Henkisyys vs tiede

Usein ajatellaan, että henkisyys on jotakin tieteelliselle ajattelulle vastakkaista toimintaa, joka muistuttaa enemmän uskonnollista hartaudenharjoitusta kuin rationaalista, järkeen tai älyyn perustuvaa päättelyä. Kuvitellaan, ettei tieteellä ja henkisyydellä ole kosketuspintaa, koska henkisyyden oletetaan olevan vain jotakin subjektiivista, tunnepitoista, irrationaalista – ehkä jopa tuonpuoleiseen kurkottamista.

Ufo laskeutuu Maan kamaralle. Enkelipöly leijuu hitaasti taivaasta, josta käsin tapahtumia ohjaillaan.

Väärin. Henkisyys on jokapäiväistä elämää, loogista ja useimmiten myös rationaalista toimintaa. Todellisuus on vain mittaamattomasti ihmeellisempi kuin millaiseksi niin sanotut reduktionistiset tieteet sen ovat ymmärtäneet. https://fi.wikipedia.org/wiki/Reduktionismi

Alun perin fyysikoksi kouluttautunut Firtjof Capra on kyennyt kuromaan vakuuttavasti henkisyyden ja tieteen väliin jäävää kuilua artikkelissaan Tieteen ja henkisyyden suhde. Siinä hän rinnastaa fyysikon työn eksaktiuden ja joogin harjoitusten sisältämien menetelmien täsmällisyyden.

Caprin kyseenalaistaa monien muiden ajattelijoiden tavoin kovien tieteiden tapaa hahmottaa todellisuus materiaalisena kohteena, josta puuttuu henki ja usein myös tietoisuus. Ei ole sattumaa, että joogille juuri hengitys on harjoitusten ydin. Spiritus, ’henki’,  viittaa myös ’hengitykseen”. Henkisyys on lähempänä kuin vain sfääri yläilmoissa:

”Tähän kysymykseen vastaamiseksi on hyödyllistä tarkistaa sanan ’henki’ alkuperäinen merkitys. Latinalainen spiritus tarkoittaa ’hengitystä’, mikä pätee myös siihen liittyvään latinankieliseen sanaan anima, kreikkalaiseen psyykeen ja sanskritin atmaniin. Näiden avainsanojen yhteinen merkitys osoittaa, että hengen alkuperäinen merkitys monissa muinaisissa filosofisissa ja uskonnollisissa perinteissä, niin lännessä kuin idässäkin, on henkisyydessä käytetyn ’hengen’ käsitteen merkitys.https://www.kuudesaisti.net/henkisyys/tieteen-ja-henkisyyden-suhde

Capri käy läpi kristinuskon historiaa ja kuvaa teologiaa, joka oli alun perin teologin oman mystisen kokemuksen älyllistä tulkintaa, mutta joka sittenmin vieraantui hengellisestä kokemuksesta. Tämän seurauksena teologia, joka Benedictus-tutkija Thomas Matuksen mukaan oli kristinuskon ensimmäisen tuhannen vuoden aikana ollut käytännössä mystiikkaa, hajosi ja erkaantui kokemuksesta. (ref. Capri)

Kokemus ja kokeminen ovat mystikolle sisäisen totuuden löytämisen väylä –  ”tie, totuus ja elämä”.

Tiedeasiantuntija Leo Näreaho kysyy: ”Antavatko uskonnolliset ja mystiset kokemukset todellisuudesta jotain sellaista tietoa, jota tieteen objektiivinen näkökulma ei edes periaatteessa voi tavoittaaa?” (Näreaho 2013 teoksessa Ihminen, uskonto ja luonnontieteet)

Näreaho vastaa: ”Mielestäni kaikkein johdonmukaisin metafyysinen lähtökohta on, että kokemuksellinen tietoisuus kuuluu eräänlaisena perusominaisuutena maailman rakenteeseen. Tietoisia tiloja ei voi redusoida materiaalisiin tiloihin. Jos tietoisuusominaisuudet alun perin kuuluvat maailman (kosmoksen) prosesseihin yhtä aidosti kuin materiaaliset tilat, ei tietoisuuden emergoituminen materiaalisten tapahtumien myötä ole mysteeri. Tietoisuus saa kehityksen kuluessa erilaisia muotoja kuten materiakin. Esimerkiksi Spinozan mukaan tietoisuus (tajunta) ja ruumis ’on yksi ja sama yksilö, joka käsitetään milloin ajattelun, milloin ulottuvaisuuden attribuutin alaisena.’” (Spinoza, Etiikka)

Vaikka tieteellinen vallankumous puhdisti maaperää harhaopeista ja taikauskosta, se valitettavasti myös kategorisoi hengen ja aineen toisistaan erillisiksi.

Fysiikan kieli on yksipuolinen, eikä tavoita kaikkia maailmankaikkeuden ilmiöitä. Näkymättömiin jää niin sanoakseni ”kuun pimeä puoli”, sillä kuu on vuorovesilukittunut Maan kanssa.

Kosmologia (yksin) ei kerro totuutta maailmankaikkeudesta. Kuun pimeälle puolelle pääsee meditaatiossa – ikuisuudessa; siellä, missä aika lakkaa olemasta ja luonnonlait pätemästä.

Aine ja henki eivät ole erotettavissa. 1700-luvun lopulla syntyneen Georg Hegelin ajatukset ovat yhä hämmästyttävän ajankohtaisia: ”Luonnonfilosofia kuuluu sinänsä tähän paluupolkuun, sillä juuri luonnonfilosofia ylittää luontoa ja henkeä toisistaan erottavan jakolinjan ja tunnustaa hengen olevan luonnon ydinolemus.” (Hegel, Luonnonfilosofiasta; ref. Raymond Plant, Hegel)

Kuinka kosmologian rinnalle kirivä henkisyys näkee maailmankaikkeuden lohduttoman, alati kiihtyvän laajenemisen, joka saattaa ajan myötä johtaa jopa lämpökuolemaan? Reduktionismi ei jätä tilaa henkisyydelle, mutta vastausta voi etsiä ”useista kaikkeuksista”: ”On olemassa useita teorioita multiuniversumista, joiden mukaan maailmankaikkeutemme olisi vain osa suurempaa kaikkeuksien kokonaisuutta. Suosituimpiin teorioihin kuuluu malli ikuisesta inflaatiosta, jossa u u s i a  m a a i l m a n k a i k k e u k s i a  s y n t y i s i, yhdistyisi ja kuolisi kaiken aikaa. Samalla niiden v ä l i s s ä oleva tila laajenisi kaiken aikaa, jolloin useimmat niistä olisivat ikuisesti toistensa saavuttamattomissa.” https://fi.wikipedia.org/wiki/Maailmankaikkeus

Maailmankaikkeutta ei yksinkertaisesti voi vain mitata, sillä osa siitä pakenee.

 

 

 

+1
kirsikallio
Helsinki

kirjoittaja-valokuvaaja (FM)

Kirsik13@gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu