Vihreä diktatuuri romuttaisi ansiosidonnaisen sosiaaliturvan kokonaan!

Vihreät käsittääkseni haluavat poistaa työansioihin perustuvan sosiaaliturvan ja tuoda tilalle kansalaispalkan.

Mahdollisesti vaarassa on vihreiden saadessa päättää asioista ainakin ansiosidonnainen työttömyysturva ja työkyvyttömyyseläkkeet. Se tarkoittaisi monien työkyvyttömyyseläkeläisten ansiotason laskua, mutta se toteutuu vain jos vihreät saavat Suomeen diktatuurin.

Todennäköisesti vanhuuseläkkeet vihreät jättävät rauhaan, vaikka kokonaiseläkemenoista noin 30 miljardia on vanhusten turvaa ja vain 2,4 miljardia euroa työkyvyttömyyseläkkeellä olevien vuotuista eläketurvaa.

Olen periaatteessa osittaisen kansalaispalkan kannalla, koska Suomessa saattaa olla jopa 140000 työikäistä kansalaista vailla virallista toimeentuloa, kuten Yle kertoi viime keväänä. Päätoimiset opiskelijat rajaisin silti kansalaispalkan ulkopuolelle.

Suomessa riittää kyllä paljon politiikan kautta korjattavia asioita, mutta työkyvyttömyyseläkkeellä olevien pakkotyöllistäminen ei silti taida tulla kyseeseen saati nykyisen työeläkejärjestelmän suurremontti.

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen 45-vuotias kahden pojan isä. Itseäni kiehtoo monet elämään ja yhteiskuntaan liittyvät asiat. Tykkään käydä yhteiskunnallista keskustelua ja se on itselleni myös ajanvietettä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu