Tiede osana elämää vai elämä osana tiedettä?

Julkaisin tämän kirjoituksen viime vuoden lopulla tai itse asiassa joulupäivänä Uusi Suomi Vapaavuoron puolella, mutta ajattelin, että täällä Puheenvuoron puolella aiheesta voisi nousta nyt enemmän keskustelua.

Entä jos yhteiskunta muuttuisi täysin rationaaliseksi, kuten tähtitieteilijät Kari Enqvist ja Esko Valtaoja unelmoivat? Olisiko tulevaisuudenkuva puhtaan rationaalisessa yhteiskunnassa meritokratia?

Toisin sanoen laaja oppineisuus ja konkreettiset tiedot elämästä olisivat ainoa keino saada itselle taloudellista hyvinvointia. Voisiko silloin käydä niin, että biologisesti heikoilla kognitiivisilla perusominaisuuksilla varustetut kansalaiset jäisivät vaille mitään järkevää ja mielekästä elämänsisältöä?

Eikö elämässä riitä, että on olemassa tiedetyypit ja sitten on enemmistö muita tyyppejä, jotka yrittävät mahdollisuuksiensa mukaan elää sosiaalisesti hyvää elämää. Tiedetyyppien tehtävä olisi ratkaista lähinnä luonnossa ja avaruudessa olevia mysteereitä. Olen joskus spekuloinut, että ihmiskunta voisi rauhantilan vallitessa päästä lähellä jopa luonnontiedon kokonaistietämyksen tasoa jossain vaiheessa tulevaisuutta.

Kokonaan eri asia on sitten tiedon soveltaminen ihmiskunnan eduksi. Tarvitaan mielikuvitusta ja asioiden ennakkoluulotonta yhdistelytaitoa, jota nykyinen hyvin pitkälle erikoistumiseen panostava insinöörityön kenttä ei kykene tällä hetkellä hyödyntämään. Olen oikeasti kansalaiskeskustelijana vastaan kansalaisten pakkorationalisoimista, vaikka ymmärrän tieteen merkityksen sekä tässä ajassa että historiallisessa mielessä ihmiskunnan kehittymisen perustana. Ihmisillä on tarve uskoa asioita, eikä kaikkea voi tietää ja siksi jopa omien rationaalisten ajatusten epäily on aina parempi asia kuin itsevarmana tietäjänä häärääminen.

Tiedettä käytetään Suomessa käsittääkseni enemmän kuin koskaan poliittisten päätösten työkaluna, vaikka tiede ei voi perustella sittenkään läheskään kaikkia poliittisia kysymyksiä aukottomasti faktamuodossa. Tieteentekijät sotkeutuvat yhä enemmän tällä aikakaudella poliittiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tiede mukaan mediaan kuulostaa hyvältä ja kansaa sivistävältä ajatukselta, mutta silti en halua yhteiskuntaan meritokratiaan perustuvaa tiedejulistusta vahvimmaksi poliittisten asioiden esittelijäksi.

Tieteentekijöillä tuppaa olemaan omat intressinsä ja oma erinomaisuusrooli hyvin korkealla ainakin heidän mediaulostulojen perusteella. Esimerkiksi Kari Enqvist haluaa mielellään sivistää kaikenlaisia suomalaisia tieteen ystäviksi, mutta hän unohtaa samalla oman asennevammansa itseään heikompilahjaisia kansalaisia kohtaan, josta osoituksena hänen monet 2000-luvun aikana olleet mediaesiintymiset. Onhan ihminen Enqvistin mukaan kvarkkien tanssia, kuten atomien pienimpien rakenneosien mukaan onkin, mutta silti mielikuvituskyky ja tarve uskomiseen on suomalaisilla onneksi hyvin vahva.

Se ei ole muutenkaan minusta oikein rationaalista asioiden esittämistä tieteilijältä, jos hän kiistää ihmisen aistimaailmasta tulevien havaintojen suorat vaikutukset tulkintojen perusteella ajatteluun ja jopa mielentilaan. Ihminen ei ole oman ihmiskäsitykseni mukaan tarpeita kohti kulkeva robotti, vaan meillä kaikilla on omanlainen ajattelumallimme.

Tiedeajattelu tekee julkisesta ajattelusta parhaimmillaan hyvin konkreettista ja rationaalista, mutta silti tiedostava tieteentekijä ei lähde mielestäni yleistämään oman autistisen ajattelunsa perusteella kanssaihmisiä harhaoppisiksi heidän mielikuvituskykynsä perusteella. Ihminen säilynee jatkossakin moniulotteisena ja tiede ei ole vastaus, vaan se on väline tai työkalu, jota voidaan hyvän eettisen ohjeistuksen perusteella hyödyntää ihmisten parempilaatuisen ja mielekkäämmän elämän mahdollistumiseksi.

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen syntynyt vuonna -78 ja ollut toistaiseksi voimassa olevalla työkyvyttömyyseläkkeellä vaikean mielenterveydellisen häiriön takia vuodesta 2008 saakka. Saan psykoosialttiuteeni lääkinnällistä hoitoa. Elämäni on silti edelleen ajoittain tuskallista, mutta iloa elämääni tuo lähinnä kaksi koululaisikäistä poikaani. Työkokemusta minulla on lähinnä metalliteollisuudesta ja koulutusta tekniikan ylioppilaana. Internetin keskusteluissa olen ollut mukana vuoden 2004 kesästä asti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu