Työllisyyden kuntakokeilut, joissa kunta vastaa työnhakijoiden palveluprosessista ja työllisyyttä edistävien palvelujen tarjoamisesta

Kuka valvoo kuntien työllistämistoimien lainmukaisuutta tulevissa kuntakokeiluissa? Tuleeko työttömän nyt ottaa vastaan kaikki hänelle kunnasta osoitettu työ? Entäpä esim. osatyökykyiset, syrjäytyneet nuoret tai ulkomaalaistaustaiset? Kukaa valvoo ja vastaa oikeusturvan tasosta ko. työllisyyden kuntakokeilujen aikana?

Ks. alla:

Pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelman mukaisesti kuntien roolia työllisyyspalvelujen järjestäjänä vahvistetaan. Hallitus käynnistää ensi keväänä työllisyyden kuntakokeilut, joissa kunta vastaa työnhakijoiden palveluprosessista ja työllisyyttä edistävien palvelujen tarjoamisesta. Tavoitteena on parantaa erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille. Kokeilut jatkuvat vuoden 2022 loppuun asti.

Kokeiluun voi hakea ELY-alueella yksittäinen kunta tai useampi kunta yhdessä siten, että kokeiluun mukaan tulevien kuntien asukasmäärä on yhteensä vähintään 30 000 ja niin, että ELY-keskuksen alueella kokeiluihin voisi siirtyä enintään noin 40 prosenttia TE-toimiston työnhakija-asiakkaista. Määrät ovat kuitenkin viitteellisiä ja niistä voidaan poiketa erityisen perustellusta syystä.

Katso tarkemmat ohjeet liitteistä.

Lähde:

kuntaliitto.fi: Kuntakokeilut 2020-2022

Hakeutuminen työllisyyden kuntakokeiluihin

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu