Tiedoksi työttömien ja eläkeläisten yhdistyksille aktiivimallista
Toivoisimme kaikkien työttömien ja eläkeläisyhdistysten tutustuvan "Aidosti palkitseva aktiivimalli" –kansalaisaloitteeseen:
Tässä 8.1.2018 avatussa kansalaisaloitteessamme vaaditaan kumoamaan HE 124/2017 laki ja sen lisäksi kansantaloutta ja ihmisarvoa edistävänä ratkaisuna uusi työttömien "osallisuudenmalli", joka lisää työttömien työttömyysturvaa 4,65 %:lla ja hyväksyy myös vapaaehtoistyön, oman lähiomaisen tai naapurin auttamisen vaadittavana aktiivisuuden osoituksena.
"Aidosti palkitsevassa aktiivimallissa" tulisi yhdeksi aktiivisuuden osoitukseksi hyväksyä jo hyväksyttyjen HE 124/2017 lakiesityksessä esiteltyjen tapojen lisäksi se, että työtön tarjoaa apuaan vapaaehtoisesti oman lähiomaisen, esimerkiksi kotona asuvan vanhuksen, tai oman lähinaapurinsa avuksi oman kunnan sosiaalitoimen hyväksymin perustein. Myös pienimuotoinen vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhdistystoiminnassa – tai vaikka urheiluseurassa – takaisi samat 4,65 %:lla korotetut työttömyyskorvausperusteet.
Aloitteen tavoitteena on saada 50 000 allekirjoittajaa 7.6.2018 mennessä ja näin saada aloite lainvalmisteluun ja hyväksytyksi laiksi.
Oletteko kanssamme samaa mieltä, että ”Aidosti palkitseva aktiivimalli” –aloite olisi ihmisarvoa kunnioittava ratkaisu niin työttömien kuin seniori-ikäistenkin kannalta; mutta myös siksi, että se kestävällä tavalla turvaisi Suomen hyvinvointivaltion olemassaolon?
Jos olette tästä kanssamme samaa mieltä, olkaa hyvä ja allekirjoittakaa kansalaisaloite osoitteessa:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2810
Olemmehan kaikki samassa veneessä!
Linkki aloitteeseen:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2810
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Janne, olipa virkistävä linkki!
Ilmoita asiaton viesti
@2. Katsoin jutun ja etsin tietoa.
Tässä on esimerkki uudistuneesta palkkatuesta:
https://tinyurl.com/y7269ggv
Mutta kuten aina: Ketkä sitten ovat kotitaloudet? Se ratkeaa vain toisten viranomaisten käsissä tulkittavia juttuja ja verottaja itse myös tulkitsee. Y-tunnuksen vaatii aina aloittaessaan elinkeinoharjoittajaksi.
On melkoinen riski, että jos mielivaltaisesti katsotaan työn olevan päätoimista työtä, jolloin menettää kaikki oikeutetut tuet sekä kaikki samassa taloudessa olevat henkilöt. Yksin asuvana ei ole kenties sitä ongelmaa. Kyllä sitä Y-tunnuksen omaavankin taloudessa olevat menettävät kaikki tuetkin.
Tämä byrokratia on yksi syy, että miksi on vaikeaa tulkita kuten Kelan juristikin voi erehtyä pahasti, kun muissa de minimis-pykäleissä ei puhuta mitään kotitalouksista. Kela kun ei ole erehtymätön ja se on kämminyt monta asiaa kuten esim. Markkinaoikeudessa on vireillä useita kymmeniä kanteluita Kelasta, mitkä todisteluissa Kela on rikkonut sääntöjä.
Sitten on niitä de minimis-sääntöjä, että aikaisempia verotietoja ja kun palkkatukea myönnetään, on säilytettävä kaikki paperit 10 vuoden ajaksi. Kuinka moni säilyttää papereita? Luulen, että aika vähän yrittäjyydestä tietämättömiä.
Kaikkein parasta olisi kysyä suoraan verottajalta itseltään. Se on varmin tieto, että mitä on sallittua ja mitä ei ole.
Perustamalla yhdistyksen (3 perustajaa) ja tieto PRH:lle säästää usealta harmilta, niin siinä vaan tehtailevat kavereineen työllistymisraportteja.
Tiedän tämän, kun olen tehnyt juuri näin yhdistykselle ja mitään ongelmia ei ollut eikä sille työllistetylle ja TE-keskus on hyväksynyt raportoinnit kaikkineen ja maksanut 9 euron päivärahat.
Ilmoita asiaton viesti
Virallisia omaishoitajia ei koske hallituksen aktiivimalli.
Kuinka on sitten, jos teen omaishoitoa/kotipalvelua omassa kodissaan asuvalle vanhalle äidilleni, ja hän maksaa siitä minulle palkkaa säännöllisesti sen minimituntimäärän verran?
Onko se sitten ok tämän hallituksen aktiivimallin mukaan?
Näinhän moni työtön aikuinen ”tytär” tai ”poika” tekee omille ikääntyneille vanhemmilleen nyt ilmaiseksi saamatta omaishoitajan statusta tai korvausta.
Eikö erityisesti tätä kuviota tulisi tarkastella inhimillisellä otteella ”Aidosti palkitsevan aktiivimallin” mukaisesti? Missä on päättäjien sydän? Aivojahan tässä kohtaa ei tarvita juurikaan…
Ilmoita asiaton viesti