Sain ystävältäni oheisen kirjoituksen. Hän on sitoutumaton ja seuraa aktiivisesti politiikkaa. Kirjoitus on niin hyvä, että julkaisen sen hänen luvallaan nimettömänä tässä.
Olen samaa mieltä, oikeudenmukaista on tehdä yhteistyötä kaikkien puolueiden kanssa ja samalla arvostaa kansan vaaleissa ilmaisemaa tahtoa. Tämä on myös Kantin kategorisen imperatiivin mukaisesti oikein. Rasisti-syytöksiä heitellään perussuomalaisista meitä demonisoiden. Kaikessa on lopulta kysymys rahasta, kyllä pakolainen, joka tulee Suomeen tarvitsee suojelua, mutta eri asia on jos avaamme portit tulla myös ihmisille, jotka tulevat etsimään vain parempaa elintasoa ja maamme sosiaaliturvaa. Se ei ole oikeudenmukaista veroja maksaville, etenkin jos kansalaisten peruspalveluista joudutaan nipistämään.Näemme esimerkin jo Ruotsista levottomuuksineen, kun eri kulttuureista tulevien on vaikea integroitua länsimaahan.
”Pohdin julkisesti hallitusyhteistyöstä PS:n kanssa kieltäytyviä puolueita: Käykö asia kenties heidän omaan nilkkaansa perustuslainvastaisena toimena? Perustuslakimme sanoo että olemme yhdenvertaisia lain edessä. Jos hallituksessa työskentelevät eivät ole lainkuuliaisia, niin auktoriteetti varisee nopeasti ja jakkarat keikahtavat. Laki menettää merkityksensä jollei sitä noudateta edes Arkadianmäellä. Jos lakia ei perustuslakimme yhdenvertaisuuden osalta haluta noudattaa, on turha puhua ihmisoikeuksista äänestäjillekään. Onko kristillinen puolue ryhtynyt lainvastaisesti syrjimään MIELIPITEEN, VAKAUMUKSEN JNE. osalta muita a) ihmisiä, b) puolueita? Entä muut puolueet? Varsinkin ne jotka puhuvat paljonkin yhdenvertaisuudesta ja ihmisarvosta, sortuvat nyt itse syrjintään ja maalittamiseen mielipiteen ja vakaumuksen tms johdosta? Nyt se on PS: Kenen tai minkä tahon vuoro on seuraavaksi, – sitä voi äänestäjä pohtia. Entä kristilliset arvot, sallivatko ne syrjimistä? Niissä arvoissa on Euroopassa lain ja hallinnonkin pohja. En tunnista kristillisiä arvoja tai perustuslakiamme lauseessa jossa todetaan että YHTEISTYÖ jonkun, (tai minkään tahon kanssa) olisi EPÄTODENNÄKÖISTÄ. Tai että KIELTÄYTYY YHTEISTYÖSTÄ jonkin tahon kanssa. Jos syrjintä ja eristäminen on KRISTILLISEN PUOLUEEN ARVO, on vain ajan kysymys, koska se osuu johonkin muuhun ryhmään. Ei minulle pyhäkoulussa tälläisiä arvoja opetettu, tälläisiin arvoihin en kasvanut. SYRJIVIEN puolueiden ei kannata puhua koskaan minulle ihmisarvoista, jos itse sortavat, maalittavat. Eivät ole uskottavia. Eivät johda esimerkillä, jonka pitäisi olla vaatimus Arkadianmäellä.”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/adb7c439-c234-4385-8215-3e2e1e975607 Riikka rasistina.
Ilmoita asiaton viesti
Pyykköklälle lukemista sosialismin ihanuudesta:
https://professorinajatuksia.blogspot.com/2023/01/sanna-marinin-virhe.html
Ilmoita asiaton viesti
Itse ajattelen, että se on nimenomaan kansan tahdon kunnioittamista olla ennen vaaleja mahdollisimman avoin, jotta äänestäjät tietävät, mitä äänestävät. Esimerkiksi minun itse olisi todella vaikea äänestää puoluetta, joka näkee mahdolliseksi sovittaa yhteen jotkin perussuomalaisten arvot ja tavan tehdä politiikkaa omien tavoitteiden kanssa. Ei minusta ole myöskään kyse syrjimisestä, koska perussuomalaiset (puolueena) ovat itse omalla toiminnallaan luoneet tilanteen.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö perussuomalaisissa ja heidän äänestäjissä olisi mielestäni paljon hyviä ja fiksuja ihmisiä. Tai etteikö heidän huoliaan tarvitsisi kuunnella tai niihin vastata. Ehdittomasti pitää, mutta en näe puoluetta tai esimerkiksi heidän nykyisiä kansanedustajia edistämässä Suomen ja suomalaisten asemaa hallituksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Koko puolueisiin perustuvan edustuksellisen demokratian ydin on juuri siinä, että äänestäjillä on vaihtoehtoja. Kun nyt näyttää siltä, että vasemmisto, vihreät ja keskusta, jotka ovat muodostaneet nykyisen hallituksen, kärsivät vaaleissa tappion oppositiolle so. kokoomukselle ja perussuomalaisille niin olisihan peräti outoa, jos edellisen hallituksen suurin puolue tulisi taas mukaan seuraavaankin hallitukseen. Tämähän olisi äänestäjien tahdon pilkkaamista!
Miksi persut haluavat niin kauheasti demareita seuraavaan hallitukseen? Hehän ovat kovasti arvostelleet nykyisen hallituksen politiikkaa ja haluavat siihen muutosta. Nykyisen hallituksen pääministeripuolue ja suurin puolue on ollut SDP ja hallitus on pitkälti toiminut sen asettamien suuntaviivojen mukaan. En keksi muuta syytä kuin sen, että persut pelkäävät kokoomuksen ylivaltaa pääosin kokoomuksen ja persujen muodostamassa hallituksessa ja haluavat demarit jonkinlaiseksi sivustatueksi.
Ilmoita asiaton viesti
Olen alkanut epäilemään kokoomuksen äänestämistä nimenomaan sen vuoksi, että siitä suunnasta on tullut viestiä valmiudesta tehdä hallitusyhteistyötä Perussuomalaisten kanssa.
Minusta on hyvä, että puolueet kertovat ennen vaaleja aikomuksistaan, niin ettei äänestäjille tule ikäviä pettymyksiä vaalien jälkeen.
Toisaalta, hallitustyöskentely todennäköisesti hahottaa PS taas kerran.
Ilmoita asiaton viesti
Julistaudu demariksi, kun aate on kuitenkin se sama.
Ilmoita asiaton viesti
Katsotaan nyt vain rauhallisesti vaalitulokset ja annetaan sitten Purran ja Jussin miettiä.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä tahansa enemmistöhallitus on kansan tahdon mukainen hallitus. Monipuoluejärjestelmässä tämän pitäisi olla itsestäänselvyyden.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, oikeastaan ilmoitus siitä, että tietyn puolueen kanssa ei missään nimessä mennä hallitukseen, on aika epälooginen. Kaikkihan rippuu hallitusohjelmasta. On eri asia sanoa, että ”on epätodennäköistä, että perussuomalasen kanssa pääsisimme yksimielisyyteen hallitusohjelmasta” kuin sanoa, että ”emme missään tapauksessa suostu hallitusyhtestyöhön.” Kokoomuksen kanta perussuomalaisiin on tässä mielessä ymmärrettävämpi.
Ilmoita asiaton viesti
Arvo-orpon pitääkin kertoa julkisesti, kuinka toivottuja ja mieluisia menstruoivat vihertaistolaiset ja vasemmistodemarigimmat ovat tulevina hallituskumppaneina.
Ilmoita asiaton viesti
Tämän tietyn puolueen kohdalla on kyse pitkälti muista(kin) ongelmista kuin yhteisen hallitusohjelman sovittamisen haasteista.
Ilmoita asiaton viesti