Uutta Jyväskylän kaupunkisuunnittelussa: tärkeää ihminen ja luonto!

Hyvin kivisen polun kautta Jyväskylässä on tultu johtopäätökseen, että ”kaupunki syntyy rakennetun ympäristön lisäksi myös ihmisistä ja luonnosta.”
Jyväskyläläiset asukkaat ovat jo vuosien ajan ja jatkuvasti Keskisuomalainen-lehden julkaisemien mielipidekirjoitusten kautta arvostelleet kovasanaisesti Jyväskylän kaupungin kaavoituspolitiikkaa ja kaupunkisuunnittelua.
Kiitos Keskisuomalainen-lehden, ahkera kirjoittelu on nyt tuottamassa toivottua tulosta! Osaltaan tähän lopputulokseen on vaikuttanut varmasti Tourujokivarteen väkisin tuodun avovankilan valitukset korkeinta hallinto-oikeutta myöten. Valitusasiat ovat olleet esillä jo vuodesta 2016 lähtien ja loppua ei ole vielä nähtävissä, varsinkaan kun ei edes rakennuslupa ole lainvoimainen – muista tarvittavista luvista puhumattakaan!
Ks. Kuntatekniikka-lehden enemmänkin tulevaisuuden toiveisiin perustuva kuvaus Jyväskylän kaupunkisuunnittelun nykytilanteesta ja kaupunkilaisten osallisuudesta ja kuulemisesta:
https://kuntatekniikka.fi/2019/08/29/jyvaskyla-kehittaa-kaupunkiymparist…
– – ”Avoin kaupunkiympäristö -politiikka hyväksyttiin Jyväskylän kaupunkirakennelautakunnassa eilen 27. elokuuta. Seuraavaksi se etenee kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston käsittelyyn.” – –
Ks. asiasta lisää alla:
https://www.jyvaskyla.fi/kaavoitus/projektit-ja-ohjelmat/avoin-kaupunkiy…
—
Kun tämä laadukas kaupunkisuunnittelupolitiikka on Jyväskylässä nyt lanseerattu, sopiikin kysyä, milloin päästään itse toteutukseen?
Jonossa ovat Rise-avovankilakampuksen (luit ihan oikein!) lisäksi Tourujoen luonto- ja kulttuuriarvojen säilyttäminen; rakennustaiteellisen Alvar Aallon yliopistokampuksen; Seminaarimäen ja Kirkkopuiston kulttuurihistoriallisten alueiden hyvä kaupunkisuunnittelu ja Jyväsjärven rantamaisemassa sijaitsevan Suuruspään suuruudenhullun rakennusmassan ehkäisy, …jne… jne…
Töitä riittää! Kääritään ne kuuluisat hihat!
”Usean asiantuntijatahon yhteinen EU-hanke liito-oravan suojelun edistämiseksi
Jyväskylän kaupunki on mukana Euroopan unionin rahoittamassa LIFE -hankkeessa, jonka tavoitteena on parantaa liito-oravan suojelua huomioimalla lajin säilymiselle keskeiset elinympäristöverkostot. Metsähallituksen Luontopalvelujen koordinoimassa hankkeessa on mukana 18 kumppanitahoa Suomesta ja Virosta. Hanke on alkanut elokuussa 2018 ja jatkuu kevääseen 2025 asti.
Uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut (2019) liito-orava elää Euroopan unionin alueella vain Suomessa ja Virossa. Suurimmaksi uhaksi liito-oravan säilymiselle on arvioitu sopivan elinympäristön väheneminen ja pirstoutuminen.” – –
https://www.jyvaskyla.fi/hankkeet/liito-orava-life…
PS. Niin vain Jyväskylässä kaadettiin 1.4.2019 liito-oravametsikkö Rise-avovankilahankkeen alta… Kauniita ovat puheet hyvästä kaupunkisuunnittelusta ja luonnonsuojelusta Suomen vihreimmässä kaupungissa…
Ilmoita asiaton viesti
Kirsi, Jyväskylän kaupunkisuunnittelun ” kukkanen ” on valtava aukko ja kallion louhinta Seppälänkankaalla Laukaantien molemmin puolin. Kelpaa sitä maisemaa katsella tietäessään, että Jyväskylän päättäjien suurin huoli on asukkaiden ” hyvinvointi ” ja sen takaamiseksi metsiä pitää hakata ja kallioita louhia!!!!!
Ilmoita asiaton viesti
Arvo, ihan totta kirjoitat. Näitä ”kukkasia” kun Jyväskylällä riittää – ihan muhkeaksi kimpuksi saakka! 😉
Sillä mainitsemallasi alueella on myös paljon suojeltavia arvoja: luonnon lähteitä, liito-oravia, harvinaisia kasveja… On siellä jopa 10 ha:n suuruinen oikea luonnonsuojelualuekin. Mitenhän sen mahtanee käydä?
Jyväskylän vihreät nukkuvat onnellista untaan, kun samalla kotikontuja pistetään kovalla kouralla matalaksi…
Ilmoita asiaton viesti
Kirsi, Jyväskylän vihreät elävät kuntavaalien ja viime kevään vaalien jälkeisessä ruususen unessa. Saivat mm. kaupunginhallituksen puheenjohtajuuden ja kansanedustajan, joten luonnonsuojelun voi unohtaa ainakin vuodeksi ja keskittää kaikki voimavarat muihin, tärkeimpiin, asioihin.
Milloin olemme kuulleet tai nähneet heidän kritiikkiään kotikontujen matalaksi pistämisestä, kuten kirjoitit. Esimerkiksi Seppälänkankaan ” raiskauksesta ”.
Ilmoita asiaton viesti
Arvo, totta jälleen. Ei kotikontujen matalaksi pistämistä Jyväskylässä vastusta juuri muut kuin Ahti Vielma ja Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistyksen väki. Tosin edellä mainitut muidenkin edestä. Kunnioitukseni heille 🙂
… ja Jyväskylän kun pitäisi olla Suomen Ateena, oppinutta väkeä niin, että päät yhteen kolisee 😉
Ilmoita asiaton viesti
Oikeusvaltioperiaate sisältää velvollisuuden noudattaa lakia.
Nyt lupia myönnetään täysin piittaamatta mitä MAL- ja asetuksen vaatimukset edellyttää. Louhintalupien haku ja hyväksyminen vastoin eduskunnan säätämiä lakeja ja asetuksia.
Ympäri Suomen ja Uudellamaalla nousee kuin sieniä sateella murskaamoita. MAL vastainen toiminta jatkuu, ”maakuntakaavan arvokkaan kallioalueet” tuhotaan ja lain pakollinen maisemointikin jätetään toteuttamatta (alueet jäävät kuin sotatantereet).
Kallio louhinnat aiheuttavat aina voimakkaita paikallisia ympäristöhaittoja. Luonnon tuhoaminen laittomilla keinoilla jättää pysyvät arvet luontoon ja asutukselle.
Maa-aineslaki (MAL 555/1981) tuli voimaan vuoden 1982 alussa. Ensimmäinen yhtenäinen maankamaran ainesten ottamista koskeva laki.
Ministeriön oppaissa ja selvityksissä annetaan ymmärtää, että MAL on osoittanut toimivaksi!
Mutta totuus on toista!
MAL tavoitteena oli luonnon ja maiseman sekä eräiden muiden ympäristöarvojen suojaaminen soran ja muiden maa-ainesten ottamisessa. Tavoitteena on ainesten otto ympäristön kestävää kehitystä tukevalla tavalla (MAL 1 §).
LAKI jälkihoidosta: ”Ottoalueen reunat on luiskattava kaltevuuteen 1:3 tai loivemmiksi. Alue tulee metsittää istuttamalla alueelle havupuita. Kaikki lupamääräysten ja jälkihoitosuunnitelman mukaiset toimenpiteet on suoritettava loppuun luvan voimassaoloaikana.”.
Maa-aineslaissa on hallintopakkoa ja rangaistuksia koskevat säännökset lainvastaiseen toimintaan syyllistyttäessä MAL 14 §.
Valvontaviranomaiset eivät toimi vaikka; • Valvontaviranomainen ja hallintopakkoasia (14 §): velvoittavat määräykset tehosteineen, poistaminen, muuttaminen, ennallistaminen.
Lupamääräyksiä on annettava Maa-aineslaki 11 § on pakollisia lupamääräyksiä:
1. ottamisalueen rajauksesta, kaivausten ja leikkausten syvyydestä ja muodosta sekä ottamistoiminnan etenemissuunnista;
2. alueen suojaamisesta ja siistimisestä ottamisen aikana ja sen jälkeen; sekä
3. puuston ja muun kasvillisuuden säilyttämisestä, uusimisesta ja uusista istutuksista ottamisen aikana ja sen jälkeen.
Miksi eduskunnan säätämiä lakeja ei noudateta?
Maa-aineslaki (555/1981), VALVONTA ei toimi.
Pihapiirissämme oleva ymp.rikos jota peitellään eri viranomaisten toimesta paperilla. Luvat haetiin niin väärillä tiedoilla, että niillä ei ole mitään tekemistä todellisen toiminnan kanssa. Lopputulos, kuten Oulaisissa tuodaan esille ”alue vaarallinen ja turvaton”.
Alueet jäävät tuhottuna ympäristöön, jätekivet, vesimonttu porrastamatta, öljyt maaperässä, räjähdeainelaatikot kivikasoissa (ovat ongelma jätettä) ja kaikki törky mitä kymmenien vuosien aikana kertynyt.
Jälkivalvonta käytännössä toimii seuraavasti ja MAL tarkoituksen vastaisesti.
Viranomaisten suojelutoimi pelaa: POHJOIS_SUOMEN AVI teki paperit kuin louhintaa ei olisi tapahtunutkaan:
2000-luvulla tehtiin viranomaisten toimesta asiakirjat kuin louhintaa ei olisi tapahtunutkaan.
http://www.kotinet.com/veikko.tenkula/ilmakuva.html
Ilmoita asiaton viesti
Sanna, ihan oikein kirjoitat. Tällaista voi tapahtua Suomessa:
Tourujoen rantaan nousevalla oikeusministeriön alaisella Rise-avovankilakampuksellakaan ei ole lainvoimaista rakennuslupaa – aloittamisoikeusluvasta, maisematyöluvasta, ympäristöluvasta tai vesilain mukaisista luvista puhumattakaan.
Kaikki luvat puuttuvat, vaikka ko. tontille puuhataan myös ikkunapajatoimintaa, jossa käsitellään ja varastoidaan ympäristövaarallisia kemikaaleja, jotka kaupunkitulvan sattuessa valuvat alle 80 metrin päässä virtaavaan Tourujokeen.
Käy täysin yli ymmärryksen, miten ympäristön- ja luonnonsuojelua koskevia lakeja ei noudateta.
Voisiko arvoisa oikeusministerimme Anna-Maja Henriksson ystävällisesti vastata tähän tai rikosseuraamuslaitoksen (Rise) uusi johtaja Arto Kujala?
—
– – ”Oikeusministeriö vankiloiden ongelmista: ”Risen tulisi selvittää turvallisuustilanne ja sen jälkeen voidaan ryhtyä tarpeen vaatimiin toimenpiteisiin
Oikeusministeriö näkee, ettei vankiloiden ongelmissa ole kyse resurssipulasta, vaan resurssien ohjauksesta. Rikosseuraamuslaitos päättää mihin ministeriön myöntämät rahat kohdennetaan. Suomen vankiloista on paljastunut lisääntyvää huumekauppaa, kiristystä ja pahoinpitelyitä. Vankilarikoksia dominoi liivijengi United Brotherhood.” – –
https://www.aamulehti.fi/a/eebca080-31dc-4f05-ba11…
—
– – ”Rikosseuraamuslaitoksen pääjohto heräsi vankiloiden jengiongelmaan – ”Meillä ei ole ollut tietoa, että tämä on näin laajaa”
Rikosseuraamuslaitoksen pääjohto kertoo seuranneensa vankiloiden heikentynyttä turvallisuustilannetta huolissaan. Johto kertoo yrittäneensä puuttua kehitykseen kaikella osaamisellaan. – Eri asia on, olemmeko onnistuneet siinä riittävästi, sanoo kehitysjohtaja Pauli Nieminen.” – –
https://www.aamulehti.fi/a/bf06522e-cd1d-4ebf-8864…
—
Tulee miettineeksi, miten sitten suut pannaan kun Tourujokirannasta alkaa löytyä huumeruiskuja ja pienet koululaiset niitä biologian ja ympäristöopin oppitunneillaan Tourujoen luontopolulla sormeilevat… 🙁
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä sitä saa vain ihmetellä miten tämä kaikki on mahdollista vaikka ”ei ole lainvoimaista rakennuslupaa – aloittamisoikeusluvasta, maisematyöluvasta, ympäristöluvasta tai vesilain mukaisista luvista puhumattakaan”.
Ei halutakkaan selvittää vaikutuksesta pohjaveteen puhumattakaan mahdollisten kemikaalien käytön…
(YVA) on keskeisessä roolissa,jotta voimme elää ja asua hyvässä ja pilaantumattomassa ympäristössä.
Nämä on vain kauniita korulauseita ”YVA-menettelyn tavoitteista on lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa hankkeiden suunnitteluun”.
Näin se vaan menee, että toiminta alkaa eikä ole edes lupia, mutta luvat tulee vuosien päästä jälkikäteen jos edes on haettukkaan. Tämä on myös hyvin tuttua ”Kaikki luvat puuttuvat”.
Ihmisten hallinto valituksilla ei ole mitään merkitystä, koska asukkaita ei monesti edes kuulla, lupia ei edes haeta asianmukaisesti.
”Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon”.
Ilmoita asiaton viesti