Milloin arvovaltaa tarvitaan?

Tämä artikkeli on vastine Terttu Utriasen Helsingin Sanomissa 25.10. 2019 julkaistuun vieraskynäkirjoitukseen Kittilä jutussa törmäävät hallinto- ja rikosoikeus.

”On ironista, että Lapin käräjäoikeus vetosi rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen kunnallispoliitikkojen vallan maksimoimiseksi.” Näin aloittaa Rikosoikeuden emeriittaprofessori Terttu Utriainen kritiikkinsä Lapin käräjäoikeuden loppukesäisestä päätöksestä, jossa kaikki Kittilän kuntapäättäjät vapautuivat syytteistään. Lapin käräjäoikeus ei kylläkään puhu vallan maksimoimisesta, tämä on Utriaisen oma tulkinta, vaan Lapin käräjäoikeus toteaa näin: ”Tuohon aikaan Kittilän kunnan päätöksentekoa on leimannut voimakas vastakkainasettelu luottamushenkilöiden ja johtavien virkamiesten välillä. Kunnallisessa demokratiassa luottamusmiehet, ei virkamiehet, ovat kuitenkin ne, jotka viime kädessä lakia noudattaen ratkaisevat ja päättävät päätettävien asioiden lopputuloksen enemmistöpäätöksillä.”

Utriainen kirjoittaa: ”Syyttäjät ja Lapin käräjäoikeus tarkastelivat tapahtumia viime kesäkuussa annetussa päätöksessä aivan eri lähtökodista. Syyttäjät näkivät tapahtumien kulun prosessina, jossa päätökset seurasivat toinen toistaan. Tuomioistuimen olisi näytön perusteella sitten tullut ratkaista, minkä asteiseen virkavirheeseen kukin oli syyllistynyt. Lapin käräjäoikeus sen sijaan paloitteli tapahtumasarjan yksittäisiksi teoiksi, minkä jälkeen se katsoi osateot joko vähäisiksi tai toteen näyttämättä jääneiksi.” En ole lainoppinut, mutta eikö sen selvittämiseksi minkä asteiseen virkavirheeseen kukin on syyllistynyt tulekin eritellä tapahtumia sen mukaan missä määrin ne rikkovat lakia? Jos yksittäiset teot eivät täytä rikosoikeudellisen rikkomuksen kriteerejä, eikö silloin ainoa rikottu laki ole hallintolaki, jonka edellyttämää kuulemista ei kunnanjohtajan erottamisprosessissa tehty riittävästi?

Valtuuston päätös kunnanjohtajan erottamisesta kumottiin hallinto-oikeudessa laittomana kuulemisvirheen vuoksi. Anna Mäkelän kanssa tehtiin tämän jälkeen sovintosopimus, joka on saanut lainvoiman ja sopimuksessa hän sai korvauksen siitä, että hän itse itisanoutui. Luottamusmiesten toimet Anna Mäkelän irtisanomiseen liittyen eivät käräjäoikeuden mielestä täytä minkään virkarikoksen tunnusmerkistöä. Syyttäjän esittämä motiivi, häikäilemätön kosto Anna Mäkelää kohtaan ei saanut mitään näyttöä tuekseen ja syyttäjän ajamat syytteet kiusaamisesta ja työsyrjinnästä jäivät myös toteen näyttämättä. Myöskään syyttäjän tarjoamalle epämääräiselle toiselle motiiville, rakenteelliselle korruptiolle, ei löytynyt mitään näyttöä tueksi. Nyt pitää muistaa, että medioissa kerrottu tarina oli juuri syyttäjän kanssa samoista lähtökohdista kerrottu, sama tarina johon syyttäjän väite kostosta motiivina perustui. Syyttävän puolen narratiivi olikin varsinainen jymyjuttu, ja sellaisenaan varsin houkutteleva, mutta puoleettomaan tiedottamiseen pyrkivän journalismin pitäisi tuoda myös puolustavan osapuolen näkökulma esiin.

Näitä näkökulmia on saanut Kittilä keissin kohdalla etsiä ihan tosissaan, ennenkuin löytyy, toki niitäkin on, muitakin kuin puolustavan asianajan blogissaan julkaisemat. Siksi onkin selvää, että lehtijutuissa esitetty kuva on kaikkien mielissä, ja jos vaihtoehtoja ei anneta, se kuva jää ainoaksi. Lex Kittilän myötä asetettu selvitysryhmä ja poliisi kuulustelevana tahona saivat varmasti kuulla useammankin käsityksen tapahtumien kulusta kuin vain yhden, mutta nämä kaikki keskustelut ja kuulustelut ovat luonnollisesti luottamuksellisia, eikä niissä esiin nousseita asioita saanut julkisuuteen vuotaa. Toki jos puolustuksen edustajien näkemyksiä olisi otettu ahkerammin esiin, Lapin käräjäoikeuden päätöskään ei tuntuisi niin pöyristyttävältä.

Utrianen viittaa ymmärtääkseni juuri edellä lainaamaani kohtaan Lapin käräjäoikeuden päätöksessä kirjoittaessaan: ”Kannanotolla rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen ja hallintolain suhteesta voi ­olla kauaskantoisia seurauksia. Jos rikosoikeudellinen vastuu käytännössä poistuu kuntapoliittisesta päätöksenteosta, jäljelle jäävät hajanaiset hallinnolliset seuraamukset.” Hän myös toteaa että: ”Silloin alkaa sellaisten kuntapoliitikkojen kulta-aika, jotka kiistäessään esimerkiksi sen, että kunnanjohtajan erottamisen syynä olisi kosto, kylmän rauhallisesti toteavat, että vaikka jokin kostomotiivi näytettäisiinkin todennäköiseksi, se ei riitä rikostuomioon.” Tästä herää kuitenkin kysymys, onko tutkimukset avattu uudelleen? Onko syytösten tueksi löytynyt uusia viitteitä kostosta ja systemaattisesta kiusaamisesta? Syyttäjä valitti vapauttavasta tuomiosta, mutta kostomotiivin tueksi ei ole löytynyt ainakaan vielä julkisesti mitään uutta, eikä Utriainen myöskään viittaa mihinkään laiminlyötyyn todistusaineistoon. Meillä on vain oletus siitä että kostomotiivi oli todellinen, se vain Utriaisen tulkinnan mukaan yhtä systemaattisesti kiistettiin kuin toteutettiinkin. Lisäksi hän siis spekuloi, että Kittiläläiset kuntapäättäjät olisivat niin paatuneita ja julkeita, että voisivat sanoa, vaikka kostomotiivi todistettaisiin, ettei se riitä rikostuomioon.

En täysin ymmärrä Utriaisen ajatuksenjuoksua näiltä kohdin, sillä käsittääkseni jos kyseinen kosto näytettäisiin toteen, rikosoikeudelliset seuraamukset nousevat taas kysymykseen. Jos syyttäjällä olisi ollut mahdollisuus näyttää kyseinen kosto toteen, Lapin käräjäoikeus tuskin olisi päätynyt ratkaisuunsa nytkään. Syyttömysolettama unohtuu Utriaiselta vielä käräjäoikeuden vapauttavan päätöksenkin jälkeen, joten olettaa voi että hän tietää jotain enemmän kuin Lapin käräjäoikeus, tai sitten hänkin on meriiteistään huolimatta altis median luomille vaikutelmille eikä pysty vaihtamaan näkökulmaansa, vaan olettaa että syylliseksi oletettujen kaltaiset poliitikot ympäri Suomen saavat jatkaa häikäilemättömiä juonittelujaan.

Utriainen puhuu siitä miten rikoslaki ja hallintolaki ovat tässä joutuneet törmäyskurssille, miten se ei ole kummankaan lain hengen mukaista ja toteaa sitten: ”Rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen sisältyy epämääräisyyskielto eli vaatimus täsmällisistä rikossäännöksistä, mutta asia ei ole yksiselitteinen.” Edelleenkään en ole lainoppinut, mutta jos täsmällisiä rikossäännöksiä vastaavia rikoksia vastaavia syytteen kuvaamia törkeitä tekoja ei löydy, eikä systemaattiselle kostolle löydy näyttöä, oikeuden toteutumiseksi syytetyt on vapautettava syytteestä.

Törmäyskurssia en tästä maallikkona löydä.

Luottamusmiehet ovat myös maallikoita, joten pitää mahdollisen virkarikosoikeudellisen vastuun perustua siihen, että luottamusmies kykenee ymmärtämään, että on olemassa jokin selkeä ymmärrettävä normi ja jos sitä vastoin toimii, syyllistyy rikokseen. Tässä on käsittääkseni KO päätöksen ydin. Luottamusmiehet ovat toimineet harkinnanvaltansa puitteissa, eikä se ole rikos. Luotan myös Utriaista enemmän siihen, että kolme ammattituomaria käräjäoikeudessa ovat vastaanottaneet viikkojen ajan kaiken syyttäjien ja puolusteuksen näytön ja päätyneet yksimielisesti siihen, että minkään syyttäjän ajaman syytteen tunnusmerkistö ei täyty eli syytetyt ovat syyttöömiä. Sen sijaan se on ristiriitaista, että hovioikeus myöhemmin voisi päätyä täysin päinvastaiseen lopputulokseen ja tuomita syytetyt virkarikoksista, jos kolme ammattituomariakin ovat olleet samaa mieltä tapahtumista kuin syyttöminä itseään pitäneet luottamushenkilöt. Voidaan nimittäin sanoa, että eikö se jo kiistatta osoita, että maallikko luottamusmiesten ei voida katsoa olleen tietoisia jonkin normin rikkomisesta siinä määrin, että siitä voisi seurata rikosoikeudellinen vastuu, kun alioikeuden tuomaritkaan eivät nähneet??

Eli, jotta epämääräisyydeltä vältyttäisiin ja oikeus toteutuisi, täytyisi myös voida sanoa, että keine schurke, keine beskraft, eli ei konnaa, ei rangaistusta. Tosin Lex Kittilän kohdalla sen ristiriita perustuslain takaamaan kunnallisen itsemääräämisoikeuden kanssa on ongelmallinen. Ja nyt jos lähdetään säätämään Lex Kittilä kakkosta, kuten Utrianen ehdottaa, haluaisin vihdoinkin löytää sen rikoksen, josta sanktioidaan. Jos jokin laki sorvataan taannehtivasti sen varmistamiseksi, että Kittilä casessa konnia löytyy, käsittääkseni tämäkin on perustuslain vastaista. Se ettei syyttäjän syytösten tueksi ole löytynyt näyttöä, ei tarkoita että oikeusjärjestelmämme on rikki, meille vain on annettu liian yksipuolinen kuva tapahtumista, ja nyt olisi suurten medioiden korkea aika alkaa paikata tätä puutetta.

Avoin keskustelu on tärkeää, eikä keskustelua ei ole se että annetaan vain yhden näkökulman nousta esille. Demokratia vaatii yleisemminkin jatkuvaa dialogia toimiakseen, ei poteroihin kaivautumista. Silloin ollaan nimittäin törmäyskurssilla, ja se on sitä vastakkainasetteluun jämähtämistä, mikä johtaa vääjäämättä konfliktiin. Tasavertaisuusperiaate edellyttää, että kaikkien näkökulmat kuunnellaan, mutta poteroista ei jää mitään keinoa päästä takaisin neuvottelemaan, jos tämä tarkoittaa, että kaikki argumentit ovat samanarvoisia. Tämä on kai mitä tarkoitetaan, kun puhutaan tasavertaisuusharhasta. Neuvottelu edellyttää nimittäin sitä, että argumentteja on voitava arvioida kriittisesti. Jos jonkin väitteen tueksi ei löydy todisteita, se ei ole pätevä argumentti ja se on voitava sivuuttaa silloin kun jokin toinen väite tulee toteennäytetyksi.

kobakukka

Kunnanvaltuutettu Kittilästä. Elän osittaisessa omavarais/luontaistaloudessa ja seuraan akttivisesti maailman tapahtumia lähinnä koska noh, haluan ymmärtää omaa ympäristöäni ja toimintaani siinä. Minulla on valinnoistani johtuen siihen myös aikaa, joten koen oikeudekseni ja velvollisuudekseni sanoa mitä mieltä olen asioista. Olen opiskellut mm. kirjallisuutta ja siittä johtuen saattaa olla, että olen alkanut näkemään koko sosiaalisen ulottuvuuden narratiiveista, eli tarinoista koostuvana kudoksena, jossa eri selitysmallit kilpailevat päästäkseen todellisuuden selittäjiksi ja toimiemme määrittäjiksi. Siksi siis maailmankuvamme on lähtemättömän poliittinen konsepti, enkä edes väitä muuta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu