Elokapina ja poliisin väkivalta

Elokapina on kritisoinut poliisin voimankäyttöä mielenosoitusten yhteydessä. Kritiikkiä ei kaikilta osiltaan voi pitää harhalaukauksena, vaikka oikeusoppineet muuta lausuvatkin. Poliisi on militarisoitunut vahvasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Käyttöön on tullut rynnäkkökiväärit, panssariautot ja niitä lievemmät, mutta erityisen voimakkaat joukkojenhallintavälineet, kuten paineilmatoiminen projektiilinlaukaisin.  Nämä uudet voimankäyttövälineet aikaansaavat psykologisen vaikutelman poliisista, jonka juttusille ei kannata mennä.

Poliisien ulkoinen habitus on sekin muuttunut vuosikymmenten saatossa. Nykyään sallitut näkyvät tatuoinnit ja erilaiset aggressiivisen vaikutelman antavat kampaukset, kuten irokeesit yms. ovat partioissa jo jokapäiväinen näky. Ne eivät lisää luottamusta poliisiin ainakaan konservatiivisemman väestönosan keskuudessa.

Rikosoikeuden professorit ovat varmuudella oikeassa siinä, että poliisilla on oikeus voimakeinojen käyttämiseen. Tulkinnasta unohtui vain se, että voimakeinot eivät ole mitä tahansa keinoja, vaan poliisihallituksen on täytynyt antaa niille hyväksyntä ja poliisiammattikorkeakoulun ja poliisilaitosten kouluttaa henkilöstöään niiden käyttämiseen.

Itse olisin taipuvainen näkemään, että elokapinallisen retuuttaminen yhdestä kädestä ja vetäminen metallisen kaiteen, olkoonkin, että kaide oli vetokohdasta matala, ylitse ei ole enää poliisin voimankäyttöä, vaan jotain muuta. Nihilistisesti tarkasteltuna joku saattaisi pitää toimenpidettä jopa tahallisena vahingoittamisyrityksenä. Ei olisi tarvittu laajaa siirtymää kaiteen sivuuttamiseksi, puoli metriä olisi riittänyt, mutta ei, yli mentiin niin että heilahtaa. Saattoihan se elokapinallista hieman kirpaista.

Poliisin otteet ovat siistiytyneet todella paljon sitten entisten aikojen, jolloin nokialainen nuoriso-ohjaaja oli niin kovassa käytössä, ettei kumi taatusti päässyt hapertumaan. Silti soisi tilanteissa käytettävän myös järkeä. Se, että käskystä tyhjennetään katu mielenosoittajista, ei suinkaan tarkoita sitä, että se tehdään nopeimmalla mahdollisella tavalla ja lyhintä reittiä piittaamatta siitä, miltä toiminta näyttää suuren yleisön silmissä.

Nyt mediassa olevasta videosta sai sen vaikutelman, että poliisit toimivat juurikin näin.

Pelisilmän käyttäminen lisää kansalaisten luottamusta poliisiin, mutta sen puuttuminen voi yhtä lailla romuttaa sen.

kosonenjuhapekka
Sitoutumaton Helsinki

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu