Uudistan 10 vuoden takaisen ehdotukseni 6 tunnin työpäivän kokeilemiseksi: otetaan käyttöön Juniori-seniori -sopimus!

 

 

 

Vanhempi työntekijä voisi auttaa nuorta uransa alussa

 

Keskustelu nuorten työllistämisestä käy mukavan kuumana. Ajattelin heittää mukaan oman pienen sytykkeeni.

Suuret ikäluokat ovat jäämässä sankoin joukoin eläkkeelle, ja siihen meidän tulisi nyt kiinnittää huomio. Luodaan nuorille vuoden tai kahden kestävä Juniori-seniori-sopimus.

Sopimuksen pääperiaatteet olisivat seuraavat: Se koskee vastavalmistunutta, alle 25- tai 30-vuotiasta nuorta, joka on työttömänä työnhakijana paikallisessa TE-toimistossa ja saa työttömyyskorvausta.

Nuori hakisi itse itseään kiinnostavan työpaikan, jossa haluaa työskennellä vähintään vuoden määräaikaisessa Juniori-seniori-sopimuksessa. Hän solmisi tuon määräaikaisen sopimuksen työnantajan kanssa sekä sopisi häntä ohjaavasta seniorista työpaikalla.

Nuorelle maksettaisiin alan ja tehtävän mukaista (minimi)palkkaa. Valtio maksaisi kuukausittain työnantajan puolesta työstä aiheutuneet Tael-maksut. Sen lisäksi työnantaja saisi kunnalta palkkausta varten sen saman työttömyyskorvauksen suuruisen summan, jonka nuori sai ennen tätä sopimusta.

Nuori ehtii kyllä varmasti myöhemminkin osallistua näihin työeläkemaksutalkoisiin, kunhan hänet ensin saadaan niitä tuottavalle uralle.

Tämä tuntuu ehkä raskaalta yhteiskunnalle, mutta kaikkien kalleintahan on se, että nuoret päästetään kokonaan syrjäytymään työelämästä. Mistä silloin katetaan tulevat eläkkeet?

Juniori-seniori-sopimuksesta olisi valtavasti hyötyä kaikille sopijapuolille. Nuori saa arvokkaita onnistumisen kokemuksia työelämästä. Seniori saa uutta virtaa ja tuoreita toimintatapoja omaan työhönsä vastavalmistuneen nuoren ”opissa”. Toisaalta seniori siirtää niin sanottua hiljaista tietoaan nuoremmalle sukupolvelle.

Tästä toivottavasti kaikkia innostavasta uudesta oppisopimussuhteesta voisi olla myös apua seniorin kesäloman ja sairaspoissaolojen ajaksi. Tai nykyään niin runsaiden neuvottelu- ja uudelleenkoulutusaikojen tehtävissä.

Asiakaspalvelun paraneminen olisi väistämätön tulos tästä katkeamattomasta työtehtävien hoidosta. Näin säästyy vaivaa ja rahaa kalliilta reklamaatioiden käsittelyltä, eikä imagotappioita tule.

Tähän systeemiin mukaan lähteneet yrityksethän voisivat käyttää omassa markkinoinnissaan jotakin yhteisesti sovittua laatumerkkiä suuremman huolen kantamisesta nuorisotyöttömyyden ehkäisyssä ja hoidossa. Nyt kaikki ideoimaan tätä merkkiä ja sen sisältöä!

Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä

Kannus

(Kirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa 31.1.2010)

 

PS. Edellä esitellyn tekstin raapustelija kirjoittelee nykyisin asuin- ja synnyinpaikkakunnallaan Jyväskylässä

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu