Kansainvälinen yhteisö tunnustaa Palestiinan – Suomi ei

Ruotsin uusi pääministeri Stefan Löfven on luvannut, että Ruotsi tunnustaa Palestiinan valtion. Näin ollen Ruotsi liittyy suureen enemmistöön kansainvälisen yhteisön ja YK:n jäsenmaita. YK itsessään tunnusti Palestiinan vuonna 2012.

Suomen on korkea aika liittyä tähän kansainvälisen yhteisön enemmistöön. Palestiina tarvitsee valtion statuksen parantamaan neuvotteluasemiaan. Suomen hyvä maine rauhanrakentajana maailmalla kärsii transatlanttisesta suomettumisesta, joka estää meitä seuraamasta arvostamamme YK:n linjaa ja osoittamasta solidaarisuutta Palestiina-kysymyksessä.

Ukrainan ja Syyrian tapahtumien yhteydessä on paljon puhuttu kansainvälisestä yhteisöstä ja tukeuduttu siihen. Haluamme siis kuulua johonkin satunnaiseen joukkoon maita, jotka ylentävät itsensä tapauskohtaisesti kansainväliseksi yhteisöksi, mutta silloin kun on tarjolla YK-vetoinen, todellinen kansainvälinen yhteisö, seisomme ulkopuolella. Miksi?

kimmokautio
Muut Hämeenlinna
Ehdolla eduskuntavaaleissa

Varavaltuutettu Hämeenlinnassa. Vapauden liiton eduskuntavaaliehdokas Hämeessä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu