Asepoliittinen keskustelu Suomessa täyttää farssin tunnusmerkit

Kansanedustaja A esittää promillerajaa aseiden käyttämiselle. Kansanedustaja B esittää siviilien aseiden takaisin ostamista valtion piikkiin.

Kansanedustaja A ei ymmärrä, että aseiden kanssa toimivat yhteisöt valvovat itse hyvin tarkkaan sitä, missä kunnossa yhteisön jäsenet ovat silloin, kun aseiden kanssa liikutaan porukalla ja ulkoilmassa. Mahdollista päihtymystä paheksutaan todella suuresti. Toisaalta mitä lisäarvoa mahdolliseen rangaistukseen toisi se, että ampuma-aseen käsittelyssä olisi promilleraja? Yleensä päihtyneet aseenkäsittelijät lakia rikkoessaan syyllistyvät tekoon, josta voidaan tuomita vankeuteen. Ei siihen tarvita mitään lain konkurrenssiin johtavaa lisänimikettä. Entäpä sitten, jos joku kotonaan räplää asettaan kaljapäissään. Kuka sitä edes valvoisi? Eihän rattijuopoistakaan saada talteen kuin osa.

Kansanedustaja B ei taas ymmärrä, millainen hintalappu olisi pakotetulla takaisinostolla. Uudessa Seelannissa 56 000 aseen lunastaminen maksoi 56 miljoona euroa. Paljonko aseita on Suomessa ja kuinka paljon valtiolla on ylimääräistä kassassa?

Aselait ovat Suomessa jo Euroopan tiukimpiin kuuluvia ja armonvuosimenettely on ollut toimiva. Sen avulla laittoman aseen on voinut toimittaa poliisille ilman pelkoa joutua asiasta käräjille. Laittomia ja sinänsä laillisiakin esim. kuolinpesäaseita onkin saatu kerättyä siviileiltä vapaaehtoisesti vuosien mittaan jo Uuden Seelannin verran.

Niissä työyhteisöissä, joissa aseiden mukana pitäminen on jokapäiväistä, ase on vain välttämätön paha ja työkalu muiden työkalujen joukossa. Sitä ei hypistellä, eikä puristella joka välissä.

Vahinkoja sattuu jossain päin Suomea kuukausittain ja välillä joku jopa lopettaa päivänsä virka-aseellaan.  Nämä tietysti herättävät aina keskustelua ja pohdintaa. Kukaan ei kuitenkaan syytä koskaan asetta.

Ase toki aina tarkastetaan sen varmistamiseksi, ettei aseessa ollut vikaa tai häiriötä.

Jos varusmiehen pää sekoaa kovapanosammunnoissa, tai joku menehtyy ampumavammaan sotaharjoituksessa, kukaan ei vakavissaan ole kieltämässä aseita puolustusvoimilta, vaikka sellaisessa tilanteessa vaarassa on monen henki.

Suomessa virka-aseen kanto-oikeus on viisinumeroisella määrällä ihmisiä, jos mukaan lasketaan poliisi, rajavartiosto, tulli ja puolustusvoimat. Millä lailla tämä porukka eroaa henkisesti kilpa-ampujista tai metsästäjistä tai aktiivisista reserviläisistä?

Voin vakuuttaa, ettei välttämättä millään tavalla. Virkamies ei ole ihmistä kummoisempi eikä virka takaa, että pää olisi kunnossa. Fyysistä kuntoa kyllä testataan, mutta pään kunto ei kiinnosta ketään, ellei henkilö ole työpaikallaan aivan pimpeli pom.

kosonenjuhapekka
Sitoutumaton Helsinki

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu