Sammio
Kirjaudu blogeihin

Tiedote

Presidentinvaalikisa kuumenee ja Vaalietkot tekee paluun – Tilaa maksuton uutiskirje! Tilaamaan —>

 

Armeijan nukahtamismetodi

Me naiset on roskalehtien aatelia, jossa naisten elämä soljuu eteenpäin kuin Trömsössa konsanaan. Ongelmat ovat vain tilapäisiä ja jooga auttaa kaikkeen. Tällä kertaa Me naiset lehti on kokeillut armeijan nukahtamismetodia.

MN:n metodi on seuraavanlainen:

1. ASETTAUDU sänkyyn makaamaan., 2. RENTOUTA kasvojen kaikki lihakset, myös silmät, kieli ja leuka. 3. HENGITÄ rauhallisesti sisään ja ulos. Rentouta rintakehä. 4. PUDOTA ja rentouta hartiat alas. Anna käsien laskeutua vartalosi viereen rentoina. 5. ANNA rentouden ja lämpimän tunteen levitä yläkropastasi alaspäin aina pohkeisiin, jalkoihin ja varpaisiin asti. Anna painovoiman vetää sinua alas luonnollisesti. 6. TYHJENNÄ mielesi ajattelemalla jotakin rentouttavaa mielikuvaa. Voit valita esimerkiksi seuraavista mielikuvista toisen: kuvittele makaavasi tyynellä järvellä seilaavan kanootin tai soutuveneen pohjalla, tai kuvittele itsesi pimeässä huoneessa olevan samettisen riippumaton sisään. 7. JOS ajatuksesi eivät hiljene, toista mielessäsi vähintään 10 sekunnin ajan hokemaa ”älä ajattele”.

Oikea armeijan nukahtamismetodi on seuraavanlainen:

Herätys säntillisesti aamu 06.00, 2. Viimeistään klo 07.00 marssitaan jonossa ruokalaan, 3. klo 08.00 alkaa päiväpalvelus, 4. klo 09.00 sisäpalvelusta tai asehuoltoa, klo 11.00 lounas,  5. klo 12.00 taistelukoulutusta, sulkeisia tai urheilua aina klo 16.00 saakka, jonka jälkeen 6. päivällinen. 7. Päivällisen jälkeen usein muutama tunti vapaa-aikaa, ellei iltapalvelusta, päivystystä tai vartiopalvelua ja klo 22.00 hiljaisuus. Yleisesti liike lakkaa tuvissa alle puolen tunnin.

Kaikki edellä mainittu voidaan unohtaa maastoharjoituksissa tai sotaharjoituksissa. Niissä palvelus on 24/7 tyyppistä ja esim. varusmies-autonkuljettajilla ei ole vaikeuksia nukahtaa esim. ajon aikana ratin taakse ja harvassa ovat ne taistelijat, jotka eivät neljän tunnin yöunien jälkeen nukahda ns. pystyyn. Omista inttiajoistani on toki jo aikaa, mutta en kuollaksenikaan muista kärsineeni armeijassa univaikeuksista. Nyt keski-iän kääntyessä loppusuoralle tekee tiukkaa jo kuuden tunnin unien kanssa. Siinäkin helpottaa pitkäkestoinen, mutta matalasykkeinen kestävyysharjoittelu muutamaa tuntia ennen nukkumaan menoa. Uni tulee hetkessä, mutta sitä kestää maksimissaan 7h. Harvoin pidempään. Sillä on kuitenkin menty jo muutama vuosikymmen. Se on laskettava hintana alku-uran säännöllisistä yötöistä.

Joitain virheitä ennen nukkumista:

  1. Yletön kahvin litkiminen pitkin päivää ja vielä illalla.
  2. Amfetamiinin, metamfetamiinin tai kokaiinin käyttäminen. Uni ei tule ensi viikollakaan kuin bentsodiatsepaameja popsimalla.
  3. Sinivalo. Puhelimen tai läppärin näytön tiivis tuijottaminen vielä minuuttia ennen nukkumaan menemistä. Aivojen levon tulisi alkaa jo hyvissä ajoin ennen nukahtamista.
  4. Raju liikunta juuri ennen nukkumaan menoa. Yleensä halvimmat rottavuorot osuvat niille, joille olisi tärkeää olla jo lepäämässä treenaamisen sijasta.
  5. Unirytmin sekoittuminen omista syistä, joita voivat olla työstressi, aviokriisit, pienet lapset jne…
  6. Omat havainnot pienistä lapsista: Heillä tulee olla nukkuma-aika. Lapsilla on kyky keikkua hereillä vaikka puoli yötä, mutta he nukahtavat minuuteissa, jos nukkuma-aika on tarkkaan määritelty.
kosonenjuhapekka
Sitoutumaton Helsinki

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu

Kommentit (6)

Kommentoi

Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kommentoida.
  1. tapani-lahnakoski

    Eivät varusmiehetkään ole samasta puusta. Toki alokasaikaiset kämppäkaverini olivat pääsääntöisesti tehokkaita käyttämään kaiken vapaa-ajan nukkumiseen, mutta minulle valoiseen aikaan nukkuminen on aina ollut hankalaa.

    Koulutukseni oli radioryhmänjohtaja (titari). Siinä hommassa ei usein hiki tullut, mutta univajetta sitäkin enemmän, mistä yksi oleellinen syy oli juuri ominaisuuteni, että uni ei tahtonut valoisessa tulla.

    Riihimäeltä tyypillisesti poljettiin fillareilla sotaharjoitukseen Lopen Räyskälään. Kamat vietiin autoilla.

    Eräällä keikalla joukkueenjohtaja oli päättänyt pitää käskynjaon ryhmänjohtajille viideltä aamulla eli vähän sen jälkeen, kun radioaseman siirto uuteen paikkaan oli saatu päätökseen ja ryhmyrikin pääsi levolle. Yöunet siis jäivät sillä viikolla nollan tuntumaan ja kuten kerroin, päivisin en unta saanut.

    Kun sitten viikon sotimisen jälkeen lähdimme polkemaan kohti Riihimäkeä pitkin kantatie viisnelosta, niin havahduin keskellä kantatietä fillarin satulassa. En tiedä huusiko joku, mutta olin nukahtanut satulaan ja sitten heräsin jostain syystä eikä auto ajanut päälleni.

    Intin autokuskit sitten ovatkin ihan oma lajinsa. (rasismia?) Loppusodassa (10 vrk) minulla oli radioauto komennossani ja istuin kuskin vieressä. Ensin olimme Räyskäläässä, mutta sitten jatkoimme Säkylään hoitamaan Sotakorkeakoulun harjoituksen viestiyhteyksiä.

    Kuskina oli nuori, pulska ns. kumipää, joka oli jo vanhemmilta oppinut, että heti pitää sanoa ryhmyrille, että autokuski ei sitten väijy. Se kommentti aina takasi sen, että kuski lähti väijyyn heti seuraavassa vuorossa, mitä ryhmälle määrättiin.

    Tuon sodan aikana tämän kaverin ei tarvinnut ajaa kuin ensin Räyskälään, muutaman päivän päästä Säkylään ja lopuksi takaisin Riksuun. Väyjyvuoroja hänelle kertyi kaksi vuorokaudessa, yksi päivällä ja yksi yöllä. Muita hommia hänellä ei ollut, paitsi tietysti syöminen ja nukkuminen, mitkä hän hoitikin esimerkillisesti.

    Kun sitten lähdimme Säkylästä kohti Riihimäkeä, niin auto alkoi seilaamaan tien kahta puolta, kaveri nuokkui ratissa ja valitti, ettei ole saanut nukkua. No, hän nukkui takuulla ainakin neljä kertaa enemmän kuin minä, joten ”hiukan” alkoi v***ttaa.

    Sanoin hänelle. ”Jos tämä auto ei välittömästi ala kulkemaan suoraan, niin pysähdyt tien viereen ja vaihdetaan kuskia.”

    Sen verran sillä joku liikkui korvien välissä, että ei lähtenyt kokeilemaan, onko hän saanut riittävästi nukkua vai ei. Matka jatkui sen jälkeen tasaiseen tahtiin. Jos ei olisi, niin kaverilta olisi taatusti lähtenyt intin kortti hyvin nopeasti.

    Ilmoita asiaton viesti

  2. pasikarhunen9
    Pasi Karhunen #3968752

    Blogisti Kosonen on ilmeisesti suorittanut varusmiespalveluksensa Yhdysvalloissa kun tietää US Armyn päiväohjelman?

    Edit. ”Military sleep method” -nukahtamistekniikasta ja sen kehittäjästä Lloyd “Bud” Winteristä löytyy tietoa esim. tuolta:

    https://medium.com/@andrew_r_rosen/relax-and-win-summary-de1f8ad5bace

    https://en.wikipedia.org/wiki/Lloyd_(Bud)_Winter

    Ilmoita asiaton viesti

    • kosonenjuhapekka
      Juha-Pekka Kosonen #3968851 Kirjoittaja
      Vastaus kommenttiin: #3968752

      Sanotaanko näin, että olen 50 vuoden aikana saanut paljon sellaista oppia, joista kaiken maailman Karhuset vain haaveilevat. Sitä tietoa vain et löydä netistä.

      Ilmoita asiaton viesti

  3. Marko Suutari
    Marko Suutari #3969186

    Jo heti virhe alusta asti:

    ”Herätys säntillisesti aamu 06.00, 2. Viimeistään klo 07.00 marssitaan jonossa ruokalaan”

    Aamutoimiin aikaa 2 minuuttia puuttuu (naisten kohdalla tässä muutos) mutta taas väärää tietoa blogistilta.

    Ilmoita asiaton viesti

    • jgagarin56
      Juha Kuikka #3969252
      Vastaus kommenttiin: #3969186

      Öbiksessä 70-80 -lukujen taitteessa oli aamuohjelma tarkkaan kuvattuna seuraavanlainen:

      Herätys aggressiivisella tyylillä klo.: 6:00. Kokoontuminen nelirivistöön aamulenkkiä varten kasarmin eteen lenkkiasusteissa klo.: 6:02.

      Lenkin kesto noin kolme minuttia, jonka jälkeen komennus tupiin valmistautumaan ohjattuihin aamutoimiin. Ohjatut aamutoimet alkoivat klo. 6:08, jolloin jokaisessa tuvassa piti alokkaiden olla jonossa yläosa paljaana vasemmassa kädessä saippua ja oikealla käsivarrella pieni pellavapyyhe. Sitten heidät komennettiin marssimaan tuvittain jonossa pesuhuoneeseen, jossa lähinnä ehti kilpailemaan siitä pääseekö kusirännille, jossa oli tungosta. Mitään pesemistä ei näin muodoin pystynyt tekemään, koska minuutin kuluttua kuului huuto: ”Valmistautukaa ulos pesuhuoneesta, kusi katkeaa!”

      Tupiin pääsyn jälkeen kuulutettiin ”Valmistautukaa ruokailuun lähtöön, aikaa kolme minuuttia!” Tuon kolmen minuutin aikana piti pukea palvelupuku päälle sekä sijata pedit sisäohjeen edellyttämällä tavalla. Noin 6:15 seistiin sitten palvelupuvuissa kasarmin edessä nelirivissä ja alettiin marssia puolen kilometrin päässä sijainneeseen ruokalaan.

      Aamiaiseen annettiin noin kymmenen minuuttia aikaa ja kasarmille saavuttiin jonossa takisin klo. 6:40. Tupiin päästyä kuulutettiin valmistautuminen palvelukseen, joka vaihteli päivittäin. Valmistautumisaikaa annettiin ruhtinaallinen kymmenen minuuttia, joten kaikilla oli riittävästi aikaa pedata alikessujen aamiaisen aikana auki repimät punkat uudelleen, vaihtaa palveluun kuuluva asu ylle ja hoitaa sitten ilman komennuksia vessassa käynti y.m.

      Vasta intissä oppi silloin ymmärtämään mitä tarkoittaa käsite ”AAMU” ja miksi niitä aamukampoja laskettiin.

      Ilmoita asiaton viesti