Hankkeiden varhaisvaiheiden YVA- ja SOVA-arvioinnit on saatava pian velvoittavaksi ja sanktioiduksi lainsäädännöksi!

Kuva: Ulla Jylhä, Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry:n sihteeri.

Kuvassa surullinen esimerkki Jyväskylästä siitä, kun toteutetaan hankkeita, jotka eivät palvele ketään tai ole kenenkään edun mukaisia: Laukaan avovankilaa tuodaan keskelle Jyväskylän keskustaa, luonnonkauniin Tourujoen rantamaisemiin, kulttuurihistoriallisten RKY-kohteiden keskelle ja vain 20 metriä junaradasta.

Tässa ei ole kuultu alueen asukkaita, yrittäjiä, naapureita eikä avovankilan henkilöstöä tai asukkaita (huom. melu ja tärinä) – toisin sanoen ei ketään niitä, joita asia oikeasti ja erityisesti koskee.

Asialla olivat Jyväskylän kaupunki ja sen oma kehittämisyhtiö, Laukaan kunta ja Laukaan avovankila, Rikosseuraamuslaitos ja Senaattikiinteistöt..

Onko ko. avovankila jo kesällä 2020 toiminnassa, vaikka sillä ei ole yhtäkään laillista kaavaa tai rakentamisen ympäristö- tai rakennuslupaa, YVA- tai SOVA-arvointia tehtynä tällä hetkellä?

Myöskään Tourujoen jokikunnostusta ja voimalapadon purkua varten ei ole tehty lain vaatimaa YVA-arviointia eri hankkeiden yhteisvaikutusten arvioimiseksi eikä tämän avovankilatontin ohittavalle ja Vaajakoskelle menevälle moottoritiekunnostuksellekaan ole lain edellyttämää YVA-arviointia tehtynä.

Tästä Vaajakoskelle menevästä upouudesta moottoritielinjauksesta voikin lukea koko aukeaman leveydeltä tämän päivän Keskisuomalaisesta – ts. mitä moottoritiesuunnittelu on ilman lain vaatimaa YVA-arviointia: suunnitellaan, suunnitellaan – ja lopulta pistetään suunnitelmat uusiksi vain yhden insinöörin työn tuloksena kuulematta alueen asukkaita, yrittäjiä, mökkiläisiä jne..

Mikä on vialla Jyväskylän ja sen lähiympäristön kaavoituksessa ja kaupunkisuunnittelussa; siis kaavoituksen lisäksi myös K-S Ely:ssä ja Länsi- ja Sisä-Suomen AVI:ssa, Museoviraston ja K-S maakuntamuseon toiminnassa kun tällaista sutta ja sekuntaa syydetään alati ihmisten kiusaksi 🙁 Eipä ole mikään ihme, jos alueen yrittäjät jo katsovat kummeksuvasti tällaista menoa…

Asukkaat kannattaa ottaa mukaan kuntien hankintoihin, toteaa tuore tutkimus

Julkisia hankintoja keskitytään katsomaan juridisesti hankintalain näkökulmasta ja mietitään, kilpailutetaanko varmasti oikein. Hankinnoissa pitäisi kuitenkin ottaa selkeämmin esille loppukäyttäjät ja vuorovaikutus heidän kanssaan. Hankinta voidaan tehdä samaan aikaan kokonaistaloudellisesti, osallistavasti ja laadukkaasti.

Tätä mieltä on innovatiivista julkisista hankinnoista väittelevä kauppatieteiden maisteri Hannu Torvinen. Hänen väitöskirjansa Tangoon tarvitaan kolme – Loppukäyttäjäsitouttaminen innovatiivisissa julkisissa hankinnoissa tarkastetaan Oulun yliopistossa perjantaina. (klikkaa sinistä väliotsikkoa tai sinistä ”lähde”-merkintää lukeaksesi koko em. artikkelin)

Lähde

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu