Viha vähenee, kun sulkee somen

Haluan tuoda tasavallan presidentti Sauli Niinistön valtiopäivien avajaisissa jälleen esille nostamaan rasismi-, leimaamis- ja vihapuhekeskusteluun yhden näkökulman, jota ei ole mielestäni riittävästi huomioitu.

Kuten ehkä sinäkin nyt, me kuljemme nykyisin kännykät käsissämme ja roikumme internetissä ja sosiaalisessa mediassa käytännössä koko ajan. Seuraamme keskusteluja verkossa päivittäin ja hyvin usein nimenomaan verkosta ja sosiaalisen median kanavista nämä ylilyönnitkin nousevat lehtien otsikoihin.

Verkossa roikkuminen vaikuttaisi lisäävän vihapuheen lisääntymisen, rasismin ja nimittelyn kokemusta. Verkossa on helppoa suoltaa kaikenlaista, kun kanssaihmistä ei tarvitse kohdata. On helpompaa leimata, haukkua ja syytellä.

Sosiaalinen media on samaan aikaan sekä laadukas mielipidepalsta, että yleisen käymälän töhritty seinä. Sellaisena siihen pitää suhtautua. Ja antaa sen silti olla vapaa. On sinun valintasi, minkä merkityksen sille annat.

Aikana ennen sosiaalisen median aikakautta ehdittiin pahimmat – omasta mielestä ikävän uutisen tai typerän mielipiteen aiheuttamat – reaktiohöyryt päästellä ihan itsekseen metsän reunassa kiroillen. Tuohtuneena paperin ja kynän kanssa yleisönosastokirjoitusta julkaisukelpoiseen muotoon pakertaessa ilmaisu siistiytyi kuin itsestään. Nyt jaetaan linkki ja pärrätään saatteeksi.

Reagoimme ensin tunteella ja pahimmillaan muutamassa sekunnissa tavara on somepäivityksenä julkisuudessa ja muutamassa minuutissa se jo osuu tuulettimeen, koska yllättäen myös lukijat reagoivat tunteella. Nopeassa reagoinnissa on varjopuolensa.

Suuttumus vaikkapa kielteisen päätöksen saaneen turvapaikanhakijan tekemästä brutaalista murhasta saattaa kirvoittaa jossakin meistä ajattelemattoman purkauksen epäkorrektia tekstiä. Yhtä ajattelemattomana paikalle saapuu mielestään parempi ihminen ottamaan kuvankaappauksia ja julistamaan tuomionsa. Tämä kaikki tietämättä ihmisestä yhtään mitään. Kirjoittajalla saattaakin olla thaimaalainen vaimo tai hänen paras ystävänsä on tummaihoinen.

 

***

 

Suomessa ei ole mitään suurta rasismiongelmaa, eikä Suomessa ole suurta vihapuheongelmaa. Suomessa on suuri someongelma. Nyt jo lapset oppivat kännykät kädessä kasvaessaan, että joka julmetun asia ja ajatus on suollettava verkkoon päivityksenä, tarinana, twiittinä, tiktokkina tai snäppinä. Filtteri muistetaan laittaa kuvaan, muttei sanoihin.

Vihapuhe ja leimaaminen edustavat tätä kaiken jakamisen kulttuuria, joka tekee ihmisyyden pimeätkin puolet näkyviksi. Mutta yhtä suuri ongelma, kuin vihainen puhe, on tarve esitellä elämäänsä verkossa, kuin kiiltokuvaa.

Kun tätä elää käytännössä koko valveillaoloajan, se vaikuttaa väkisin myös yksilön käsitykseen omasta itsestä. Elämästä tulee mukaelämää, jossa halutaan kaikille kaikkea hyvää ja seistään järkähtämättöminä kaikkea pahaa vastaan. Kyse on paljon puhutusta hyvesignaloinnista ja moraaliposeerauksesta.

Ei identiteettipolitiikan noususta voi tässä ajassa mitenkään yllättyä. Harva identifoituu porukkaan, joka tuomitsee. Ja silloin valitaan vastavoima. Tämä johtaa siihen, että myös poliitikot puhuvat koko kansan sijasta vain omilleen. Politiikka huutaisikin kovasti oman etunsa tai ryhmäedun – yhteisen edun nimissä – uhraamaan kykeneviä johtohenkilöitä; valtiomiehiä, jotka tuntuvat tässä ajassa kadonneen koko maasta.

 

***

 

Meistä itse kukin on suutuspäissään ja nopeasti reagoidessaan vihaongelma, joka tuottaa kaikenlaista ei-toivottua. Niin typerää ja vihaista puhetta, kuin tarpeetonta moraaliposeeraustakin. Kukaan ei kuitenkaan ole toista parempi, vaikka osa meistä haluaa kiivaasti uskoa niin.

Ihmisiä olemme kaikki ja yhtä huonoja jokainen. Ruutuihin addiktoituneina olemme irvikuvia, joiden levottomuus ja paha olo lisääntyy. Ja se näkyy, ruudulla. Ja sinne se jää.

Ihmisen tekopyhyyden ja kaksinaismoralismin alastomaksi riisuminen tekee kipeää, mutta ei tässä mitään uutta ihmisyydelle ole.

Nyt voit malttaa sulkea tämän ruudun hetkeksi ja lähteä vaikka lenkille.

Ai, katsoit vielä puoluekantani tietääksesi, voitko olla kanssani samaa mieltä?

 

”Me elämme maailmassa tässä ja nyt, ja meidän on luotava oppimme itse. Olemme nälvijöitä ja tekijöitä ja luojia ja rakentajia, sillä ketään muuta ei ole.”

Jean-Paul Sartre

kimmokautio

Perussuomalainen tolkun ääni hämäläisessä politiikassa. Asiantuntijatyössä leipänsä ansaitseva isä ja sanaseppo. Mielipiteeni ovat omiani.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu