Älä mene
Juha Kreus auttaa Ukrainassa sotivia vapaaehtoistaistelijoita.
Kyse ei ole taloudellisesta- tai materiaalisesta avusta, vaan henkisestä tuesta, jonka tarpeessa taistelukentiltä palaavat usein ovat. Mielenterveys on usein kovilla jopa vähemmän sotaisessa ympäristössä, kuten esim. rauhanturvatehtävissä. Kaikki eivät kestä paineita, jota sota- tai sodan kaltaiset olosuhteet ovat omiaan luomaan.
Monet rauhanturvaveteraanit ovat kertoneet kärsineensä mielenterveysongelmista, jotka syntyivät operaatioalueilla ja siitä, ettei puolustusvoimat järjestänyt minkäänlaista jälkihoitoa traumatisoituneille kotiinpalaajille. Ei heidän lukumääränsä hälyttävä ole, puhutaan muutamista kymmenistä tai sadoista kymmenien tuhansien joukossa, mutta heidän yhteiskunnalle aiheuttamansa välilliset ja välittömät kustannukset ovat merkittäviä.
Ukrainan sodasta palaavat ovat käveleviä aikapommeja. Jotkut heistä ovat päässeet tappamisen makuun ja sellainen jättää eittämättä jälkensä. Jatkuva väkivallan uhka, hengen menettämisen pelko, väsymys ja nälkä eivät nekään edistä mielenterveyttä. Roponen korjatkoon, jos on eri mieltä.
Sotatraumoista on tehty useitakin tutkimuksia ja tutkimustulokset eivät ole pelkkää positiivista hehkutusta. Sotaan lähteneet terveet nuorukaiset ovat palatessaan henkisesti vammautuneita. Osalla se ei näy jokapäiväisessä elämässä mitenkään, osa taas tekee omakohtaisen diagnoosin ja päätyy lopulliseen ratkaisuun.
Näin ja koin itsekin monenlaista Libanonissa ollessani. Elämään pragmaattisesti suhtautuvana selvisin kenties vähemmällä kuin monet palvelustoverini. Kyse oli kuitenkin kahden näennäisesti aselevossa olevan osapuolen välissä olemisesta, ei avoimesta sodasta. Siitäkin saimme satunnaisia maistiaisia, joten kenenkään on turha tulla sanomaan, etten sodan olosuhteista mitään tietäisi. (Vänrikki Stoolin tarinat; jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin)
Ukrainassa on käynnissä totaalinen konventionaalinen kulutussota. Mitä se aiheuttaa sotilaan mielelle, selviää lukemalla vaikkapa kirjan Murtuneet mielet.
Suosittelen sitä iltalukemiseksi kaikille, jotka hehkuttavat suomalaisten sotilaiden osallistumista Ukrainan sotaan. Menkää itse, jos päänne kestää.
Tästä asiasta olen täysin samaa mieltä.
Vaikka sydän on täysin Ukrainan puolella niin omien poikien lähteminen sinne sotimaan ei edesauta Ukrainan sotaponnisteluja – mieluummin toimitetaan sellaista sotakalustoa mitä Ukraina tarvitsee.
Toinen juttu on se että kaikki ukrainalaiset eivät itsekään ole valmiita uhraamaan itseänsä rintamalla – satoja tuhansia taistelu kuntoisia miehiä lymyilee ulkomailla.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi lähteä sotatoimialueelle sotimaan? Siihen kyllä suomalaisiakin on löytynyt aina ja lähes kaikkialle; miksi?
Tämmöisille seikkailijoille asetetaan esim meillä helposti jos jonkinlaista sankarikehää. Miksi?
Näiden asioiden tiimloilta ei löydy kuin kysymysmerkkejä; loputtomiin.
Miksi ei rakenneta aivan normaalia elämää töineen, rauhallista ja turvallista elämää.
Ilmoita asiaton viesti
Oletan, että vanhana sotilaana sinun pitäisi tietää syitä. Joku lähtee vain seikkailemaan ja hakemaan jännitystä, joku pakenee omaa elämäänsä, jossa kokee epäonnistuneensa, joku lähtee vahvasti ideologisista syistä jne.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän minä sen asian ymmärrän. Syitähän ovat juuri luettelemasi ainakin. Kuitenkin; vanhana sotilaana olen moniakin varusmiehiä tavannut; lievästi ns sotahullujakin. No sentyyppiset eivät edes aikanaan reservialiupseerikouluun päässeet, RUK:iin ei heitä edes suunniteltu.
Varusmiehissä tuli tavattua kaikenlaisia tyyppejä.
Vielä tänäkin päivänä muistan erään Puttosen veljesparin; kaikki mahdolliset kriteerit ylivoimaisesti täyttivät, eivät halunneet resevialiupseerikouluun ja ketäänhän ei toki pakotettu. Palvelivat erikoiskoulutettuina saman 11 kk kuin reservialiupseerikoulun käyneet ja hienosti palvelivatkin.
Ilmoita asiaton viesti
Olin koulutukseltani metsuri.
Haku Rovaniemen rajavartiosto.
Oli remontissa ei otettu kuin muutama henkilö.
Osoitteeksi ehdotettiin Ivaloa,mutta totesin että hankala Posiolta kulkea.
Osoitteeksi tuli Sodankylä sissikomppania.
Kaksi viikkoa siellä ja hain kuljetuskomppaniaan koskapa arvelin,että sama missä 11 kuukautta
palvelee.
Lunta olin nähnyt sitä ennen riittävästi,sekä muutaman vuosi sen sen jälkeen.
Aliupseeri kouluun halusivat,sanoin ei kiinnosta käskeminen eikä käskyttäminen.
Ilmoita asiaton viesti
Ukrainalaiset ja heitä tukevat vapaaehtoiset muista maista taistelevat myös Suomen ja Vapaan Maailman puolesta.
Ilmoita asiaton viesti
Millä tavalla?.
Venäjä valtaa koko maailman?.
Ilmoita asiaton viesti
Viimeisen Suomalaisuhrin uutisoinnissa on mielenkiintoinen piirre.
Heti ensimmäiseksi kerrottiin,että Keskustapuolueen jäsen on menehtynyt Ukrainassa.
Mitä ihmeen tekemistä Keskustapuolueella on tyypin kuoleman kanssa?.
Jos ei oteta huomioon irtopisteiden keräämistä.
Ilmoita asiaton viesti
Yleensä jos on yhteiskunnallisessa asemassa siitä mainitaan.
Ilmoita asiaton viesti
Hänen yhteiskunnallinen asema ei ilmeisesti ole ollut kovin kummonen kun kerran riitti aikaa lehteä.
No nimi lehteen,sehän politiikassa tärkeintä on.
Ilmoita asiaton viesti
Olisiko niin, että Mykkänen oli ollut Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuorten puheenjohtajana eli ei ollut mikään meikäläisen kaltainen tuntematon rivijäsen. Eiköhän olisi mainittu silloinkin, jos olisi ollut vaikka Kokoomuksen tai SDP:n nuorisopoliitikko? Ja muut kaatuneet suomalaiset lienevät olleet politiikan ulkopuolella olevia henkilöitä vailla erityisempiä meriittejä muiltakaan aloilta.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä selevä. Poliitiikka on tärkeämpää kuin hengen lähtö.
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärrystä se on väärinymmärtäminenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Niinkö?.
Elikkä Mykkänen on urallaan menestynyt keskustavaikuttaja ja nuo toiset kaatuneet sarjaa ynnä muut.
Näkemys sekin.
No,varmaankin Jumalan tahto,että nuoresta henki lähti.
Ilmoita asiaton viesti
Edelleen…kommentoin vain sitä ihmettelyäsi. Media nyt on kiinnostuneempi, kun kaatunut Mykkänen sattui olemaan jonkin verran keskivertoa tunnetumpi. Yhtä lailla olisi uutisoitu, jos olisi ollut vaikka jossain määrin menestynyt urheilija. Mikä tässä on outoa? Menestys ei tee sodan uhria arvokkaammaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Juha-Pekka, asia on niin kuin kerrot. Tiedän monia elämässä karuja asioita kokeneita, joilta on mieli pettänyt. Ja he eivät ole olleet sotatilanteessa rintamalla. Lännessä on päällä iso sotapropaganda, jossa sotaa ihannoidaan. Kuvottavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä tuo on minunkin mielestäni.
Niin paljon kuin olen sodastakin kirjoittanut; taas kerran toteaisin; sodassa ei ole voittajia, kaikki häviävät halki maailman sivun.
Ilmoita asiaton viesti
Väitteesi sodan ihannoinnista lännessä on (taas) puppua. Yksittäinen sotahullu voi ihannoida, mutta mitään kollektiivista ihannointia ei ole eikä Ukrainan puolelle asettuminen ole ihannointia vaan täysin oikeutettua politiikkaa.
Sen sijaan Venäjällä pauhaa Kremlin propagandakoneisto isänmaallisista ja sankarillisista erikoisoperaation taistelijoista eli ryöstävistä ja raiskaasvista rosvoista tehdään liki pyhimyksiä.
Ilmoita asiaton viesti
Mr Hytönen ei taaskaan petä. Huonosti olet seurannut mediaa. Normaalissa yhteiskunnassa Puheenvuoronkin sotaa ylistävät ja agitoivat blogit sensuroitaisiin.
Ilmoita asiaton viesti
Höpöhöpö, saathan sinäkin ylistää Venäjää täällä. Ja eihän täällä kukaan sotaa ihannoi.
Ilmoita asiaton viesti
En minä ylistä Venäjää. Miten lännessä suhtauduttiin, kun Orban kävi tapaamassa Ukrainan, Venäjän ja Kiinan johtoa tunnustellen rauhaa? Länsi haluaa sotaa, rauhasta ei saa puhua.
Ilmoita asiaton viesti
Orban on myötäillyt Venäjää ja ”matkailu” oli sooloilua, jota ei voi katsoa hyvällä. Kyllä sinä sen tiedät.
Ilmoita asiaton viesti
Ei voi katsoa hyvällä, koska pitää sotia. Läntinen sotapropaganda saa ihmiset näin ajattelemaan. Koronan aikana propaganda sai myös ihmiset sekaisin.
Ilmoita asiaton viesti
”Lännessä on päällä iso sotapropaganda, jossa sotaa ihannoidaan. Kuvottavaa.”
No eipä juuri ole näkynyt sodan ihannointia, lähinnä vain myötätuntoa Ukrainaa kohtaan. Sen sijaan Venäjä on suunnattoman sotauhon vallassa. Eikö se ole kommentoijastakin järkyttävää?
Ilmoita asiaton viesti
Muistan Pietarin koululaitokseen tutustuessani ihmetelleeni sitä militaristista paatosta joka siellä oli. Tuli Hitlerin Saksa mieleen. Tämä oli siis ennen vuotta 2022. Nyt se on tainnut tulla mieleen monella muullakin.
Onnetonta että Venäjä ei ole koskaan katsonut peiliin niin kuin Saksa teki toisen maailmansodan jälkeen. Venäjä hellii vanhoja myyttejään ja haikailee entisiä suurvalta-aikojaan.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjän ei ole tarvinnut katsoa peiliin Saksan tavoin sillä se oli voittajien puolella.
Ilmoita asiaton viesti
Silloin kun matkailu Venäjälle onnistui, seurasin jonkinasteisella mielenkiinolla Petroskoihin kohonnutta komeaa presidentin kadettikoulua. Komeat pytingit, kerrassaan hieno paikka. Sinne otettiin about 10 ikäsiä poikia, kaduilta ja perheistä, joilla vaikeuksia huolehtia vesoistaan, ja sitten tietysti sotilasuralle suuntautuneista perhekasvusta.
Tämä oli oma oma systeeminsä, VVP:n järjestämä (laajentama) presidentillinen nuorisokasvatusjärjestelmä ja sotilasalan peruskoulutushomma. Näitä pykättiin eri puolille laajaa maata muistaakseni 15 vai oliko 21?
Tapasin kadulla noita pikkupoikia univormuissaan, menivät säntillisesti tahdissa. Mutta kun ryhmyri meni asioille, niin heitettiin rennoksi ja olivat ”kuin maailman muutkin keskenkasvuiset pojat”, ainakin noin pinnallisesti. Siistejä olivat, unovormut prässeissä. Mietin ketkä heistä nyt olivat sitten niitä katupoikia? Juttu ei oikein luistanut, kielimuuri, mutta ymmärsimme kyllä molemmin puolin jotain.
Ilmoita asiaton viesti
Pieni vertailu:
Espanjassa sodittiin kahden osapuolen, hallituksen ja kapinallisten, välillä 1936-1939. Sotaan liittyi ulkovaltoja, omine intresseineen, sota nähtiin laajasti suurena idelogisena koitoksena, ja tiheään muistutettiin, että jos haluamme ette sota jää Iberian niemimaalle ja ratkaistaan siellä, eikä se tule meidän kunnaillemme, tulee antaa kaikki mahdollinen tuki. Näin jokseenkin kummaltakin osapuolelta kulki retoriikka. Virallista vapaaehtoisten rekrytointia ei suoritettu, mutta puolijulksita kuitenkin, etenkin tasavaltalaisten puolelta.
Suomalaisia (eri tahoilta lähteneitä) meni kaikkiaan listojeni mukaan n. 550 miestä (!).
Moni kuoli, moni vammautui.
Mutta aika oli tietysti eri ja miehet kanssa: oma sota sukupolven takaa, heimosodat, kotoinen vastakkainasettelu etäpesäkkeenä jakautuneen Euroopan ytimistä.
Mutta pojatkin olivat eri vesillä pestyjä: eivät päiväkodin tätien kasvattamia, eri elämäntavan tuotteita, mieskäsitys toinen. Lumessa ja luonnon armoilla oli eletty.
Täällä päin kunnanlääkäri kertoi: juovuksissa saadut haavat hän neuloi ilman puudutusta eikä juuri kukaan itkenyt tai vaikerrellut. Kunniamoodi.
Karut vaiheet ja elämän ruhjeet, mitä niille tehtiin? Keinot vähissä, tultava toimeen, kestettävä. Merkittävä osa spaniardeista osallistui ainakin talvisotaan. Moni halusi unohtaa, moni vaikeni: lörpöttelijöistä eivät monet, ainakaan lausuntoja antaneet (tasavaltalaisten puolella taistelleet) kommunistit tykänneet.
Ilmoita asiaton viesti