Osa työttömistä vaarassa menettää 100 euroa kuussa. Tarvitaanko välikysymys?

 

Hallitus ja oppositio kannattavat lakia, mutta eivät ehdi laittaa sitä eteenpäin –  Työttömät siksi vaarassa menettää sata euroa kuussa.

Hallituksen sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus on ajanut eduskunnan sote-valiokunnan juntturaan. Koska sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee tällä hetkellä vain sotea, muut tärkeät uudistukset seisovat.

Yksi kiireellisimmistä koskee työttömyysturvan uudistamista. Jos lakiesitys ei pian etene, kymmentätuhatta työtöntä uhkaa tulojen menetys.

Kyse on uudistuksesta, josta hallitus päätti kehysriihessä. Se mahdollistaisi 25 vuotta täyttäneille työttömille puolen vuoden opiskelun työttömyysturvalla ilman tarveharkintaa.

Lisäksi opinnoilla voisi tietyin edellytyksin osoittaa aktiivimallin mukaista aktiivisuutta, jolloin työttömyysturvaa ei leikata.

Lakiesityksessä säädetään myös pykälästä, joka mahdollistaa korotetun työttömyysturvan maksamisen aktiivitoimiin osallistuvalle työttömälle. Perusturvaa saaville aktiiviajan korotus on noin 100 euroa kuukaudessa, ansioturvassa korotus on prosenttimääräinen.

Aktiiviajan korotuksesta tällä hetkellä määräävä pykälä on voimassa vuoden loppuun saakka.

Jos uusi laki ei tule voimaan vuodenvaihteeseen mennessä, se tarkoittaa, että työvoimakoulutuksessa olevat työttömät jäävät vaille korotusta." (jatkuu alla)

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005855987.html

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu