Asian käsittely oli kestänyt 16 kuukautta. Asian käsittelyaika on ollut pitkä ja käsittelyä voi pitää viivästyneenä (AOK 31.10.23)

—

Hallituksen esitys HE 201/2022 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 ja 8 b §:n muuttamisesta

– – ”Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n mukaisessa kohtuullisuusarvioinnissa on kysymys enemmän asianosaiseen kuin asiaan liittyvistä tekijöistä. Pykälän säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan säännöksen soveltaminen tulisi kysymykseen poikkeustapauksissa ja edellyttäisi säännöksen sisältämien edellytysten täyttymistä kokonaisuutena arvioiden. Ilmeisen kohtuuttomuuden kokonaisarvioinnissa tulee punnita kaikkia laissa mainittuja edellytyksiä. Mikään niistä ei sinällään voi yksin synnyttää säännöksen tarkoittamaa kohtuuttomuutta. Säännös on tarkoitettu sovellettavaksi poikkeustilanteissa, esimerkiksi silloin, kun julkisyhteisö voittaa jutun sellaista kansalaista vastaan, jolla on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin (HE 107/1998 vp s. 13–14 ja 20).

Lakivaliokunta on katsonut, että oikeudenkäyntikuluja tulee pykälän nojalla viran puolesta kohtuullistaa, jos asianosaisella on ollut perusteltu kanta, jonka hän lopulta häviää, oikeudenkäynnin vastapuolet eivät ole tasavertaisia keskenään, esimerkiksi yksityinen kuluttaja ja suuri vakuutusyhtiö, ja asialla on todellista merkitystä hävinneelle osapuolelle (LaVM 26/1998 vp s. 5).

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n sanamuodon mukaan tuomioistuin ”voi” kohtuullistaa oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta sen ollessa ilmeisen kohtuuton. Lainkohdan esitöiden mukaan tuomioistuimen kuitenkin ”tulee” alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää, jos pykälän soveltamisedellytykset täyttyvät (HE 107/1998 vp s. 21 ja LaVM 26/1998 vp s. 5).

Korvattavien oikeudenkäyntikulujen kohtuullistaminen oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n nojalla on harvinaista.

Korkein oikeus on vain harvoissa ratkaisuissa pitänyt oikeudenkäyntikulujen täysimääräistä korvausvelvollisuutta oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen kohtuuttomana. Tällainen on kuitenkin esimerkiksi ratkaisu KKO 2004:23. Siinä ravintolan kokki oli työssään saanut sähköiskun yleiskoneesta, jonka pistotulppa oli kytketty virheellisesti. Kokille oli aiheutunut vaikea-asteinen traumaperäinen stressireaktio. Kytkennän suorittanut elinkeinonharjoittaja velvoitettiin suorittamaan kokille korvausta kipuun ja särkyyn rinnastettavasta kärsimyksestä.

Korkein oikeus katsoi, että kokilla oli ollut työsuojeluviranomaisen kannanoton perusteella aihetta olettaa, että myös hänen työnantajansa olisi vastuussa hänelle työssä aiheutuneesta vammautumisesta. Kokin kanne työnantajaansa vastaan oli kuitenkin hylätty. Korkein oikeus otti huomioon oikeudenkäyntiin johtaneet seikat sekä asian taloudellisen merkityksen kokille ja katsoi, että tämänlaatuisessa asiassa olisi ilmeisen kohtuutonta velvoittaa hänet työntekijänä korvaamaan hänen työnantajayhtiönsä oikeudenkäyntikulut asiassa. Korkein oikeus vapautti kokin kaikesta vastapuolensa oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta.

Sen sijaan esimerkiksi ratkaisussa KKO 2005:91 korkein oikeus päätyi toiseen lopputulokseen. Ratkaisussa konkurssiin menneen kalanviljelylaitoksen työntekijä oli nostanut kanteen häntä konkurssiin liittyviä saatavia koskevassa riidassa avustanutta lakiasiaintoimistoa vastaan katsoen, että toimisto oli menetellyt huolimattomasti, kun se oli jättänyt eräitä kanteita nostamatta eikä ollut tehnyt hänen puolestaan palkkaturvahakemusta. Työntekijä oli hävinnyt riidan lakiasiaintoimistoa vastaan.

Korkein oikeus katsoi, että oikeudenkäyntiin johtaneet seikat puolsivat vain heikosti jos ollenkaan kuluvastuun kohtuullistamista. Oli harkinnanvaraista, olisiko palkkaturva-asia pitänyt jättää asiamiehen huolellisen ja perusteellisen selvityksen varaan vai olisiko siinä pitänyt edetä kanteen nostamiseen asti. Työntekijän ja pienen lakiasiaintoimiston taloudellisessa asemassa ei ollut sellaista eroa, että se olisi puoltanut kohtuullistamista tai puhunut sitä vastaan. Asian merkitys puolsi kohtuullistamista, koska kyse oli ollut huomattavasta palkkasaatavasta, johon työntekijä oli riidatta ollut oikeutettu. Asiaa kokonaisuutena arvostellen korkein oikeus antoi suurimman painon oikeudenkäyntiin johtaneille syille ja katsoi, ettei työntekijän maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää tullut alentaa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n nojalla.

Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden kohtuullistaminen oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n perusteella on harvinaista myös alemmissa oikeusasteissa. Vuonna 2019 käräjäoikeudessa pääkäsittelyssä ratkaistuissa riita-asioissa kuluvastuuta kohtuullistettiin säännöksen nojalla kolmessa prosentissa juttuja. Tyyppitilanteessa jutun hävinnyt kantaja oli yksityishenkilö, joka oli hävinnyt riidan vakuutusyhtiötä tai työnantajaansa vastaan. Maksettavaksi tuomittavaa määrää alennettiin 29–100 prosenttia. Vastapuolen oikeudenkäyntikulujen määrä ei ollut kaikissa tilanteissa erityisen suuri, vaan lainkohtaa sovellettiin myös keskimääräisiä pienempiin oikeudenkäyntikuluvaatimuksiin (Sarasoja – Carling 2020, s. 70–71; ks. myös Satu Saarensola, Oikeudenkäyntikulut ja kohtuullisuus. Tutkimus kulujen jakautumisesta taloudellisesti tai muutoin eriarvoisten asianosaisten kesken, Helsinki 2017, s. 271–273 ja 294).” – –

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_201+2022.aspx

—
Ks. nosto edellisestä

– – ”5 Tarvitaanko passiivisuusvalitusta? (s. 30 – )

Väitöskirjatyöni on ollut osaltaan perustana sille lainsäädännön kehittämistyölle, joka aloitettiin oikeusministeriössä syyskuussa 2007.19 Tuolloin ministeriö asetti hallintolainkäytön kehittämistä varten hallintolainkäyttötoimikunnan, jonka puheenjohtajaksi määrättiin professori Olli Mäenpää. Hallintolainkäyttötoimikuntaa avustamaan asetettiin erikseen vielä kolme työryhmää. Näistä työryhmistä ensimmäiseksi asetettu eli ns. passiivisuustyöryhmä keskittyi valmistelemaan ehdo-
tuksia oikeussuojakeinoiksi hallintoviranomaisen passiivisuutta vastaan.
Mietinnössään ”Käsittelyn joutuisuus hallinnossa ja oikeussuojakeinot käsittelyn viivästyessä” passiivisuustyöryhmä piti neljää mahdollista vaihtoehtoista mallia kehittämistyönsä lähtökohtana (viivästysvalitus, viivästyshallintoriita, viivästyskantelu ja laillisuusvalvonnan kehittäminen).20 Kehittämisen kohteeksi työryhmä valitsi näistä vaihtoehdoista viivästysvalituksen, joka kytkettäisiin hallintolain
muuttamiseen.

Passiivisuustyöryhmän ehdotuksen mukaan hallintolaissa tulisi säätää kohtuullisen käsittelyajan asettamisesta. Tällaisen käsittelyajan arviointiperusteet vastaisivat ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä kehitettyjä viivästymisen arviointiperusteita. Hallintolaissa säädettäisiin myös kirjallisen kiirehtimisvaatimuksen tekemisestä. Kiirehtimisvaatimukseen viranomaisen tulisi vastata viikon kuluessa joko suullisesti tai kirjallisesti Jos asianosaisen vaatimukseen ei suostuttaisi, viranomaisen tulisi tuolloin tiedustella asianosaiselta, haluaako tämä vaatimukseensa kirjallisen vastauksen, jolloin tuohon vastaukseen liitettäisiin ohjaus viivästysvalituksen tekemisestä. Valituksen tekemiselle olisi kuuden kuukauden määräaika. Viivästysvalitusta käsittelevä tuomioistuin voisi joko ratkaista pääasian itse tai velvoittaa asiaa käsittelevän viranomaisen ratkaisemaan asian määräajassa.” – –

https://www.uwasa.fi/materiaali/pdf/isbn_978-952-476-392-9.pdf

—

Me Suomessa tarvitaan ehdottomasti tällainen passiivisuusvalitus! AOK:n ”käsityksillä” ja ”huomautuksilla” ilman sanktioita ei ole mitään todellista pelote- tai oikeusvoimaa käsittelyltään pahoin pitkittyneiden muutoksenhaku-, oikaisuvaatimus- ym. kanteluasioiden kiirehtimiseksi.