Keskuspankki sosialismi

Ihmiset ovat aina käyneet kauppaa erilaisten vaihdon välineiden avulla. Raha on näppärä sellainen. Mutta raha on illuusio eikä sitä oikeasti ole kuin murto-osa siitä kuin pitäisi pankeissakaan. Bittiraha tietokoneen ruudulla on vielä hullumpaa. Erityisen hullua on velkabittiraha. Keskuspankki luo tälläistä. Senkin luomisella on omat sääntönsä. Näistäkin säännöistä on joustettu ja joustetaan yhä enemmän. Tänään Euroopan Keskus Pankki EKP kertoi, että inflaatio ei nyt kauheasti enää kiinnostakaan, korot pysyvät negatiivisena ja luovat tyhjästä velkabittijonon joka kuukausi jonka kokoluokan joku fakiiri tempaisi hatustaan. Pääasia, että luvussa on nollia ja paljon.

Ihan huvikseen vaan tätä ei vieläkään kehdata tehdä joten selitys on koska korona koska elvytys. Tästä nimike muutettaneen seuraavaksi koska ilmastohätätila. Ja sitten keksitään tarvittaessa muita nimiä. Mutta mikä on tällainen ikuinen elvytys? Noh, eihän sellaista ole. Rahaa nyt on vain jaettava negatiivisella korolla ettei vaikka maa nimeltä Suomessa ole kohta konkurssissa. Siksi Suomen sosialistit ovat oikeassa. Valtion velalla ei ole paljoa merkitystä, sitä ei suorastaan ole. Liittovaltio yhteisvelkoineen ja vielä tiiviimpänä yhteisönä olisi kiva ettei joku vanhanaikainen luottoluokittaja tai muu höpöhöpö taho tulisi marisemaan veloista. Liittovaltio nyt ainakin on liian iso kaatumaan katsokaa nyt vaikka USAn menoa tyhjästä nyhjäistyineen bittijonoineen joka kuukausi, että illuusio taloudesta menoine ja tuloineen säilyisi.

Kun suuret lähtökohdat taloudesta eivät päde on kyseessä suunnitelmatalous. Keskuspankki sosialismia, kommunismia. Kaiketi mikään illuusio ei kestä ikuisesti ei ainakaan historian esimerkkien mukaan. Voi vain arvailla kuinka kauan tämä täysin luonnoton tila jatkuu sillä sen jatkuminen on toki kaikkien meidän intresseissä kuten vaikka kuluttajalle nolla korkojen muodossa ja valtiolle, Suomelle, jotta se voi maksaa tällä illuusiolla menonsa.

https://yle.fi/uutiset/3-12030188

+5

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu