Yhteiskunnan vai ydinperheen lapset?

Monet aikakautemme vanhemmuutta hoitavat kansalaiset menevät työelämään pakoon mielellään päiväkoti-ikäisiä lapsia ja vievät jo pikkulapset yhteiskunnalliseen hoitoon juuri päiväkoteihin. Koululaislapsia moni vanhempi ei siedä senkään vertaa ja vielä ihmetellään sitä, että mistä nuorison pahoinvointi monin paikoin yhteiskunnassamme johtuu.

Tästä ei hyvä seuraa, koska yhteiskuntamme kriisivalmius rakentuu vielä niin ohuelle perustalle kuten korona-aikakausi on osoittanut. Monet vanhemmat ovat ihan lirissä, koska lapset eivät pääse yhteiskunnalliseen hoivaan vanhempien ollessa niin avutonta jengiä Suomessa. Miksi ydinperheajatus on haluttu romuttaa yhteiskunnassamme?

Olemme me vanhemmat tosiaan niin avuttomia, että lapsemme menevät pilalle lyhytaikaisen etäopetusjakson tai mahdollisten muiden poikkeusolojen takia? Ongelmia etsitään usein aina muualta kuin omasta perheestä, jos lapset oireilevat, vaikka keskeinen tekijä lähes aina lasten oireiluun on ydinperheen ongelmat.

Toki lasten ja koululaisten on tärkeää nähdä kavereita, mutta eikö lyhyen aikaa kestävät koronapoikkeusolot kyllä kestettäisi, jos perhepolitiikka ja perheiden hyvinvointi olisi paremmalla tolalla?

+1
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt mies Pirkkalassa. Sain oppivelvollisuuteni suoritettua silloisessa Kuttulan koulukodissa Mäntyharjulla vuonna -94. Ylioppilaaksi kirjoitin vuoden -98 keväällä Tammerkosken lukion aikuislinjalta (iltalukio). Olen saanut ilmavoimien sääaliupseerin koulutuksen Tikkakoskella varusmiehenä saapumiserässä 2/98. Työhistoriani alkoi lehdenjakajana kesällä -97 vuosiloman sijaisena ja jakopiirini alueella sijaitsi myös silloinen kotini. Syksyllä -97 aloitin Galvanoimis Oy:n palveluksessa kuumasinkityslaitoksen työntekijänä Pirkkalassa ja olin palveluksessa vuoden 2002 loppuun. Olen opiskellut silloisella Tampereen teknillisellä korkeakoululla vuosina 1999-2002 konetekniikkaa. Sairastuin vähitellen psykoottistasoiseen masennukseen vuoteen 2004 mennessä. Kävin työkokeilussa vuonna 2008 vanhan työnantajani eli nykyisen Aurajoki Oy:n palveluksessa kolmivuorotyössä Pirkkalassa. Olen tehnyt etenkin vuosina 2013-2014 kokemusasiantuntijaluentoja mielenterveydellisestä kuntoutumisesta. Vuonna 2017 minut valittiin Suomen skitsofreniayhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Vuonna 2010 julkaisemani omaelämäkerran nimi on Kuntoutujan tie ja se kirjoitettu salanimellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu