Hannan toive: "Mettiin luuhuamaan ja tuulena vinkumaan"

Mietin, voinko kipua tuottamatta sanoa jotain teille tuon kaiken keskellä taisteleville. Kauniilta minustakin tuntui tuo ajatus metsän sylistä, mutta nyt tuli kyllä mieleen, että ei voi tietää, millainen mielleyhtymä pojille siitä syntyy, kun tausta on tämä. Ettei teille tulisi pettymystä.
.
Se ehkä auttaa enemmänkin suunnitelman laatijoita, voisko olla näin?Pahalta tuntuu kyllä tätä sanoa, ja voihan olla niin, että siitä muodostuisi lohdun ja rauhan paikka surun keskellä, mutta voi olla täysin päinvastoinkin, että lapselle se on tuskallinen, koska äidin menetys on tuskallinen, ja tämä paikka henkii sitä todellisuutta enemmän kuin lohtua.
Ehkä lapsen mieli etsii itse ne väylät jotka tuovat lohdutusta jollakin tavalla, tätä tuskin voi ennakoida.
.
Kestäisittekö vielä yhden kysymyksen,- kun ajattelen, että niin ymmärrettävää kuin ajatuksenne inhimillisesti onkin, että äiti olisi niin konkreettisesti läsnä, että hänet voi tuntea tuulessa. Se ehkä johdattaa lasta luomaan yhteyttä kuolleeseen. Kannattaako ihan tähän suuntaan ajatusta kuitenkaan ohjata?
.
Antaisin pojille mieluummin ylösnousemustoivon ja jälleennäkemisen vakaan lupauksen, joka on Jumalan sanassa. Tällöin voidaan odottaa myös sellaista apua suruun, jota ihminen ei pienuudessaan kykene välittämään. Rukousta se meiltä vaatisi. Että otamme kantaaksemme heidät päivittäin. Mitäs siihen sanotte?

Kiitos vastauksesta, en oikeastaan tiedä kenelle tarkkaan ottaen osoitin.
En onnistunut katsomaan kokonaan, tai pitäisi ainakin tarkistaa asia. Näin se arkiaskareiden välissä TV:tä.
.
En ihan sitä käsittänytkään, että ajatus oli Hannan itsensä. Siihen ei tietysti sitten voi näin ulkopuolelta vaikuttaa, jos kenties Hannan elämänkatsomus on panteistinen, ehkä new-age-pohjaisesti.
.
Tämä puheeni voi vaikuttaa ulkokohtaiselta ja jostakusta vielä pahemmaltakin. Vaikka muistometsä on ajatuksena kyllä kaunis ja läpeensä suomalainen, haluaisin teidän katsovan asiaa kauemmaksi, sitä ajatellen, mikä todella auttaa häntä ja hänen poikiaan ja voisi tuoda lujan kallion jalkojen alle tämän suuren hädän keskellä.
.
Yksinkertainen, yhteinen pyyntö hänelle, jonka vallassa on elämä ja kuolema, ja joka on tullut meidän katoavaisuudestamme itse osalliseksi menemällä ensimmäisenä läpi kuoleman yön ja pimeyden, aina pimeyden ytimeen asti, ja tällä saanut aikaan iankaikkisen lunastuksen, johon syntinen ihminen saa tarttua.
Inhimillisestä ajatuksestamme nousevat ”tuulet” ovat ymmärrettäviä, mutta kuitenkin maailman alkeisvoimia, joiden varassa jäädään tyhjän päälle.

Nyt kyllä huomaan puhuttelleeni sinua taas, niinkuin kuuluisit läheisiin ystäviin, anteeksi vaan. Päivi