21 kaupunginjohtajan ärinä rakennus- ja kaavoituslain uudistuksesta on turhaa, koska Suomi on jo saanut YVA-lain toimeenpanosta nootin

Anna oma mielipiteesi ja lausuntosi kaavoitus- ja rakennuslain uudistuksesta Lausuntopalvelu.fi -palvelussa 7.12. mennessä!

US:n toimittaja nostaa esiin ihan oikeita asioita ”Hallituksen jättiuudistus ”umpisolmussa” – nyt tuli tyrmäys 21 kaupungin johtajalta” -artikkelissaan

Artikkelissa kerrotaan, että ”ELY-keskuksille palautettaisiin pitkälti niiden aiemmat kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämiseen liittyvät ohjaustehtävät”..
Tätä kannatan, mutta niin, että ely:ltä ei niin kaverillisesti enää saisikaan ”silkkihansikaskohtelua” silloin, jos kunta sidosryhmineen ei ole toiminut lakien mukaan.
Nyt kunnat, elyt, avit ja maakuntamuseot ovat yhtä samaa kaveriporukkaa (ainakin Keski-Suomessa!), ja vastassa ovat pienen pienet ja pikkuruiset kuntalaiset omine intresseineen, asianosaiset ja mikroyrittäjät omilla tahoillaan, ja näistä ”pikkuihmisistä” ei kukaan saa ääntään mitenkään kuuluville ajaakseen omia etujaan oman kuntansa alueella – ja ainakaan hänen ääntään ei kuulla silloin, jos kunnanisien ja -äitien omat hyväveliverkostot alati kuiskuttelevat omilla projekteillaan sivusta..
Kannatan ehdottomasti pakollista kaupunkiseutusuunnitelmaa
+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu