Kelluva markka olisi itsenäisen Suomen pelastusrengas

Seurasin eduskunnan eurokeskustelua 14.5.2020 hetken aikaa epäuskoisena. Hallituksen vastaukset olivat surullista seurattavaa. Ministerit Marimekko-paidoissaan näyttävät olevan pihalla, kuin lintulaudat.

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) toisteli kuin mantraa haavetta euroalueen yhteisen edun mukaisesta vakaudesta. No, vakautta on ollut, mutta tuskin sellaista, kuin on toivottu. Olematon kasvu ja halvaantunut talous ovat toki tietynlaista vakautta vuosien varrella edustaneet.

Edelliseen liittyen jo vuonna 2014 Taloussanomien Jan Hurri kirjoitti:

”Tiukasti tulkiten euroalue on jo hukannut yhden vuosikymmenen talouskasvun, ja nyt uusien hukkavuosien todennäköisyys näyttää jo kasvaneen suureksi.

Iso joukko markkinaekonomisteja ja taloustutkijoita pelkää, että eurotalous voi jo olla umpikujassa, jossa EKP ei mahda enää juuri muuta kuin pitää korot nollassa ja kokeilla yhä uusia rahaelvytyksen keinoja.”

Hukkavuodet ovat jatkuneet. Enää epäselvää on vain se, kuinka syvällä on pohja. Kansanedustaja Toimi Kankaanniemen (ps.) evästäessä hallitusta siitä, että Suomi on epäsymmetrisessä euroalueessa täysin väärässä seurassa ja meidän pitäisi varautua euron hajoamiseen, pääministeri Sanna Marin (sd.) veti yhtäläisyysmerkit euron ja EU:n välille:

”Edustaja Kankaanniemi, totesitte jotenkin näin, että Suomi on täysin väärässä seurassa kuuluessaan Euroopan unioniin. Kyllä tämä oli aika pysäyttävä puheenvuoro tästä salista. ”

Käsittämätöntä ymmärtämättömyyttä pääministeriltä. Perussuomalaisten Riikka Purran ihmetellessä poliittisten hokemien kierrätystä euron hyödyllisyydestä Suomelle, veti Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) vastauksellaan pohjat:

”Ei tuo edustaja Purran puheenvuoro aivan huono ollut. Kyllä se näin on, että sitä, mitä rakastaa, pitää myös kritisoida, ja se rakkaus kyllä kestää sen kritiikin. Kyllä me olemme myös tätä eurojärjestelmää vuosien varrella kehittäneet.”

Suoraan ministeriaitiosta kuultu Tuppuraisen rakkaus euroon kertoo paljon. Monien meistä suhtautumista euroon ei määrittele minkään valtakunnan järki, vaan tunne. Väitän, että euro ei haittaisi moniakaan sen nykyisistä vastustajista, mikäli EU aidosti olisi optimaalinen valuutta-alue eikä se vaatisi tuekseen liittovaltiorakenteita, joiden hinta on Suomen itsenäisyys. Näin ei kuitenkaan ole. Yhteisvaluutta ilman yhteistä budjettia – valuutta ilman valtiota – ei ole kautta maailmanhistorian toiminut missään.

***

Suomi on ollut eurossa yli 20 vuotta ja yhä aina ministeriaitiosta asti valehdellaan kansalle, että euro on Suomelle hyvä valuutta, eurojäsenyys on tuonut vakautta, pitänyt korot alhaalla ja huolehtii siitä, että valtio ja yritykset saavat edullista lainaa. Ja kansa vielä nielee kaiken. Tosin luulevathan jotkut yhä niinkin, että pankit lainaavat vain niihin talletettua rahaa.

Kehotan Marinia, Kulmunia, Tuppuraista ja muita ministereitä miettimään edes hetken, miksi vaikkapa Ruotsilla sitten on matala korkotaso ja ruotsalaiset yritykset saavat lainaa? Eihän Ruotsilla ole euroa, tätä suurta rakkauttanne.

Suomen euroa edeltävä korkotaso ja koko 90-luvun lama oli vahvan markan politiikan seurausta. Laman alkaessa Suomi oli mukana EU-maiden yhteisessä valuuttakokeilussa, ECU:ssa, johon osallistuneiden maiden kansalliset valuutat oli sidottu yhteen.

ECU-kokeilu ennakoi euroa aikanaan varsin hyvin, osoittaen yhteisvaluutan ongelmallisuuden. Tuota aikaa ja vahvan markan politiikkaa ei kukaan halua takaisin. Kelluva markka sen sijaan olisi voinut pienentää laman vaikutusta pakottamalla vaihtotasetta korjautumaan niin, että tuontihinnat olisivat nousseet ja vientihinnat laskeneet.

***

Talouspolitiikka on tietysti vaikea laji ja jotenkin tätä touhua katsellessa tuntuu siltä, että poliitikkojen tärkein syy puhua euroalueen vakauden puolesta on vastuun vältteleminen taloudellisesti ja valtiollisesti itsenäisen valtion luotsaamisessa.

On helpompaa olla olevinaan pääministeri tai valtiovarainministeri, kuin oikeasti olla sellainen itsenäisessä valtiossa. On helpompaa olla Suomen Pankin pääjohtaja, Roope Ankkana tyhjässä rahasäiliössä, joka on Brysselin karhukoplan letkuissa.

Stadissa on kiva tallailla taskut täynnä monopolirahaa. Ei tarvitse liikaa ajatella ja rasittaa mieltä. Istuu vain, kuin kirkkoveneen penkissä: On soutavinaan ja aukoo suuta, kun muut veisaavat. Kun pitää suunsa kiinni virheistään ja pesee kätensä vastuusta, kuin Pontius Pilatus, kansa palkitsee Pohjois-Korean kannatusluvuilla ja rakentaa kultin ympärille. Omatunnolle riittää, kun kerran vuodessa, kaatuneiden muistopäivänä, käy sankarihaudalla pyytämässä anteeksi. Turhaan kaaduitte.

***

Koronakriisi konkretisoi Suomen vaihtoehdot nopeammin, kuin tämän valintatilanteen pelättiin tulevan eteen. Suomen vaihtoehdot ovat euro ja liittovaltio tai oma raha ja itsenäisyys. Kaikki muu on tekohengitystä kuolleelle. Tiedän toki puhuvani seinille kirjoittaessani tästä yhä uudelleen ja uudelleen. Olen vain kumiseva vaski ja helisevä symbaali näille euron rakastajille, joille rahaliitto on ikuinen, ilman avioehtoa.

Kuljemme itsenäisen Suomen kärsimysten tietä. Kannamme siniristiämme Brysseliin. Suomi voisi toki nousta tästä lamasta pintaan ja kuiville talouskasvuamme kriisin jälkeen vauhdittavan, kelluvan markan avulla. Ei ole vielä myöhäistä toimia, mutta avainasemissa tällä hetkellä olevien ihmisten ymmärryksen eksponentiaaliseen kasvuun on todella, todella vaikea uskoa.

Onneksi he eivät ilmeisesti haluaisikaan itseään haukuttavan miksikään valtiomiehiksi.

Lähteet:

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_73+2020+3.1.aspx

https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000001848423.html