Noudattaako Suomi UNESCOn maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemista koskevaa yleissopimusta (Pariisi 1972, SopS 19/1987)?

HE 73/2005

Hallituksen esitys Eduskunnalle Eurooppalaisen maisemayleissopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

– – Kansainvälinen sääntely ja ohjelmat

Suomen kansainvälinen maisemayhteistyö sai uudenlaisen ulottuvuuden, kun Suomi hyväksyi vuonna 1987 UNESCOn maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemista koskevan yleissopimuksen (Pariisi 1972, SopS 19/1987), jossa kulttuuri- ja luonnonperintö nähdään kokonaisuutena. – –

– – Osallistuminen maisemaa koskevaan päätöksentekoon

Kansalaisten ja muiden tahojen osallistumismahdollisuudet ympäristöään koskevaan päätöksentekoon on turvattu Suomen perustuslaissa ja ympäristölaeissa. Laaja osallistumisoikeus on pyritty turvaamaan erityisesti maankäyttö- ja rakennuslain sekä luonnonsuojelulain mukaisissa asioissa. Osallistumismenetelmiä on kehitetty aktiivisesti jo useita vuosia.

Tiedon saannista, yleisön osallistumisoikeudesta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa tehty yleissopimus (Århus 1998, SopS 122/2004), jonka toimeenpano tukee Eurooppalaisen maisemayleissopimuksen tavoitetta lisätä yleisön maisematietoisuutta ja osallistumismahdollisuuksia, on tullut Suomen osalta voimaan 30 marraskuuta 2004. – –

Suomen luonnonsuojelulaki (33 §) on auttamatta jäänyt jälkeen kansainvälisistä sopimuksista ja EU-direktiivien velvoitteista, jotka koskevat kulttuuria ja luontoa yhtenä kokonaisuutena ja suuren yleisön osallistumis-, vaikutus- ja muutoksenhakuoikeutta.

Vrt. edellä esitettyjen lisäksi myös Faron yleispuitesopimuksen ydinviestiä:

• Yleissopimus on innovatiivinen, kaikista aiemmin tehdyistä sopimuksista poikkeava, koska se nostaa kohteiden sijaan keskiöön yksilöt ja yhteisöt. Se korostaa aineellista ja aineetonta kulttuuriperintöä yhteisenä ja arvokkaana voimavarana. Yleissopimus haastaa keskustelemaan kulttuuriperinnön merkityksestä sekä luo puitteet kansalais- ja yhteisölähtöiselle kulttuuriperintöpolitiikalle. Päähuomio ei kohdistu kulttuuriperinnön suojeluun, vaan siihen kuka voi osallistua kulttuuriperinnön määrittelyyn ja miten kulttuuriperintö voi toimia yhteisenä voimavarana.

– – Luonnonsuojelulaki 33 §:n mukaan valtakunnallisesti merkittävän maisema-alueen perustamisesta ja tarkoituksesta päättää ympäristöministeriö. Muusta maisema-alueesta päättää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus maakunnan liiton esityksestä.- – (15.11.2019 KHO:n taltio 5409/19)

TÄRKEÄÄ:

Tämä maisema-aluetta koskeva luonnonsuojelulakien lainsäädännön jälkeenjääneisyys (33 §) koskee nyt esim. Malmin lentokentän ja sen ympäröivän maiseman sekä Jyväskylän Tourujoen rakennusperintö- ja luonnonsuojelulain mukaista suojelualue-esitystä.

Nyt tulee pikaisesti pyytää EU-tasoinen ratkaisuohje, voidaanko maassamme kulttuuriperintö ja maisema erottaa väkivalloin toisistaan rakennusperintö- ja luonnonsuojelulain perusteella; ja siten, että suurella yleisöllä eikä asianosaisilla olisi oikeutta tehdä siitä rakennusperintö- ja luonnonsuojelulain mukaista maisema-alue-esitystä; ja lisättynä siten, että sitä käsitellään yhtenä luonnon ja kulttuurin erottamattomana aineellisen ja ainettoman voimavaran alueena?