EU:ssa ei ole älymystöä – intellektuellit leimataan äärivasemmistolaisiksi

EU:n aikana älymystö on kadonnut. Missä ovat nykypäivän Erik Allardt, Georg Henrik von Wright, Paavo Haavikko ym.  

Politiikan puolella älymystöön lukisin Paavo Väyrysen ja Mikko Elon. Raimo Ilaskivellä on näkemystä, kuten on myös Esko-Juhani Tennilällä, Esko Seppäsellä ja Erkki Tuomiojalla.

Nyky-Suomessa EU- ja eurokriittinen älymystö leimataan äärivasemmistolaiseksi. Björn Wahlroos oli taistolainen, mutta nyt hän on pankkiiri ja kapitalisti. Silti hän kritisoi euroa, päin vastoin kuin hänen johtamansa pankin ekonomistit. He ovat olleet jo kahdeksan vuotta täysin pöpelikössä ja haaveiluissa ennusteidensa kanssa, ja vaatineet aina vain lisää leikkauksia ja hyvinvointiyhteiskunnan alasajoja.

EKP:n pääjohtaja Draghin ainoa noteerattu ajatus ja tokaisu on "Euro on peruuttamaton – maksoi mitä maksoi".

Nykyisen Euroopan ainoa nimekäs intellektuelli on ollut ranskalainen Thomas Piketty. Hän kirjoittaa kuin olisi lukenut Pekka Kuusen kirjan "60-luvun sosiaalipolitiikka". Pekka Kuusen opeilla Suomesta tehtiin vaurastuva pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta.

Piketty on leimattu äärivasemmistolaiseksi. Pekka Kuusi leimattaisiinko hänetkin 2015-luvun Suomessa äärivasemmistolaiseksi?

kimmosaarikko

Valtiotieteiden maisteri (sosiologi) ja Mensan jäsen. Toiminut Turun yliopistossa opettajana ja tutkijana sekä Ylessä TV-ohjelmistojen suunnittelun ja toiminnan kehittämisen johdossa. Minulle on ominaista C. Wright Millsin kaltainen "sociological imagination" ja kriittinen lähestymistapa yhteiskunnallisiin asioihin. Kirjoitukseni eivät aina sovellu tosikoille. Harrastan perhokalastusta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu