Voiko velaton Suomi olla milloinkaan todellisuutta?

Mieleeni juolahti kysymys, että voisiko täysin velaton valtiontalous olla edes mahdollista vai onko kyseessä talousutopia. Velattomuus voisi olla mahdollista hyvin vakaassa ja tuottavassa kansantaloudessa.

Perinteinen Keynesiläinen talousoppi kehottaa valtiota panostamaan investointeihin matalasuhdanneaikana, mutta miten valtion investoinnit voisivat olla edes mahdollisia ilman valtion velkaantumista?

Silti väitän, että valtionvelan minimointi voi olla mahdollista suomalaisessa kansantaloudessa, jos siihen pyritään laajana poliittisena konsensuksena. Aluksi veroastetta pitäisi kaiketi nostaa, ellemme saa sitten luotua yrityssektorille todellista teknologista läpimurtotuotetta globaaleille markkinoille.

Markkinatalous on saattanut mennä entistä enemmän markkinaehtoiseen tuotelanseeraamiseen, jolloin tuotteille luodaan ennalta markkinat eli toisin sanoen, markkinataloudessa täysin uusien ja mullistavien läpimurtoinnovaatioiden menestysmahdollisuus lienee melko epätodennäköinen skenaario.

Siksi valtionvelan hoidossa tarvitaan pitkäaikaista valtiontalouden suunnittelukykyä, jolloin saamme lopulta velkaantumiskehityksen Suomessa käännettyä toiseen suuntaan.

VerkkoHesarissa vihervasemmiston näkyvät poliitikot pohtivat valtion velkaantumista:

Näin ajattelevat nyt poliitikot, jotka eivät pitäneet velkaantumista vaarallisena – Politiikka | HS.fi

0
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt kahden koulupojan isä Oulusta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu