Yksinäisyys osana suomalaista yhteiskuntaa!

Ihmisten vapaa-aika on lähes kaikkialla maailmassa lisääntynyt etenkin viime vuosikymmenten kuluessa ja tästä koituu erilaisia haasteellisia elämäntilanteita, joista eräs keskeisimpiä on yksinäisyys.

Työttömyys ja kaikenikäisten kansalaisten sosiaalinen osattomuus on suuri ongelma aikamme yhteiskunnissa. Suomalainen yhteiskunta osana länsimaisia yhteiskuntia ja pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia asettaa suomalaisten osattomuudelle erityispiirrettä verrattuna tilannetta vahvojen suku- ja kyläyhteisöjen yhteiskuntiin, koska meillä Suomessa eletään vahvaa individualistisen (yksilökeskeisyyden) aikakautta. Kaiken kukkuraksi ulkoistamme kaiken osattomuuden hoidon mielellämme yhteiskunnan vastuulle pohjoismaisen hyvinvointimallin mukaisesti.

Emme halua tajuta, että itse asiassa sukuyhteisön merkitys osana yhteiskuntaa on hyvin tärkeä tai ainakin se on ollut sitä. Suku on perinteisesti Suomessa hyväksynyt meidät omanlaisina ihmisinä vajavaisina, sairaina – jopa rikollisina ja kaikin tavoin erilaisina kansalaisina, jos meidän onni on ollut syntyä rakkaudelliseen sukuun. Olen miettinyt, että ennen pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin todellista alkua eli nähdäkseni ennen 1980-lukua suomalaisten oli pakko pitää enemmän yhtä itsekseen ilman yhteiskunnallista ohjausta. En silti halua romantisoida entisten aikojen suomalaista yhteiskuntakulttuuria, koska monien vähemmistöjen kuten seksuaalisten vähemmistöjen, mielenterveysongelmaisten, vankien, orpojen ja juuri etenkin kovia kokeneiden kansalaisten asema on huomattavan paljon parantunut nähdäkseni melko suoraviivaisesti yhteiskuntamme muuttumisen ja arvojen liberalisoitumisen johdosta.

Nähdäkseni 1970-luvun vaihteessa tapahtunut peruskoulu-uudistus, jolloin siirryttiin käymään peruskoulua kunniakkain opetuksellisin tavoittein, on ollut keskeinen syy suomalaisten asenteiden muuttumisessa kohti ymmärryksen tasoa erilaisuutta kohtaan. Miten pohjoismainen hyvinvointivaltio voi sitten aiheuttaa osattomuutta ja yksinäisyyttä? Tuskin moni haluaa kiistää nykyisen yhteiskuntamme melko kliinistä eli puhdasta luonnetta koskien ihmisyyttä, kun haluamme liberalisoitumisesta huolimatta jättää kaikki ns. ongelmaiset jättää yhteiskuntakoneistomme hoidettaviksi. Toisin sanoen hyvinvointimme tekee valtaosasta suomalaisia sekä taloudellisessa että sosiaalisessa runsaudessa eläviä, mutta silti moni suomalainen kokee elämän aivan päinvastaisena. Polarisaatio ja yhteiskunnan kahtiajakautuminen on tosiaan todellista myös sosiaalisessa viitekehyksessä.

Yksinäisyyttä on silti tietenkin monitasoista ja joku menestyneeltä vaikuttava suomalainen voi kokea suurta yksinäisyyttä. Varsinaisesti yksinäisyys on syvimmillään enemmänkin tunne kuin konkreettinen tosiasia. Ihmisiä luokitellaan viihteellisesti intro- ja ekstrovertteihin ja tavallaan ymmärrän tätä luokittelua, jos introvertti pärjää aidosti vähemmällä sosiaalisuudella kuin ekstrovertti, jolla on lähes jatkuva tai ainakin päivittäinen tarve saada sosiaalista vastetta. Emme voi kiistää ihmisen biologisen perimän tai edes kulttuurievoluution merkitystä osana ihmisyyttä, joiden keskeinen perusta aikakautemme ihmisille on toimia osana joukkoa. Koemme merkityksen elämässä lähinnä muiden ihmisten kautta, vaikka haluaisimme kiistää tämän pitkällisen osatekijän osana ihmisyyttä.

Ihmisten luonnollinen tarve yhteisökäyttäytymiseen on siirtynyt hyvin lyhyellä aikajänteellä paljon internetin välityksellä tapahtuvaksi pintapuoliseen viestintään, josta aiheutuu ilmeisesti erilaisia lieveilmiöitä sähköisen viestinnän monista hyvistä puolista huolimatta. Sosiaalinen media on osa lähes jokaisen kansalaisen elämää Suomessa tällä hetkellä, vaikka meitä somen käyttäjiä on sitten hyvin monenlaisia ja erilaisin motiivein liikkeellä olevia. Internet mahdollistaa pintapuolisen tutustumisen ja joskus jopa syvällisemmänkin tason sosiaalisen suhteen syntymisen kahden henkilön välille. Pidän sosiaalisen median palveluita parhaana tapana kohdata samankaltaisia persoonia jopa maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi Facebookin suosio suurelta osin perustunee ihmisen luonnolliselle tarpeelle kokea yhteenkuuluvuutta ja myös kuulluksituleminen on aivan keskeinen osa ollut kautta aikojen ihmisen elämää.

Henkilökohtaisesti en usko sähköisen viestintäteknologian silti koskaan pääsevän täysin aidon sosiaalisen yhteyden tasoon, mutta lähelle sitä varmasti päästään aitoa fyysistä kosketusta lukuunottamatta. Syvällisen sosiaalisuuden tarve ei välttämättä ole kaikilla ihmisillä edes olemassaolevana, joten ilman toisen ihmisen kosketustakin voi pärjätä, vaikka otaksun nonverbaalisen eli sanattoman viestinnän ja kosketuksen olevan ihmisen perustavaa tasoa olevat tavat viestiä. Kirjoitusten tulkinnallisuuden vuoksi emme pääse kirjallisella viestinnällä koskaan aidon sosiaalisen kohtaamisen (face to face, kasvotusten) autenttisuuteen.

Sosiaalisesti kylläinen kansalainen voi aina paremmin kuin sosiaalisesti jatkuvassa niukkuudessa ja nälässä oleva kansalainen. Sosiaalinen kylläisyys ei tietenkään kestä tervehenkisellä ihmisellä kuin tietyn ajan, jonka jälkeen sosiaalinen nälkä pitää jälleen tyydyttää esimerkiksi puhelimella soittamalla tai työyhteisön kahvitauolla. Surullista, että monella suomalaisella ei ole ketään kenelle voisi edes päiväsaikaan soittaa kokien ymmärrystä ja myös osallisuutta kuulla toista ihmistä. Neuvon yksinäisiä olemaan aina mahdollisuuksien mukaan sosiaalisesti aloitteellinen, koska muuten jäämme lopulta hyvin todennäköisesti yksinäisiksi.

Pettymyshän se on, jos oletamme saavamme vastakaikua toiselta henkilöltä sitä kuitenkaan saamatta. Eikö ole parempi tietää tosiasia, että jonkun kanssa ei synkkaa kuin olla kusetettuna sosiaalisessa suhteessa. Siksi meidän kaikkien olisi syytä arvostaa sosiaalista rehellisyyttä, vaikka paradoksi on usein siinä, että sosiaalisesti rehelliseltä huomiomme omista vääristyneistä ajatuksistaan johtuen torjunut henkilö saattoikin itse asiassa jopa tykätä meistä sittenkin.

Sosiaalinen onnistuminen, mitä se voisi olla yksinäiselle? Eikö sosiaalinen onnistuminen voisi olla pieni keskustelu entuudestaan tuntemattoman ihmisen kanssa. Uskon ainakin itse, että meidän pitää ruokkia positiivisia kokemuksia ja saada vähitellen sosiaalista rohkeutta kohdata myös itsellemme vieraita ihmisiä. Jopa pieni hymy voi merkitä paljon ja ehkä jonain päivänä me ujostelevatkin henkilöt vapaudumme sosiaalisesti vastaamaan hymyyn vähintään aidosti hymyllä. Sosiaalisia onnistumisia rajaa osattomilla suomalaisilla ja myös lapsilla paljolti vaje sosiaalisessa aktiivisuudessa, joka johtuu usein huonoista harrastusmahdollisuuksista, kun kaikki tuppaa aina vähän maksamaan. Toivon kaikesta huolimatta hyvää ja sosiaalisesti vireätä mielenterveysviikkoa kaikille lukijoilleni!

KimmoHoikkala

Olen 41-vuotias kahden koululaisen yhteishuoltaja ja asun Oulussa. Kotoisin olen Pirkkalasta ja olen asunut myös Tampereella. Työkokemukseni on pääasiassa metalliteollisuudesta kuumasinkityslaitoksen töistä. Opintoja minulla on lähinnä tekniikan ylioppilaana 2000-luvun vaihteesta Tampereen teknilliseltä yliopistolta. Olen tällä hetkellä lähinnä vapaaehtoinen mielenterveyden kokemusasiantuntija sosiaalisen median keskusteluissa. Toimeentuloni saan työkyvyttömyyseläkkeellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu