Veronmaksajien Teemu Lehtinen on unohtanut ensi vuoden 2025 työeläkeindeksin

Kyllä sitä mölyä maailmaan mahtuu, mutta hieman ihmettelen kyllä Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtisen kritiikkiä todella hyvää eläkettä nauttivien eläkkeensaajien verotuksen kiristämisestä, lieneekö Lehtisellä oma lehmä ojassa vai mistä on kyse. Olisihan Orpon hallitus voinut aloittaa myös eläkekaton valmistelun, koska suurin osa suomalaisista haluaisi eläkekaton 3000-5000 euroon kuukaudessa. Nyt Orpon hallitus teki maukkaan hyvän päätöksen valtiontalouden kannalta, kun eläkkeensaajien verotus kiristyy etenkin yli 40000 euron vuosieläkkeen määrässä. Hyvätuloisten eläkkeensaajien (vuosieläke yli 47000 euroa) ns. raippavero ei kiristy, mutta tavallaan kyseisen veron rajapintaa laskettiin ja tämä on oikeaa poliittista oikeudenmukaisuutta.

Olisiko parempi sitten ollut jäädyttää työeläkeindeksi? Politiikassa voi olla toki omista intresseistäkin johtuen erilaisia käsityksiä oikeudenmukaisuudesta. Hurjimmat kehysriihihuhut väläyttivät jopa eläketulovähennyksen laskua kaikilla eläkkeensaajilla samalla summalla ja se olisi ollut varmaan Lehtisen ja kumppanien kaipaamaa veropolitiikkaa? Eläketulovähennyksen lasku olisi tietänyt suhteellisesti suurinta rasitus pienituloisimmille eläkkeensaajille. Itselleni olisi käynyt sekin, että kaikkien eläkkeensaajien veroprosenttia oltaisiin nostettu 1 prosenttiyksikkö, mutta siihen ei edes oikeistohallitus halunnut lähteä. (Oma vero-% on 13 ilman kirkollisveroa ja ensi vuonna kirkkoon liittymisen takia veroprosentti oletettavasti nousee yhden prosenttiyksikön ollen 14 %.)

 

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen 46-vuotias kahden pojan isä. Itseäni kiehtoo monet elämään ja yhteiskuntaan liittyvät asiat. Tykkään käydä yhteiskunnallista keskustelua ja se on itselleni myös ajanvietettä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu