Asiakkaiden kuolemat ja poliisin bodycam-kamerat
Poliisilla oli koekäytössä videotallentimet, jotka kuvasivat poliisin toimintaa sekä hyvässä että pahassa. Poliisijärjestöjen liitto vastusti ns. bodycam-kameroita, koska liitto katsoi kameran rikkovan poliisin itsekriminointisuojaa tilanteissa, joissa poliisi joutuu epäillyn asemaan virkatehtävää suorittaessaan. Itsekriminointisuoja tarkoittaa sitä, ettei kenenkään tarvitse todistaa rikosasian esitutkinnassa itseään vastaan. Tämä oikeus koskee absoluuttisesti kaikkia rikosasian asianosaisia.
Bodycamien myös katsottiin rikkovan yksilönsuojaa tilanteissa, joissa virkatehtävää suoritetaan kotirauhan suojaamilla alueilla. Näitähän poliisien tehtävistä on suurin osa. Em. syistä bodycam ei ole enää ainakaan kovin laajassa käytössä, koska sen käyttöä rajoittavat monet tekijät, joista yksi on poliisien itsensä vastustus.
Yhdysvalloissa bodycamin käyttäminen on partiopoliisille monissa osavaltioissa pakollista ja sen toimimattomuudesta tai käyttämättömyydestä rangaistaan ankarasti, mikäli bodycam kuuluu poliisin päivittäisvarustukseen ja se ei ole taltioinut sisäisen tutkinnan tutkittavaksi tullutta tilannetta. Kyse on vastavuoroisesti myös poliisin oikeusturvasta tilanteissa, joissa poliisit partioivat usein yksin.
Bodycam todistaa luotettavasti ja puolueettomasti sekä hyvässä että pahassa. Yhdysvalloissa se on johtanut sekä poliisien rikossyytteistä vapauttamiseen että elinkautistuomioihin.
Kriminologian tutkija Julia Korkman on kirjoittanut, miten epäluotettavia todistajia ihmiset keskimäärin ovat. He saattavat lausua tapahtumista käytännössä mitä tahansa riippuen omista motiiveistaan ja lähtökohdistaan. Lisäksi muistikuvat vanhenevat nopeasti. Tämän lisäksi epäammattimaisesti toimivat poliisit saattavat edesauttaa todistajia lausumaan poliisin näkökulmaa tukevia asioita johdattelevilla kysymyksillä. Pahimmillaan todistaja kertoo ryöstäjän olleen lyhyt ja mustatukkainen ja pukeutuneen keltaiseen takkiin. Saman tilanteen toinen todistaja kertoo ryöstäjän olleenkin pitkän ja kaljun. Jos poliisilla ei ole valvontakameramateriaalia, niin lähtökohta tutkia asiaa on huono.
Bodycam laajassa ja erityisesti pakollisessa käytössä poistaisi paljon edellä mainittuja ongelmia. Tallennettu kuva- ja ääni ei unohda eikä kamera syyllisty perättömään lausumaan. Video kertoo koruttomasti mitä tilanteessa on puhuttu ja tehty mitään muuttamatta, mitään unohtamatta, mitään valehtelematta.
Poliisin asiakkaiden kuolemaan johtaneissa tapauksissa merkittävin todiste on yleensä oikeuslääketieteellinen kuolemansyyn tutkimusraportti, koska on äärimmäisen harvinaista, että tilanne taltioituisi milläkään kameralle ja todistajina ovat yleensä toiset poliisit. Oikeuslääkäri voi todeta kuitenkin vain lopullisen kuolinsyyn, mutta ei kuolemaan johtaneita tapahtumia. Bodycam tulisikin määrätä lain nojalla kenttäpoliisien pakolliseksi varusteeksi ja sen sammuttamisen virkatehtävien suorittamisen aikana törkeäksi virkavelvollisuuden rikkomiseksi. Näin saataisiin melkoisen laajoja valtaoikeuksia käyttävien kenttäpoliisien ajoittain päätään nostavaa mielivaltaa kuriin.
Tämä edellyttää muutaman lakipykälän päivittämistä, mutta siitähän kansanedustajille käsitykseni mukaan maksetaan.
Mielestäni laite edistää poliisin työturvallisuutta ja ehkä rajoittanee jonkin verran ainakin mahdollisia poliisin omien toimenpiteiden ylilyöntejä.
Ilmoita asiaton viesti
1930-luvulla tapahtuikin että ”ohrana” heitti pidätetyn sellin seinään pää edellä jolloin tämä kuoli.
Liukastunut sellissään luki raportissa. Oikeuslääkäri vielä vahvsti että ”vainajalla havaittu poikkeuksellisen ohut pään kuori”
Ilmoita asiaton viesti
Olet oikeassa Juha-Pekka!
Esimerkiksi omalla kohdallani kerrottiin, ettei Oulussa bodycamia ole käytössä, joten kiinniottotilannettani ei nähdä.
Kuitenkin poliisin taholta on kerrottu, etten itse ole millään tavalla käyttäytynyt epäasiallisesti tai väkivaltaisesti, mutta harkinnan jälkeen minut on viety putkaan.
Videotallenne, joka itselläni on, näkee, että minut on otettu talteen Haukiputaan poliisivankilassa talutettuna, jolloin siis vielä kävelen omilla jaloillani. Aulassa neljä nuorta miestä, kaksi poliisia ja kaksi vartijaa alkavat ottamaan korujani ja vaatteitani pois, kenenkään ottamatta vastuuta minusta, jolloin hojellun jaloiltani. Sitten minut tallenteen mukaan raahataan putkaan ja nuori poliisi naureskelee, ilmeisesti tietämättään, että he juuri ovat aiheuttaneet minulle vamman.
Ei siinä vielä mitään, mutta kun itse tämän aamuyöstä tajuan, niin kukaan ei tule minua auttamaan, hätähuudoistani huolimatta.
Vaikka me kansalaiset tekisimme mitä tahansa, niin aina meillä on oikeus olettaa, että virkavalta, jolle palkan maksamme, tekee parhaansa puolestamme.
Jos minä, sinä tai kuka muu tahansa joutuisi putkaan, oli syy mikä tahansa, niin toimikaa kuten lähimmäistä kohtaan tulee toimia.
Ilmoita asiaton viesti