Tarvitseeko Suomessa tehohoitoa 3600 henkeä vai yli 50000 henkeä? THL:n ja WHO:n arviot poikkeavat sen verran.

Kansalaista hämmästyttää arvioidun tehohoidon tarpeen ero THL:n ja WHO:n arvioissa. Tänään Yle uutisoi ”Arvio koronaepidemiasta muuttui vakavammaksi- THL:n ennuste: Noin 11300 ihmistä tarvitsee sairaalahoitoa ja 3600 tehohoitoa”.

Tässä edellä mainitsemassani artikkelissa haastatellaan THL:n johtaja Mika Salmista, joka kertoo tänään julkaistusta THL:n ja Turun yliopiston yhdessä tekemään mallinnuksesta, jota päivitetään jatkuvasti. Koronaviruksen tartuttavuuslukua on nostettu ylöspäin sen perusteella, mitä Euroopasta, etupäässä Italiasta on saatu. Se on nyt 1.6 tai 1.8 per ihminen, kun viime viikolla se oli 1.4. Vakavammassa mallissa tehohoitoa tarvitsee 5000 henkeä. Ulkomailta palanneiden määrä ei ollut perusteena arvon muuttamiselle.

Emeritusprofessori Matti Järvisen mukaan 20.3 Maaseudun Tulevaisuuden artikkelissa otsikoidaan. että THL on johtamassa hallitusta hirvittävän pahasti harhaan, jos WHO:n arviot ovat oikeita”. Hänen mukaansa Suomen koronan riskiarvio on rajusti alakantissa. Hän siis puhuu 20.3 tilanteesta. Hän toteaa: ”Tehohoitopaikkojen kasvaminen nykyisestä 400 paikasta nyt kaavailtuun 1000 paikkaan ei muuta tilannetta olennaisesti”. Jantunen ihmettelee THL:n alhaista riskinarviota verrattuna esim WHO:n ja Lontoon Imperial Collegen arvioihin. Tehohoitoa tarvitsevien määräksi Imperial College laskee 19000 ja WHO:n mukaan yli 50000 paikkaa.

Jantusen mukaan Euroopassa pitää ryhtyä samanlaisiin toimiin kuin Kaakkois-Aasiassa ja jokainen viivytelty päivä on kohtalokas. ”Miksi meidän pitäisi hyväksyä väistämättömänä tosiasiana, että tautiin sairastuu Suomessa yli 2 miljoonaa ja kuolee kymmmeniätuhansia?”

Kansalaisen on vaikea ymmärtää miksi ero tehohoidon tarpeessa THL:n (3600 -5000 paikkaa) ja WHO:n välillä (yli 50000 paikkaa) on näin suuri.

Tarvitaanko hallitusta neuvomaan kriisiluonteinen ohjausryhmä, jossa THL:n asema ei ole niin merkitsevä? Se on kysymys, joka mielessäni pyörii.

 

 

 

 

KirsiVisunen

Yhteiskunnasta ja politiikasta kiinnostunut terveydenhoitaja, joka asuu pääosin Kerimäellä, mutta myös Helsingissä Olen 65-vuotias ja eläkkeellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu