Kääntyköön sivu digiaikakaudesta totuuden aikaan

Vastustanko teknologiaa sen itsensä vuoksi, kun haluan palauttaa ennalleen luonnon monimuotoisuuden ja ihmiselle terveellisemmän elämäntavan? En, sillä tekniikka on hyvä renki mutta huono isäntä. Nykyisellään, digitalisoituvan teknologian aikakaudella, ICT-tekniikka on kuitenkin astunut isännän saappaisiin. EPRS_BRI(2020)646172_EN

Globalisoituvaa maailmaa hallitsevat ylikansalliset digijätit, jotka kiristävät otettaan kaikkialle levittäytyvässä globaalissa kapitalismissa. Googlella on käytännössä monopoliasema, jota ilman ei yksikään ”tietoyhteiskunta” tule enää toimeen. Googlen liikevaihto vuonna 2013 oli 59,825 miljardia dollaria.

Digitalous pyrkii esiintymään kestävän kehityksen edistäjänä, ympäristötietoisuuden vaalijana. Teknologiateollisuus vakuuttaa, että teknologia ja luontoarvot voivat elää sopuisasti rinnan elintason juurikaan kärsimättä: ”Kuluttajien elämänlaadun ei tarvitse kaikissa asioissa heikentyä, mutta se vaatii uutta teknologiaa ja innovaatioita.” Näin juostaan kilpaa oravanpyörässä, jossa teollisuuden aiheuttamia ympäristöhaittoja korjataan yhä kiihtyvämpään tahtiin uudella teknologialla.  https://teollisuudenmurros.fi/ymparistotietoisuus-paperilta-aidoksi-kilpailueduksi.”

Digiteollisuus saastuttaa: mobiilidata kuormittaa luontoa ja ihmisen terveyttä tuntuvasti. Teknisiä parannuksia, kuten tukiasemien rakenteita, voidaan toki tehdä, mutta perustaltaan ei 5G-taajuista säteilyä saada haitattomaksi, sillä jo matalammat taajuudet ovat jossain määrin haitallisia: vuonna 2018 IARC ehdotti mobiilidatan luokituksen nostamista karsinogeenistä ihmiselle syöpää aiheuttavaksi. Samoin on kohtalaisen paljon näyttöä siitä, että mobiilidata heikentää hyönteiskantoja hyönteismyrkkyjen, tehomaatalouden, ilmansaasteiden sekä ilmastonmuutoksen lisäksi. Pölyttäjät ovat vähentyneet 46 %. Balmori-EMF-InsectDecline

Globaali kapitalismi on kuitenkin taivuttamassa käsityksiä ja kätkemässä totuuden savuverhon taakse kaupallisilla ehdoilla toteutettujen tutkimusten ja kaupallisen informaation hämärään maastoon. Suomi on muuttumassa Nokialandiaksi, jossa päätöksistä sovitaan Klaus Kurjessa.

Digijättien valta ulottuu yli kansallisvaltioiden ja maanosien rajojen. Niiden valta on kasvotonta biovaltaa: esineitten internet piirtää yksityiskohtaista kuvaa käyttäjistä, eikä kukaan voi taata, etteivätkö tiedot voi joku kaunis päivä joutua vääriin käsiin – kuten vaikkapa Kiinan valtiolle.

Digijättien jo nyt yli äyräitten paisunutta valtaa yritetään suitsia luomalla lainsäädäntöä ja sälyttämällä niille entistä enemmän vastuuta. Mutta luuleeko joku ihan tosissaan, että miljardiluokan bisnes taipuu kansallisten lainvalvojien valvontaan?

Miten käy, jos ja kun käteisestä rahasta luovutaan? Entä jos mobiilivarmenne pettää ja pankkitiedot vuotavat? Entä jos sosiaali- ja terveystiedon valuvat Vastaamon suuronnettomuuden tapaan ulkopuolisille?

Suomi on yhdessä EU:n kanssa ollut eturintamassa luomassa uskoa älyteknologian tuottamaan hyvinvointiin.  On suorastaan käsittämätöntä, miten yleismaailmallinen teknohype on saatu aikaan. Digitalisaatio etenee juuri kenenkään sitä vastustamatta.

Kehitystä on osaltaan ollut edistämässä populaari tiedekäsitys – jo pitkään vallalla ollut luonnontieteellisen tiedon eksakti ihanne ”ainoana oikeana tietämisen muotona” sekä teknologian arvostus.

Vastoin käsitystä ”luonnontieteiden voittokulusta” tai ”tieteellisestä vallankumouksesta”, on filosofi Martin Heidegger (1889-1976) kuitenkin pyrkinyt kyseenalaistamaan uuden ajan luonnontieteiden (ja teknologian) väitetyn objektiivisuuden: modernin ajan luonnontieteellinen tieto on (ks. esim. Maailmankuvan aika) Markku Lehtisen tulkinnan mukaan Heideggerille ensisijaisesti väline luonnon hallitsemiseksi: ”jotain, jonka avulla subjekti varmistaa otteen olevasta.” Heideggerille tieteellisen tiedon luomat objektit – kohteiden objektiluonne – nimittäin rakentuu vain suhteessa niiden perustana olevaan subjektiin. Heideggerin käyttämä verbi ”vorstellen on subjektin kykyä tuoda jokin läsnäoloon, presentoida jokin kohde.” (Heidegger – estetiikka ja ethos teoksessa Estetiikka ja etiikka)

Huomionarvoista on, että fenomenologeille, kuten Heideggerille sekä hänen varhaiselle oppi-isälleen ja fenomenologisen varsinaiselle perustajalle Edmund Husserlille (1887-1938), kysymys tieteellisen tiedon luonteesta on olemuksellisesti tietoisuuteen kytkeytyvää.

Joona Taipaleen mukaan (Filosofia.fi: Husserl, Edmund) Husserl oli sitä mieltä, että kaikki tieteet – myös niin kutsutut objektiiviset tieteet mallinnuksineen ja teorioineen – kytkeyvät kokemukseen ja kokemuksen antamaan todellisuuteen, jota hän selvitti kehittelemänsä fenomenologisen kritiikin avulla. Husserl ei, toisin kuin Heidegger, kyseenalaistanut luonnontieteiden objektiivisuutta, mutta haastoi Taipaleen mukaan tieteentekijöiltä parempaa itseymmärrystä nimittämällä vain kvarkkeihin ja atomeihin palautuvaa naturalistista todellisuuskäsitystä ”naiiviksi realismiksi”.

”- – esitieteellisestä todellisuudesta s a a d a a n atomien ja kvarkkien kokonaisuus vain tietynlaisen teoreettisten abstraktioiden kautta.” Joona Taipale: Husserl, Edmund (Filosofia.fi)

Heideggerille koko länsimaista historiaa luonnehtiva n i h i l i s m i oli Lehtisen mukaan ”olemisen kasvavaa unohtamista, maailman tyhjenemistä mielekkyydestä.” Uuden ajan subjektille oleminen näyttäytyy kuvaksi muodostuneessa maailmassa ”vain näkymättömänä varjona”. (Estetiikka ja ethos – Heidegger) Ja näin todellakin on tapahtumassa: autenttinen oleminen, joka Heideggerille tarkoitti merkityksellistynyttä olemisen tapaa, on katoamassa kaupallisen, suorituskeskeisen ympäristöä välineellistävän (ja siten myös kuormittavat) elämäntavan alle.

Yksi näkyvimmistä nykyfilosofeista, vuonna 2004 kuollut Jacques Derrida on sekä omaksunut että kritisoinut Heideggerin filosofiaa. Hänen mukaansa liiallista vastakkainasettelua tekniikan ja luonnon välille ei tulisi rakentaa, vaan nähdä ”- – eläimissä, koneissa ja ihmisissä – – uusia näkökulmia ihmisen ja eläimen sekä ihmisen ja teknologian välisen suhteen tutkimiselle (Christopher Plant, Derrida)”. Derridalla ei ehkä ollut vielä 1960-luvun lopulla kehittynyt kriittistä välimatkaa teknologiaan, minkä lisäksi älyteknologia oli vielä Derridan kuollessaankin (nykymittapuun mukaan) lapsen kengissä.

5G on vienyt säteilyn ja yksityisyyteen kajoamisen ennennäkemättömällä tavalla solutasoon asti.

Tekniikkaan ripustautuva ”visionäärisyys” on nykyisessä laajudessaan on olemuksellisesti ohutta, eikä edusta lihaksi tullutta, kokemuksen kautta opittua viisautta ja näkemyksellisyyttä. Tekninen asenne, jota Heidegger vieroksui, ei ole vapauttamassa ihmiskuntaa – vaan päinvastoin orjuuttamassa.

Sen esikuva syntyi 1930-luvulla, kun belgialainen kirjastotieteilijä Paul Otlet yhdessä Henri Lafontainen kanssa kehitti kybernetiikkaan pohjautuvaa maailmanlaajuista tietoverkkoa, joka ennakoi 1990-luvulla toteutunutta World Wide Webiä. Otletin ja Lafontainen sinänsä kunniakas pyrkimys edistää rauhaa tietoa levittämällä loi valitettavasti mallin, jossa tieto samastuu hallintaan. Otletin kunnianhimoinen pyrkimys dokumentoida tietoa merkitsi teknologisten innovaatioiden käyttöönottoa sisällön kustannuksella. (The Modern Invention of Information. Ronald E. Day)

Otletin elämäntyön myötä maailma on mennyt sijoiltaan: digiteknologian aikakausi on vienyt ihmisten yksityisyyden Googlelle ja, kukaties, pian jo Kiinan valtiolle. Tietoyhteiskunnassa talous sanelee päätökset ja nakertaa pohjaa demokratialta, eikä oikeuslaitos pysty vastaamaan haasteeseen.

Kun pitäisi panostaa hiljaisuuteen ja luontoon, katsotaan Netflixiä. Ihminen on rakentanut Internettiin kopion maailmasta, jossa sen biologinen perusta on pahoin rapautumassa.  Digitalisaatio ulottuu pian jokaiselle elämänalueelle – eikä suostumusta siihen kysytä.

+2
kirsikallio
Helsinki

kirjoittaja-valokuvaaja (FM)

Kirsik13@gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu