Venäjä pullistelee – mutta – tuskin haluaa laajamittaista sotaa

Venäjä tai paremminkin Putinin Venäjä halunnee pitää kiinni sotilaallisesta mahdistaan maailmanpolitiikan näyttämöllä, koska Venäjällä ei oikeastaan ole kuin kaksi valttikorttia kädessä vertailtaessa valtioiden voimasuhteita suurvaltapoliittisessa kehyksessä. Ensimmäinen valttikortti on juuri sotilaallinen voima ja toinen on laajat mineraali- ja energiavarat.

Putinin Venäjä kokee takuulla itsensä nöyryytetyksi maailmanpolitiikan näyttämöllä talouspakotteiden ja diplomaattisten suhteiden viilenemisen myötä. Tuskin Putinin hallinto on niin tyhmää sakkia, että he eivät olisi tiedostaneet etenkin länsisuhteiden menevän solmuun Krimin niemimaan valtauksen jälkeen. Krimistä Venäjä ei takuulla anna periksi eli suhteet lännen ja Venäjän välillä ovat pahasti solmussa, eikä selvää diplomaattista ratkaisua ole näköpiirissä.

Itä-Ukrainan tilanne muistuttaa mediatietojen valossa hieman samanlaiselta yritykseltä alueiden hamuamiselta kuin Krimin valtaus, vaikka Venäjä ei ole onnistunutkaan vielä lisäämään pinta-alaansa Ukrainan alueelle. Putin ottaisi suuren riskin käskemällä joukkonsa marssimaan itäisen Ukrainan alueelle ja tilanne saattaisi edetä kohti laajamittaisempaa sodankäyntiä, koska Yhdysvallat ja presidentti Joe Bidenin hallinto ei varsinkaan vaikuta olevan Vladimir Putinin ylimpiä ystäviä vaan jotain aivan päinvastaista.

Itse uskon Putinin olevan kallellaan rauhanomaisen ratkaisun löytymiseen, mutta kaikki neuvottelut ovat ilmeisesti jo etukäteen tuhoon tuomittuja uhmakkaan pappapresidentti Bidenin kanssa. Joe Bidenin diplomaattisia kykyjä voidaan perustellusti kritisoida ja kovaa, jos hän ajaa Nato-joukot liikkeelle ja lähtee sotaan Putinia vastaan. Vuoropuhelua pitäisi käydä aidosti Venäjän ja talouspakotteita Venäjää kohtaan asettaneen lännen välillä.

Aidon vuoropuhelun jälkeen voidaan todeta selvät erimielisyydet vallitsevasta tilanteesta lähinnä Ukrainaa ja Krimin niemimaata koskien. Olen jo aiemmin esittänyt diplomaattiseksi ratkaisuksi sitä, että Krimin niemimaasta tehtäisiin demilitarisoitu alue ja autonominen osa Venäjää. Putinia kohtaan en lähtisi uhmakkaalla linjalla liikkeelle, vaikka miten paljon tahansa kyseistä miestä inhoaisi, koska Putin voi oikeasti olla merkittävä riski maailmanrauhalle.

Toisaalta kyllä vanhalla FSB everstillä ja mustanvyön judokilla hermoja löytyy, mutta saattaa paine tuntua Putinillakin jo melko kovana. Vladimir Putin lienee sen verran epäluuloinen mies, ettei hän oikein löydä sopivaa seuraajakandinaattia itselleen, vaikka juuri uusien tuulien ja hallinnon uudistamisen myötä Venäjä voisi tulla takaisin maailmanpolitiikkaan rakentavan osatekijänä, eikä vain uhkakuvana koko maailmanrauhalle. Itse en usko, että Venäjän kansan edun mukaista on jatkaa Putinin vallan alla, koska mikään ei oletettavasti tule muuttumaan Yhdysvaltojen suhteessa Putinia kohtaan.

Kylmän sodan tila on tullut nähdäkseni jo viileänä takaisin, eikä suursodan skenaariokaan ole täysin poissuljettu mahdollisuus jos on juuri koskaan edes ollutkaan toisen maailmansodan jälkeen. Selvä sotilaallinen provokaatio puolin tai toisin itä-Ukrainan alueella voi tietää tosiaan hyvinkin laajamittaista sotatilaa ja tuhansittain uhreja jne. Edes koronavirus ei sittenkään yhdistänyt kansoja yhteistä uhkakuvaa vastaan, joten mitä oikein pitäisi tapahtua, että Venäjä voitaisiin taas kelpuuttaa täysivaltaisena jäsenenä mukaan ns. sivistyneempien yhteiskuntien joukkoon vaalimaan maailmanrauhaa?

+1
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt mies Pirkkalassa. Sain oppivelvollisuuteni suoritettua silloisessa Kuttulan koulukodissa Mäntyharjulla vuonna -94. Ylioppilaaksi kirjoitin vuoden -98 keväällä Tammerkosken lukion aikuislinjalta (iltalukio). Olen saanut ilmavoimien sääaliupseerin koulutuksen Tikkakoskella varusmiehenä saapumiserässä 2/98. Työhistoriani alkoi lehdenjakajana kesällä -97 vuosiloman sijaisena ja jakopiirini alueella sijaitsi myös silloinen kotini. Syksyllä -97 aloitin Galvanoimis Oy:n palveluksessa kuumasinkityslaitoksen työntekijänä Pirkkalassa ja olin palveluksessa vuoden 2002 loppuun. Olen opiskellut silloisella Tampereen teknillisellä korkeakoululla vuosina 1999-2002 konetekniikkaa. Sairastuin vähitellen psykoottistasoiseen masennukseen vuoteen 2004 mennessä. Kävin työkokeilussa vuonna 2008 vanhan työnantajani eli nykyisen Aurajoki Oy:n palveluksessa kolmivuorotyössä Pirkkalassa. Olen tehnyt etenkin vuosina 2013-2014 kokemusasiantuntijaluentoja mielenterveydellisestä kuntoutumisesta. Vuonna 2017 minut valittiin Suomen skitsofreniayhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Vuonna 2010 julkaisemani omaelämäkerran nimi on Kuntoutujan tie ja se kirjoitettu salanimellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu