröityminen on nykyään tehty, mutta itse hieman ihmettelin kun joskus yleistyi, että fb tunnusta voi hyödyntää kaikenlaisiin rekisteröitymisiin. Mikäs siinä.
Fb lla on tunnetusti ollut myös tiukka linja erilaisen ”disinfon” ja ”vihan” suhteen. Toki tämä voi näyttäytyä koomiselta kun fb on poistanut historiallisen kuvan suomalaisesta ilmavoimien lentokoneesta. Ilmavoimien logo kun sattuu muistuttamaan hakaristiä. Fb:n omistaja ilmeisesti kiihottuu näistä kuvista kovinkin. Tämän vuoden puolella fb otti uusia askeleita ”vihapuheen” suhteen – heidän alustallaan se on nykyisin tietyin ehdoin sallittua. Sen pitää olla ns. ”oikeaa vihapuhetta”.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkemmalla käyttäjäanalytiikalla Facebook voisi ehkä houkutella avoimia julkaisijoita palvelunkäyttäjiksi. Esimerkiksi jokainen sanomalehden ja jopa Ylen verkkosivuilla kommentoiva tunnistetaan yksilöidysti, eikä siinä vielä kaikki kirjautuneena lehdistön nettisivun käyttäjänä jätät jäljet jokaisella klikkauksellasi. En tiedä sitten miten tämä käyttäjien yksilöity seuraaminen rimmaa GDPR yksityisyyslakien suhteen?
https://europa.eu/youreurope/citizens/consumers/internet-telecoms/data-protection-online-privacy/index_fi.htm
Ilmoita asiaton viesti
Käyttäisin partta aikansa kutakin, kuten minkä tahansa menneen, ihmiselle tarpeettoman palvelun osalta.
Ohjelmistoista vain tietokoneiden käyttöjärjestelmät näyttäisivät enemmän tai vähemmän pysyviltä.
Ilmoita asiaton viesti
Facebookissa patsastelevat joutuvat lopulta nöyrtymään – ehkä?
Ilmoita asiaton viesti
Facebook on kokenut jonkinlaisen renesanssin hieman yli viisi vuotta sitten, kun laskussa ollut käyttäjämäärä lähti uudelleen nousuun. Siitä tuli nuorison alustan sijasta aikuisten (tai ”vanhusten”) alusta ja sellaisena se on hyvin vilkas kommunikaatiokenttä.
Sitä ei voi rinnastaa whatsappiin, koska käyttötapa on aivoin toisenlainen. Facebookia käytetään enemmän läppärillä tai pöytätietokoneella ja sinne kirjoitellaan kaikenlaista. Internetin sisällön jakajana se on myös ylivoimainen verrattuna kännykällä käytettävään WhatsAppiin.
Niinikään Facebookista voi etsiä entisiä kavereitaan nimellä. Tällaista funktiota ei ole WhatsAppissa, vaan kyseisen kontaktin numero pitää tietää ennen kuin mitään voi postata.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä merkitys entisillä kavereilla sitten on Facebookin käyttäjille? Itselläni on kaikkien läheisteni puhelinnumerot ja se riittää.
Ilmoita asiaton viesti
Kun ihmiset vanhenevat, heille tulee usein mieleen mitä jollekulle nuoruuden vanhalle kamulle kuuluu ja useat heistä löytyvät Facesta.
Ilmoita asiaton viesti
Kun ottaa huomioon, että jo vanhoissa plättymaailmoissa oli Facebook ja se on nyt saatu myös tämän maapallo-maailman tietokoneille, arvelen itse (suomalaisista ”asiantuntijoista”) huolimatta, että Facebook monen muun sosiaalisen median ohjelmiston tavoin jatkaa infrastruktuurisena viestintävälineenä. Miten kauan blogistilta olisi kaipaamassaan sanomalehtitiedotuksessa mennyt saada oma mielipide jonkun lehden palstalle?
Ilmoita asiaton viesti
Toki jatkaa, mutta spekuloin, että Facebook palveluna trendaa alaspäin jatkossa. Hesarissa ja Kalevassa on ihan tasokasta kansalaiskeskustelua ainakin. Ylen linja on puolestaan kyseenalainen ja se näyttäisi olevan puppugeneraattoreiden mölyämispaikka. Ja meidän ikioma Uusi Suomi on vaihtelevasta tasosta huolimatta ihan hyvä paikka julkiselle kansalaiskeskustelulle.
Ilmoita asiaton viesti
Facebookin uutiskommenteissa tasoa ei ole ollenkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tarraudun sanaan – anonyymit -….mitä sillä voitetaan tai petetään niin itseään kuin toisiaan jos ei pysty sanomaan asiaansa julkisesti rekisteröitynä tai ihan omalla nimellä….anonyyminä on liian helppoa olla piilosilla kuin jotain peläten kuin elämässä yleensä ”selän takana turvassa” !
Ilmoita asiaton viesti
Anonyymien foorumien kulta-aikaan keskustelu oli suureksi osaksi aivan asiallista ennen 2010-lukua. Ja saattoi keskustelu olla monella foorumilla tasokkaampaakin kuin nykyään omilla nimillä.
Ilmoita asiaton viesti
No,itselläni ei ole omia henk.koht.kokemuksia 2000luvun alkupuolelta,vasta myöhemmiltä ajoilta n.v.2010 kieppeiltä tähän hetkeen.
Keskustelu foorumeita on ”pilvinpimein” kuin osallistujiakin kuka mitenkin omista tavoistaan ja tyyleistään ilmaista itseään….se on varmaa että riita kumppaneita eri teksteineen,mielipiteineen saa vaikka mistä,joten hyväksi on katsoa että oma henk.koht.suodatin toimii – kärsivällisyydellä.
Varmasti tuo kommenttisi pitää paikkansa,olkoon anonyymi tai rekisteröity käyttäjä,omalla nimelläkin !
Ilmoita asiaton viesti
Anonyymeilla foorumeilla oli vaikea argumentoida ad hominem eli henkilöön menevää viestiä, koska aina ei tiennyt keitä nimimerkkien takana oli.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta Usarissa on ihan hyvää keskustelua.
Heikkous mitä syntyy, vaikuttaa olevan kannatuksellista, ts epäasiallisuutta.
Jotkut kokevat, että äänivoima riittää argumentaatioon.
Epäsuorasti tuo kertoo sen, mitä ihmiset ajattelevat vaistomaisesti myös foorumeiden äänestyksistä. On väline, ja välinekäyttöön otettu, ja sen verran tökeröllä tavalla, ettei tavan ihmisyys oikein tunnu toteutuvan.
Elämä kun pelillistetty, alkaa ihmiset ajatella, että kyseessä on ajojahdin ja voimankäytön meininkiä. Jos tätä käytetään vapaasti… asiaoleminen on kaputt. On kokemusta foorumeista, jäsenenä kuin myös niiden pitäjänä.
Usarin ongelma on yhteiskunnan ongelma. Tähän ei keskustelumestat voi helposti vaikuttaa (Eff Valta). Tämä oli hypoteesini, myös aiemmin.
Tykkäysväline on hyvä, tosin kääntyy voimankäytöksi, käytännössä. Enää tarvittaisiin vain rynkyt, jne.
Ilmoita asiaton viesti