Ukraina taistelee, poliitikot pakoilee…

Arvostan suuresti ihmisiä, jotka lisäsivät Ukrainan lipun Facebook sivuilleen, kaivoivat kellarikopistaan koin syömiä kledjuja, joilla tukittiin Ukrainan apua keräävät keskukset Puolassa ja Ukrainassa tai ottivat henkisesti osaa. Kiitos teille näistä uhrauksista ja rohkeudesta, mitä kuvan lisääminen Faceen, tai jätesäkkiin pakattujen kulahtaneiden vaatteiden vieminen liukkaita teitä pitkin jakelukeskuksiin vaatii…

Minä päätin toimia toisin, koska suoran toiminnan miehenä asetin tavoitteeksi tehdä kaikkeni Ukrainan voiton eteen. Reservin upseerina ja Ukrainassa tulikasteen saaneena tiedän, että vaatteiden ja SOME-päivitysten merkitys sodan lopputulokseen on täysin merkityksetöntä ja voi olla jopa vahingollista. Minä rakastan oikeasti Ukrainaa, sen kansaa ja sen eri puolilla asuvia lukuisia ystäviäni, joiden hätä ja tuska sodan alkaessa oli niin käsin kosketeltavissa, että en pystynyt nukkumaan öisin. Aloitin selvittämällä Harkovan rintamalla taistelevilta ystäviltäni, mitä he tarvitsevat ja rupesin keräämään sitä, mitä listassa oli, yrittäen samalla järjestää erilaisia toimituksia Ukrainaan Suomen valtion taholta. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, millaisia tuulimyllyjä vastaan joudunkaan taistelemaan ja uskoin sinisilmäisenä siihen, että lukuiset Ukrainaa julkisesti puoltavat ja kovia otteita vaativat poliitikot ja virkamiehet ovat valmiita puhumisen lisäksi tekemään jotakin asioiden eteen…

Kiovassa sijaitsevan asetehdas Mayakin toimitusjohtajan neuvonantajan toimesta, minut esiteltiin Ukrainan Radan turvallisuus-, maanpuolustus- ja tiedustelukomitean johdolle, jonka kanssa ruvettiin yhteistuumin miettimään, miten Suomi voisi auttaa Ukrainaa. Ehdotin 7.3. komitean johdolle, että tilaavat kaupunkisodassa erittäin tärkeitä tarkkuuskiväärejä Sakolta, joiden hankintaan käytettäisiin Suomen Ukrainalle myönnettyä apua, jota saa käyttää myös asehankintoihin. 8.3. sieltä tuli tilaus, joka osoitettiin Suomen puolustusministerille, Antti Kaikkoselle. Tähän tilaukseen ei kuitenkaan vastattu lähettäjälle vieläkään mitään. Minä en ole saanut mitään poliittista koulutusta, mutta sotaa käyvän maan korkea-arvoisen ja suoraan presidentti Zelenskiylle raportoivan virkamiehen virallisesti lähettämään tilaukseen pitää jo protokollan mukaan vastata lyhyen ajan sisällä edes jotakin, eikä pyörittää papereita ties missä kuukausitolkulla. Tietojeni mukaan tilaus on otettu jollakin tavalla käsittelyyn, mutta sitä käydään jääräpäisesti läpi sellaisen tahon kanssa, jolla ei ole kyseisen tilauksen kanssa mitään tekemistä ja tilauksen tehnyt, valtuudet omaava komitean johto, sekä sen valtuuttamat ihmiset, jotka tietää, mitä komponentteja toimitukseen tarvitaan, on jätetty täysin prosessin ulkopuolelle.

Yritin samaan aikaan saada edes pienen määrän käytöstä poistettuja ja varastoissa pölyä kerääviä M62 maastopukuja, kirurgivälineitä, naamiointiverkkoja ja maastokenkiä puolustusvoimien logistiikkakeskuksen kautta 4.3. Siellä minua neuvottiin ottamaan yhteyttä pääesikuntaan, mihin lähetin kyselyn samana päivänä, mutta lopputulos oli sama – ei mitään vastausta yli puoleentoista kuukauteen!

Kun ymmärsin, että esittämäni asia ei etene, lähdin ajamaan sitä oman puolueeni kansanedustajien kautta, joilla uskoin puheidensa ja kirjoitustensa perusteella olevan oikeasti halua auttaa Ukrainaa muutenkin, kuin lähettämällä sinne vaippoja. Ensin lähestyin julkisuudessa kovia otteita vaativaa Halla-ahoa sähköpostitse, puhelimitse, soitin sekä hänen, että avustajansa puhelimeen ja pyysin apua, jätin viestejä – mutta turhaan. Kukaan ei koskaan vastannut puhelimeen, eikä sähköposteihin mitään.

Kun Jussia aihe ei tuntunut kiinnostavan palaakaan, yritin saada asiaan vauhtia muiden puolueeni kansanedustajien kautta. Sain Vantaan toimistosta neuvon kääntyä Mika Niikon puoleen, koska hän on ollut mukana järjestämässä joitakin avustuskuljetuksia Ukrainaan ja pystyisi ehkä auttamaan ainakin M62 maastopukujen ym. käytöstä poistetun materiaalin kanssa.

Soitin Mika Niikolle 11.3, kerroin eteeni tulleista ongelmista. Hän sanoi olevansa asiasta kiinnostunut ja pyysi lähettämään kirjallisen selvityksen asiasta hänelle, Jari Ronkaiselle ja Tom Packalenille, joiden oli tarkoitus alkaa hoitaa prosessia eteenpäin. Näin oikeasti asian eteen vaivaa ja lähetin 12.3. kaikille kolmelle asiaan liittyvän sähköpostin, missä kävin eteeni tulleet ongelmat, esitin jokaiseen niistä ratkaisun ja pyysin kertomaan, miten kukin heistä voisi auttaa. Yksikään näistä kolmesta ei kuitenkaan vaivautunut vastaamaan ehdotuksiini mitään, eikä pannut tikkuakaan ristiin auttaakseen saamaan elintärkeitä tarvikkeita rintamalle. Niikko valehteli lähettäneensä minulle 17.3. vastauksen ja kun kerroin, että en ole saanut mitään, lupasi noin kuukausi sitten 19.3. lähettää sen ”uurestansa”, mutta eipä ole näkynyt. Kysymykseeni “saitko lähetettyä” tuli vastaus “En saanut töissä. Se on täällä kotikoneessa varmaan/ katson sen jossain välissä. Siinä mainitaan jotain tapaa mitä osaltani voin ja en voi tehdä. Voidaan puhua puhelimessakin joku päivä. Viikonloppu ei nyt sovi. En jaksa, kun on muuta”. Eli tässä oli kaikki apu, minkä sain Mika Niikolta, tai ei ihan – viimeinen niitti oli, kun hän lupasi puhelimessa, että saan kaksi lavaa rintamalle kelpaavia sairaalatarvikkeita/välineitä HUS:n varastosta, mistä informoin Harkovan kavereita, mutta jollain nololla tekosyyllä perui noudon.

Kerättyäni ja ostettuani kaiken, minkä itse sain kerättyä, minä lähdin henkeni uhalla pommitettuun Harkovaan, missä käydään sotaa, taivaalta sataa kaikkea muuta, kuin vettä, en ollut toipunut vielä vakavasta leikkauksesta ja olin kuolla siellä kahdesti. Vaikeuksista veisaten vein Suomesta hankittujen maastopukujen, sotilaskirurgivälineiden, kiikaritähtäimien, yökiikarin ja naamiointiverkon lisäksi kolmisenkymmentä luotiliiviä ja Nokian/Caterpillarin näppäinpuhelimia jotka jouduin hakemaan Liettuasta, kun nuo kaverit, joilla oli mahdollisuus auttaa, ei saanut mitään aikaiseksi. Kaikki kokemani vaikeudet kuitenkin unohtuivat tyystin, kun näin Harkovassa ystävieni ja paikallisjoukkojen sotilaiden iloiset kasvot. He olivat ihan ihmeissään ja kiitollisia siitä, että tulin Suomesta asti tuomaan heille juuri sitä, mitä he tarvitsevat. Sillä reissulla sain kymmeniä uusia ystäviä paikallisjoukkojen johdosta rivimiehiin, mistä olen oikeasti ylpeä.

Kaiken kokemani jälkeen petyin pahoin tilannetta omiin tarkoituksiinsa hyödyntäviin politiikkoihin, joiden takia menetin kaksi viikkoa, joiden aikana on kuollut kymmeniä pelastettavissa olevia ihmisiä. Puolueemme kansanedustajan Tom Packalenin PR-matka Puolan ruokakauppojen kautta turvalliseen ja rauhalliseen Lviviin, missä kaikki “ukrainalaisia henkisesti tukevat” käy pönkittämässä egoaan ja osoitamassa solidaarisuuttaan, oli aikamoinen “uhraus”, etenkin jos huomioi, että tarjosin hänelle monta kertaa mahdollisuutta auttaa oikeasti apua tarvitsevia ihmisiä, mihin hän ei kuitenkaan tarttunut – jätkä katsoi ”turvallisemmaksi” työntää ostoskärryissä jotain maitoa ja naksuja, mitä on Ukrainassa muutenkin Porvoon mitalla, samaan aikaan, kun haavoittuneet rintamalla kuolee siihen, että heillä ei ole 20 euron radiopuhelimia, joita olisi saanut työntämiensä ruokakärryjen hinnalla kymmeniä! En olisi ikinä uskonut, että “aktiivisella reserviläisellä” ja “entisellä poliisilla”, jonka pitäisi olla hyvin perillä, mitä sodan voittamiseksi tarvittaisiin, olisi prioriteetit niin pahasti pielessä. Aika/raha, jonka hän voisi käyttää sellaisen asian eteen, jolla on oikeasti merkitystä haaskataan tällä tavalla roudaamalla maitoa hymyillen iltalehden toimittajalle, uskaltamatta lähteä idemmäksi Lvivistä, jonka kaikki juottolat on normaalisti auki ja hipsterit keimalee kikattavat mimmit kainalossa pilveä poltellen.

Vetoan nyt kaikkiin rohkeisiin, isänmaallisiin, aktiivisiin kansanedustajiin puolueesta riippumatta, valtion virkamiehiin ja sellaisiin suomalaisiin, jotka ovat valmiita tekemään Ukrainan voiton eteen kaiken mahdollisen ja joilla on halua ja mahdollisuuksia auttaa nimenomaan itsenäisyyden puolesta henkensä rintamalla uhraavia sankareita. Unohtakaa vaipat, maitopurkit, naksut ja terveyssiteet – antaa Packalenin, Niikon ja kumppaneiden hoitaa se puoli, kun heiltä se sujuu niin mallikkaasti muutenkin. Auttakaa viemään eduskunnassa läpi aloite, jossa asehankintoihin käytettävissä olevat varat käytettäisiin Suomessa valmistettuihin tarvikkeisiin ja jokainen Ukrainasta viralliselta taholta tullut tilaus/kysely käsitellään nopeutetulla aikataululla sen tahon kanssa, joka asiaa hoitaa. Yrittäkää aktiivisesti edistää myös muiden maiden ja EU:n myöntämien avustusten käyttöä Suomessa valmistettujen tarvikkeiden hankintaan. Olen jo pedannut valmiiksi kaupat ainakin kolmelle suomalaisyritykselle ja voin hoitaa niitä lisää, kunhan saadaan Suomen päässä kuviot kuntoon:

Kotimainen Ensio Firearms, jonka valmistamat KAR-21 kiväärit ovat herättäneet todella suurta kiinnostusta Ukrainassa niin erikoisjoukkojen, kuin vapaaehtoisjoukkojen keskuudessa ja niitä oltaisiin valmiita tilaamaan, kunhan saadaan siihen rahoitus. Tämä kauppa nostaisi pienen suomalaisen perheyrityksen maailmankartalle ja työllistäisi lukuisia suomalaisia.

Sako kuuluu Beretta konserniin, mutta se on kuitenkin suomalainen yritys ja työllistää suomalaisia. Heidän tarkkuuskivääreistä on tilaus Kaikkosen pöydällä. Jos joku tuntee herran henkilökohtaisesti, niin voisiko pyytää häntä vastaamaan virallisesti ja suoraan Fedir Venislavskyin sähköpostiin, tai olemalla häneen yhteydessä muuten. Yli kuukauden vaitiolo antaa todella epäammattimaisen kuvan asioiden hoidosta ja on jo vaikuttanut negatiivisesti suhtautumiseen asiaa “hoitaviin” suomalaisiin poliitikkoihin ja virkamiehiin.

Esittelin Patria Nemo kranaatinheitinjärjestelmät AMVXP:n päälle asennettuna eräälle erittäin vaikutusvaltaiselle kenraalille ja presidentti Zelenskiyn neuvonantajalle ja hän olisi valmis viemään asiaa eteenpäin ja tilaamaan niitä kymmeniä, kunhan asiaa aletaan oikeasti Suomen päässä hoitaa ja rahoitusta järjestää.

Koska valtiovallan koneisto on hidas ja jäykkä ja suuri osa Ukrainaan menevästä avusta on valitettavasti hyödytöntä, tai päätyy torille myyntiin, päätimme muutaman samanhenkisen ihmisen kanssa perustaa Suomi-Ukraina Maanpuolustusyhdistyksen, jonka tarkoituksena on syventää kansainvälistä yhteistyötä vapaaehtoispataljoonien, maanpuolustusyhdistysten ja reserviläisten välillä. Eroamme muista avustusjärjestöistä siinä, että emme tuki logistiikkakeskuksia kuskaamalla tonnikaupalla vaatteita ja vaippoja, joilla ei sotia voiteta ja joita on Ukrainassa varastot pullollaan, vaan keskitymme vain ja ainoastaan maanpuolustuskäyttöön tarkoitetun materiaalin operatiivisiin toimituksiin. Selvitämme aina avustusten saajan tarpeet ja toimitamme vain sitä, mikä auttaa säästämään ja pelastamaan ukrainalaissotilaiden henkiä, neutralisoimaan viholliset ja voittamaan sodan. Emme käytä välivarastoja Puolassa, tai Lvivissä, missä kalliimmat tavarat usein häviää ja päätyy myyntiin, vaan viemme lähetyksemme suorinta ja nopeinta mahdollista reittiä määränpäähän – tarvittaessa jopa rintamalle. Tervetuloa mukaan kaikki, jotka kokevat meidän arvot omakseen ja ovat oikeasti valmiita auttamaan ukrainalaisia selviämään tästä verisestä sodasta voittajina. Lisätietoa meidän toiminnasta sivuilla www.sumpy.fi (työn alla).

Näin lopuksi haluaisin esittää suurkiitokset kaikille niille, jotka auttoivat tämän ensimmäisen henkilökohtaisesti perille toimittamani lähetyksen kanssa:

Yvonne Ojaniemi, rohkea rouva Kristiinankaupungista joka ajoi kanssani tuhansia kilometrejä Lviviin saakka, mistä otti kyytiin pakolaisperheen ja palasi heidän kanssaan Suomeen.

Jennyn Ase ja aseseppä Kari Laurila, jotka lahjoittivat kymmeniä yksiköitä optiikkaa ja muita tarvikkeita.

Regimantas Buozius, ACME, Liettua, joka lahjoitti puolen tunnin varoitusajalla tietokoneita ja Nokian/Caterpillarin kännyköitä ja tuli tuomaan ne henkilökohtaisesti varastolle, missä lastattiin luotiliivejä.

Nimeltä mainitsematon suojaliivien valmistaja Liettuassa, joka lahjoitti kolmisenkymmentä taisteluliiviä, jotka pelkästään Olhovkan operaatiossa pelastivat usean sotilaan hengen.

Jarmo Nieminen, joka tuli mukaan vasta vähän aikaa sitten, mutta on jo saanut aikaan enemmän, kuin neljä “Ukrainan asiaa” omasta mielestään ajavaa, saamatonta kansanedustajaa, joihin haaskasin turhaan aikaani. Kirjoittamansa blogit ja analyysit tilanteesta Ukrainan rintamilla ovat tällä hetkellä yksi luotettavimmista tiedonlähteistä Suomessa.

Facebookin ilmoitukseni kautta keräykseen osallistuneet ylästöläiset, joilta tuli lahjakorttia, radiopuhelinta, rahaa ja henkistä tukea ja tunnettu gallerian omistaja Helsingistä, joka halusi pysyä nimettömänä.

Kaikki ne, jotka eivät reagoineet, tai lupasivat tehdä jotakin, mutta kiireiden, jaksamisongelmien, Lapinreissun ym. typerän tekosyyn varjolla eivät tehneet mitään – HÄVETKÄÄ! Tätä sotaa ei vaipoilla voiteta. Ja juuri tämän takia Ukrainan puolustusvoimien Kunnia Ukrainalle – Sankareille Kunnia -tervehdyksessä ei ole sijaa pelkureille, eikä jaksamisongelmiensa kanssa kamppaileville.