Yhteiskunnan vai ydinperheen lapset?
Monet aikakautemme vanhemmuutta hoitavat kansalaiset menevät työelämään pakoon mielellään päiväkoti-ikäisiä lapsia ja vievät jo pikkulapset yhteiskunnalliseen hoitoon juuri päiväkoteihin. Koululaislapsia moni vanhempi ei siedä senkään vertaa ja vielä ihmetellään sitä, että mistä nuorison pahoinvointi monin paikoin yhteiskunnassamme johtuu.
Tästä ei hyvä seuraa, koska yhteiskuntamme kriisivalmius rakentuu vielä niin ohuelle perustalle kuten korona-aikakausi on osoittanut. Monet vanhemmat ovat ihan lirissä, koska lapset eivät pääse yhteiskunnalliseen hoivaan vanhempien ollessa niin avutonta jengiä Suomessa. Miksi ydinperheajatus on haluttu romuttaa yhteiskunnassamme?
Olemme me vanhemmat tosiaan niin avuttomia, että lapsemme menevät pilalle lyhytaikaisen etäopetusjakson tai mahdollisten muiden poikkeusolojen takia? Ongelmia etsitään usein aina muualta kuin omasta perheestä, jos lapset oireilevat, vaikka keskeinen tekijä lähes aina lasten oireiluun on ydinperheen ongelmat.
Toki lasten ja koululaisten on tärkeää nähdä kavereita, mutta eikö lyhyen aikaa kestävät koronapoikkeusolot kyllä kestettäisi, jos perhepolitiikka ja perheiden hyvinvointi olisi paremmalla tolalla?
Oiva kirjoitus Kimmo. Kirjoitit suuremman totuuden kuin minkä vanhemmat ja varhaiskasvatuksen öyhöttäjät haluavat kuulla. He pelkäävät syyllistää, vaikka siihen olisi selvä syy.
Oma isäni oli töissä joka päivä viikossa. Hän kuitenkin kuljetti minua usein mukanaan työpaikoilla jo neljän vanhasta. Niin teki mummonikin. Se sujui hyvin, kun sen laittoi sujumaan.
Tarhaa ei ollut ja sain kaverin kanssa olla muut ajat rauhassa metsissä ja niityillä jo neljön vanhasta. Ei meitä kukaan tarhan täti vahtinut ja terrorisoinut.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Juha! Vanhemmuus on monille aikamme aikuisille suomalaisille liian kuormittava tehtävä etenkin pikkulapsivaiheessa.
Ilmoita asiaton viesti